Livegamers: Livegamersin tiedotteet - Livegamers
Livegamersin tiedotteet
#1
Kirjoitettu 03.06.2010 - 07:39
Huomenna Livegamers aukeaa uudella ilmeellä joka saattaa aluksi olla shokki vanhaan ulkoasuun tottuneille. Bugeja ja ulkoasuun liittyviä korjauksia tulee varmasti olemaan hurjasti. Halusimme kuitenkin aikailematta saada uuden ilmeen ja ominaisuudet nopeasti käyttäjille. Esimerkiksi keskustelupalsta tulee uudistumaan täydellisesti.
Livegamers on meidän ylläpidon mielestä ennen kaikkea tiivis yhteisö, joka osallistuu ja ottaa palavasti kantaa. Nyt teillä käyttäjillä onkin ennen näkemätön mahdollisuus päästä vaikuttamaan millaiseksi sivusto muotoutuu jatkossa. Otamme kaiken palautteen ja korjausehdotukset ilolla vastaan. On hyvin tiedossa että työtä tulee olemaan paljon. Sivusto joka huomenna aukeaa tuleekin varmasti muuttumaan vielä paljon. Olemme kuitenkin täysin varmoja että nämä uudistukset ovat uusi alku Livegamersille ja siten entistä paremmalle pelisivustolle jonka yhteisössä ja toiminnassa on hauskaa olla mukana.
Kutsumme ja toivotamme tervetulleiksi kaikki käyttäjät kanssamme suureen Livegamersin kesätalkoisiin 2010!
Terveisin,
Arthuris, ScorpioN, Tiitu, JJR sekä koko LG:n ylläpitotiimi
#2
Kirjoitettu 03.08.2010 - 16:56
#3
Kirjoitettu 22.08.2010 - 19:32
22.08.2010 20:03 » Xbox 360 » Arthuris
Livegamersin ylläpidossa tapahtuu merkittävä muutos kun nykyinen päätoimittaja Arthuris siirtyy uusiin tehtäviin. Arthuris aloittaa Gamereactor -verkko ja paperilehden päätoimittajana syyskuun alusta lähtien.
Livegamersin sisällöstä ja toiminnasta vastaa ennen uuden päätoimittajan valitsemista nykyiset ylläpitäjät ScorpioN, Tiitu ja JJR. Muutos tulee voimaan 23.8. lähtien.
"Kiitos kaikille kaikille LG:n mahtaville käyttäjille, avustajille ja ylläpitäjille hienosta ajasta sivustolla. Nähdään tuolla jossain." - toivotti Arthuris terveiset kaikille sivustolla koskaan vaikuttaneille.
#4
Kirjoitettu 01.09.2010 - 11:44
#5
Kirjoitettu 02.09.2010 - 11:48
#6
Kirjoitettu 13.09.2010 - 18:23
Uudistukset:
- Keskustelupalsta päivitetty. Softapäivitys, ei isompia näkyviä muutoksia.
- VIP-klaaneilla mahdollisuus luoda taustakuva.
- VIP-käyttäjät-ryhmä aktivoitu. Tuleville VIPpiläisille on kaikenlaista pientä etua, kuten esimerkiksi oman profiilisivun kustomointi.
- Veteran-käyttäjät ryhmä aktivoitu. Tästä myöhemmin lisää.
Livegamers päivittyy hurjaa vauhtia ja päivityksiä tulee lisää syksyn mittaan. Muun muassa klaanialuetta uudistetaan syksyn aikana.
#7
Kirjoitettu 01.10.2010 - 16:24
01.10.2010 17:23 » Xbox 360 » RenZo
Livegamersissa on nyt aktivoitu kaksi uutta käyttäjäryhmää, VIP ja VETERAN.
VIP-ryhmän henkilöt voivat laittaa profiilisivulleen taustakuvan ja heillä on mahdollisuus luoda äänestyksiä keskustelualueilla. VIP-jäsenillä on myös oma keskustelupalsta, jonne vain heillä on pääsy. Ryhmään on mahdollista päästä olemalla asiallinen ja aktiivinen Livegamersissa.
VETERAN-ryhmään on valittu entisiä Livegamersin ylläpitäjiä sekä pitkän linjan käyttäjiä. VETERAN-käyttäjillä on samat ominaisuudet kuin VIP-ryhmän käyttäjillä. Nykyisen käyttäjäkunnan lisäksi kaikilla on mahdollisuus ilmoittaa halukkuus ryhmään liittymisestä lähettämällä hakemus osoitteeseen admins (ät) livegamers.info. Ennen hakemuksen täyttämistä on suositeltavaa miettiä, mitä annettavaa juuri sinulla on ryhmälle, johon valintakriteerit ovat todella tiukat.
