Call of Duty 2: Big Red One

Kirjoittanut: Livegamers

05.12.2005

Activisionin julkaisema Call of Duty 2: Big Red One on tavallaan vastaava konsoliversio Call of Duty PC-version United Offinsive – lisälevystä, eroja silti on, niin yksinpelin kuin moninpelinkin saralla. CoD 2:BRO Xbox-peliä ei pidä sekoittaa kuitenkaan samaan CoD 2-versioon, joka julkaistiin taannoin PC:lle ja tullaan julkaisemaan myös X360:lle, eli kyseisten pelien sisältö ja toteutus on tässäkin tapauksessa erilainen.
Iso vai sittenkin pieni punainen?

Yksinpelikampanjan juoni jatkaa edelleen Call of Duty -sarjalle ominaista linjaa, sillä tällä kertaa pelin tarina pohjautuu löyhän historiallisesti Yhdysvaltain armeijan 1. jalkaväkidivisioonan (”Big Red One”) suorittamiin operaatioihin toisessa maailmansodassa. Elokuvamaista fiilistä tehostetaan välivideoilla ja autenttisella Military Channel -filmimateriaalilla. Skenaariot etenevät Normandian maihinnoususta läpi Ranskan ja Belgian, virtuaalisia taisteluita käydään myös Pohjois-Afrikassa, Sisiliassa ja Saksan Siegfried-linjalla.

Kampanjassa pelaaja aloittaa taistelunsa erään Big Red One -divisionaan kuuluvan jalkaväkiyksikön korpraalina, tehtävät ovat toiminnallisia ja kokonaisuudessaan kampanja etenee hyvinkin skriptatusti ja lineaarisesti – jopa siinä määrin, että näkymättömiäkin kulkuesteitä on konsoliversioon ujutettu huomattavan runsaasti. Ajoittain saa jopa etsiä, että mikä on se pelintekijöiden määrittelemä ”ainut” mahdollinen etenemisreitti, tekoälyn ohjaamat taistelutoverit yleensä kuitenkin näyttävät oikean putkireitin ja jäävät odottelemaan paikoilleen, jos pelaaja jää esimerkiksi kiivaiden taisteluiden tuoksinnassa ihmettelemään oman joukkueensa katoamistemppua.

Käytännössä oman ryhmän AI-sotilaat hoitavat pelaajan puolesta ovien avaamiset yms. toimet. Pelaajan tehtäväksi jää lähinnä vain vihollisten eliminoiminen ja tuhottavissa kohteissa räjähteiden aktivoiminen eikä juuri muuta. Vihollisten tekoäly on vuorostaan keskinkertainen. Kentät ovat sisätiloissa myös turhan ahtaita ja vapaamuotoinen liikkuminen usein hankalaa.

Tummanpunainen

Ison Punaisen video-visuaalisuus on ehkä hieman parempaa tasoa kuin edeltävässä Call of Duty: Finest Hour -konsoliversiossa, mutta edelleen tiettyä karkeutta on havaittavissa tekstuureissa ja animaatioissa. Tämä osa-alue ei tosin nykypeleiksi mitään huipputasoa ole enää vastaavissa PC-versioissakaan (perustuen edelleen vanhaan Quake III -grafiikkamoottoriin), erot näiden välisissä grafiikoissa ovat silti melko huomattavia. Yksinpelissä useampien tehtävien/kenttien kontrastit ja valoisuus saattavat olla oletuksena myös turhan tummia, kannattaakin säätää heti omasta näytöstä nämä kohdalleen, jos tähän vain tarvetta ilmenee.

Erityisesti aseiden varsinaista tähtäinnäkymää on yksityiskohtaistettu ja kaunisteltu. Tämän hallinta hoituu kätevävästi pad-ohjaimen vasemmasta liipasimesta. Kontrolliasetuksiin voidaan vielä erikseen asettaa onko rautatähtäin-kuvakulma päällä vain silloin, kun vasenta liipaisinta pidetään pohjassa. Moninpelissä muiden pelaajien ulkoisista hahmoanimaatioista myös näkee milloin ne käyttävät simuloidusti tarkempaa tähtäinmoodia ja milloin taas ampuvat epätarkasti lonkalta, tällöin pelaajan näytöllä näkyy vain tyypillinen FPS-perustähtäin. UO:sta ominainen laajempi asearsenaali antaa BRO:n moninpeliin vielä oman lisävärinsä.

