Borderlands – Mad Moxxi’s Underdome Riot

Kirjoittanut: Livegamers

07.01.2010

Borderlands Mad Moxxis underdome Riot
Gearboxin räiskivä toimintaroolipeli on saanut toisen ladattava lisäosan. Mad Moxxi’s Underdome Riot on Borderlandsin kehittäjien versio Halo 3: ODSTin Firefightista. Tehtävänä on selviytyä kolmella erilaisella areenalla aalloittain kimppuun käyviä vihollislaumoja vastaan. Muuta tekemistä ei olekaan tarjolla ja pelaaminen muuttuu hyvin nopeasti puuduttavaksi ”grindaamiseksi”. Läpäisyn jälkeen mikään ei motivoi palaamaan areenoille.

Olematon juoni

Kurvikas nainen nimeltä Moxxi pyörittää gladiaattoritaisteluihin verrattavaa viihdemuotoa Underdome Riot. Tytsy on ehtinyt olla jo kolmesti naimisissa ja etsii nyt neljättä aviomiestä rinnalleen. Toistaiseksi Moxxi kuitenkin katsoo olevansa naimisissa oman Coliseum-areenansa kanssa. Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että aviomies numero 3 on bussikuski/kauppias Marcus.

Laihasti sisältöä ja paljon toistoa

Menestyvät taistelijat voivat ostaa talletustilaa pankista, johon säilötään kerättyjä tavaroita. Käytännössä pankkitoiminto on aivan turha lisä, koska roinaa on tarjolla koko ajan valtavasti. Mutta onhan luvassa paljon taistelua, jolloin pelihahmon tehokkuus eri aseiden käytössä kasvaa ja kokemuspisteet karttuvat? Väärin arvattu: areenalla tapoista ei kerry lainkaan kokemuspisteitä tai käytössä olleen aseen weapon effieciencyä. Myöskään tasokattoa ei ole nostettu, joten lukuun 50 itsensä tahkonneiden pelaajien iloksi jäävät vain gamerscoren saavutuspisteet.

Moxxin areena jakautuu kolmeksi kentäksi: kaupunkimaiseen Hell-Urbiaan, korkeuseroilla siunattuun The Gullyyn ja jäiseen The Angelic Ruinsiin. Varsinainen pelaaminen on aivan suora kopio Halo 3: ODSTin Firefightista. Suoritus on jaettu eriin (round) ja jokainen erä on jaettu viiteen erilliseen aaltoon (wave). Jokainen aalto puolestaan heittää pelaajan silmille joukon vihollisia, joista tulee selviytyä tiettyjen rajoitusten puitteissa. Esimerkiksi omien aseiden tarkkuus saattaa olla heikentynyt tai painovoima pienentynyt. Vastustajien taso on skaalattu peliä isännöivän hahmon mukaan, joten hostin tason ollessa 50 kaikkien vihujen taso on joko 49 tai 50.

Ensin suoritettavaksi annetaan kussakin kolmessa kentässä viidestä erästä selviytyminen, joten luvassa on yhteensä 75 aaltoa itseään toistavaa räiskimistä. Sen jälkeen on mahdollisuus suorittaa saavutuspisteiden perässä 20 erää jokaisessa kentässä, jolloin luvassa on yhteensä 300 aaltoa itseään toistavaa räiskimistä. Aikaa tähän kaikkeen saa kulumaan helposti kymmenen tunnin verran, mutta hauskuus on loppunut jo alle tunnin pelaamisen jälkeen.

Ei suositella

Mad Moxxi’s Underdome Riot tuntuu pitkitetyltä ja puolipakolliselta lisältä, joka ei tarjoa juuri mitään mielekästä sisältöä. Luvassa on kyllä lukuisia tunteja pelattavaa, mutta toiminta on puuduttavaa lapiotyötä. Lisäri ei myöskään kohota tasokattoa tai innosta palaamaan areenoilleen uudestaan. Ainoaksi motivaatioksi 800:n Microsoft-pisteen lataukselle jää saavutuspisteiden karttuminen.