Sivustoa uudistetaan jatkuvasti, ja uudet ominaisuudet tulevat ensimmäisenä VIP- ja VETERAN-käyttäjien saataville.
RenZon Blogi. Allekirjoittanut alkaa lähiaikoina pitämään blogia, joka löytyy täältä. Blogi sisältää muun muassa spoilereita tulevista ominaisuuksista, tietoja päivityksistä, korjauksista ja turnauksista sekä pieniä kilpailuja.
#8
Kirjoitettu 10.10.2010 - 09:31
#9
Kirjoitettu 10.10.2010 - 13:17
Lisäys kohtaan 1.9: "Osallistuminen K18-pelien turnauksiin alaikäisenä on täysin käyttäjän omalla vastuulla, koska sitä on käytännössä mahdoton valvoa mitenkään. Toivoisimme kuitenkin, että kaikki noudattavat pelien ikärajoja. Varmistamme iän K18-palkintoja lähetettäessä."
Tiitu on muokannut viestiä: 11.10.2010 - 16:29
Muokkauksen syy: Lisäys (11.10.2010)
#10
Kirjoitettu 17.10.2010 - 22:20
#11
Kirjoitettu 01.12.2010 - 21:22
#12
Kirjoitettu 14.02.2011 - 13:15
#13
Kirjoitettu 04.05.2011 - 16:45
#14
Kirjoitettu 05.05.2011 - 19:20
Seuraavilla pelaajilla on liiga- ja turnauskielto päättynyt, eli saa taas osallistua:
- abusmal
- Dreamz
- Hedg3hog
- Juh4zu
- Khilzzu
- Kirkkoherra
- Lowlifecosine
- reviotFIN
- Tisuli
- I Herttua I
- hardwick1986
- Jateu
- jaepak
- omggi mies
- P4likka
- Poimin
- boxer
- criter1os
- Fimme
- Joniiiiiiiiiiii
- Marksman85Fin
- Miqs
- Mr Karvakolmio
- Reiskalol
- sipe95
- Teemu666
- Twelsu
- Vilho9
- VVunderBauM
- Felos
- T3Rex
- markus1
- iScion
- Jarminaattori
- jonttu272
- Joukaha1nen
- JUPPE696
- N1gga
- Petu N
- Psycho Animal X
- Reno
- santtu272
- scoutti123
- Temzuduige
- TouwZ
- wilkku
- örkki
- Eternium FIN
- Temeee
- EncoreZ
- hilsefin
- hovinarri
- JormaSaurus
- Masa ownaa
- RedNeck FIN
- superviskari
- Tondex
- Torsty
- TeGuuu
- .Arcanee.
- i WestCoast
- PaperbackDwarf
- QUD3
- robbariz
- Vapour
- xXIceBoy96Xx
- M1kk1 H11r1
- Mikko15
- raswanahka
- jere19995
- Akhieljuiz
- iTz oYZo
- Kasipallo
- samu 95
- StrawDock
- Apina100
- GreenNeckz
- murmel1
- NmG x TeQuiiLa
- aksuraksu
- NmG x DyNaMicZz
- NmG x FaNaTic
- NmG x FuZioN
- Terkku
Muistutus jatkoon: Mikäli osallistutte turnaukseen / liigaan, sitoudutte pelaamaan pelit aikataulun mukaisesti läpi koko turnauksen / liigan. Passiiviset joukkueet poistetaan turnauksesta / liigasta, sekä evätään osallistumisoikeus jatkossa.
The first two you give. The last one you earn.
#15
Kirjoitettu 12.07.2011 - 16:02
#16
Kirjoitettu 01.08.2011 - 09:28
Yhteisön perustaminen:
- Kukin Livegamersin jäsen saa perustaa uuden yhteisön maksimissaan neljän kuukauden välein
- Livegamersin jäsenenä on täytynyt olla vähintään kolme kuukautta, jotta yhteisön voi perustaa
- Yhteisö perustetaan klaanihakemussivuilta
- Yhteisön nimen perään kirjoitetaan sulkuihin yhteisö, esim. "Gears of War -pelaajat (Yhteisö)"
- Hakemuksen yleisiin tietoihin laitetaan kuvaus yhteisöstä
- Tarkemmat tiedot -kentän voi jättää tyhjäksi
- Yhteisön perustamiseen tarvitaan vain yksi jäsen, joka tekee hakemuksen
- Hakemukset käsitellään ylläpidon toimesta
- Yhteisön perustaja saa hyväksyä tai hylätä yhteisöön hakeneet jäsenet
- Kukin jäsen saa kuulua niin moneen yhteisöön kuin itse haluaa
- Tämän vuoksi yhteisö ei voi osallistua "klaanina" klaanipohjaisiin liigoihin






Ohje
Aihe on lukittu
Promote to Article
