Audiovisuaalisuus ajaa edelleen asiansa, mutta tällä kertaa ainakin ääninäyttely vaikuttaa hieman monipuolisemmalta ja paremmin toteutetulta. Tietyt tilaäänet ja aseiden ääniefektit olisivat voineet kuitenkin olla hieman munakkaampaa sarjaa. Kokonaisuudessaan pelin äänimaailmakin luo täysin riittävän illuusion laajoistakin taisteluista.

Lipunryöstöstä dominointiin

Moninpeli on kuitenkin se monipuolisin osa-alue, osittain myös vastaava ja karsittu konsoliversio CoD+United Offensive PC-laajennuksen päivittämästä moninpelistä. BRO on tietysti tälläkin saralla erilaisempi ja selkeästi heikompi versio pelkästään vielä senkin takia, että pelaajamäärät ovat olleet konsoli/onlinepeli-puolella vielä huomattavasti pienempiä, kuin vastaavissa PC-versioissa.

Tiettyjä täysin samoja ja pienemmille pelaajamäärille suunnattuja mp-karttoja löytyy kuitenkin Isosta Punaisestakin. Ajettavat tankit ovat lievästi ottaen myös BRO:ssa oleellinen osa moninpeliä, tosin liittoutuneiden ja akselivaltojen tankkeja on vain rajoitetusti kenttävalinnasta riippuen (max. 1-2 kpl kummallakin puolella). Tankeissa voi olla vain yksi pelaaja kerrallaan, kun taas vastaavassa PC-version UO-lisäosan tietyissä tankeissa ja ajoneuvoissa on mahdollista olla samanaikaisesti jopa 2-3 pelaajaa. Mitään massiivista tankki- ja kalustosotaa BRO:n Xbox Live -pelissä ei siis voida toteuttaa.

Kentät ja pelimuodot soveltuvat kuitenkin yllättävän hyvin 16:lle pelaajalle ja varsinkin Capture the Flag ja Domination -pelimuodot tuntuvat toimivan ihan siedettävästi ulkomaalaisillakin Live-servuilla. Domination-pelimuoto pitää sisällään joukkuepohjaista alueen valtausta, kenttiin on ripoteltu tietty määrä kiinteitä aluelippuja jotka on tarkoitus vallata ja pitää mahdollisimman pitkään hallinnassa. Voittajajoukkue on se, joka saa vallattua kaikki liput tai jolla peliajan päättyessä on hallussa eniten vallattuja alueita. Livessä lipunryöstö vaikuttaisi olevan kuitenkin se suosituin pelimuoto. Moninpelin luonne BRO:ssa on pääasiallisesti sitä uudelleensyntymisvääntöä, missä hillitympi, taktisempi ja vaativampi online-pelaaminen on vain sivuseikka.

Ehdottomasti käsittämättömin puute monipelissä on allekirjoittaneen mielestä se, että suositumpaan moninpelimuotoon lukeutuva Search & Destroy puuttuu kokonaan, kun taas edeltävästä CoD: Finest Hour Xbox Live -versiosta se kuitenkin löytyi. Yksinkertaisemman ’laaki ja vainaa’-variaation löytää vain perinteisestä Team Deathmatchista ”Last Man Standing”.

Viimeinen velvollisuus

Call of Duty 2: Big Red One lienee CoD-sarjan viimeinen urkusoitto Xboxille ja useimpien pelaajien odotukset kohdistuvat jo sinne CoD 2 X360-version suuntaan, jonka pitäisi olla tällä kertaa myös suhteellisen samankaltainen kuin PC:llä. Iso Punainen vanhalle Xboxille tuskin enää kovinkaan montaa suomalaista konsolipelaajaa Live-pelinä jaksaa kiinnostaa, vaikka tietyssä mielessä se saattaa silti olla jopa monipuolisempi, kuin CoD 2 X360-version moninpeli.

Eniten kummastuttaa se, että edellä mainittu Search & Destroy -pelimuoto on jätetty BRO:sta kokonaan pois. Yksinpeli on myös konsoliversioksi keskinkertaista tasoa, se kun ei ole pelillisesti mikään ihmetyksen aihe vastaavien PC-versioiden kohdallakaan, mutta silti selkeästi laadukkaampaa ja tunnelmallisempaa jälkeä kuin tähän asti konsoleilla. Ehkä jälleen havaittavissa on sekin, että laatu kärsii konsolipelien julkaisukiireiden takia. Kyseistä Xbox-peliä en kehtaa suositella niille joille CoD-sarja on jo tuttua kauraa PC-puolelta,

mutta jos toinen maailmansota aiheena kiinnostaa ja edeltävä Call of Duty: Finest Hour Xbox Live -versio oli sinällään miellyttävä kokemus, niin siinä tapauksessa myös BRO voisi olla tsekkaamisen arvoinen.