Create

Kirjoittanut: Livegamers

20.12.2010

Aikana jolloin FPS:t ja muut väkivaltapelit hallitsevat myyntitilastoja, söpöt koko perheen pelit jäävät helposti unholaan. Tässä tulee Create!
Sydämeeni rubegoldbergin teen

Rube Goldberg oli 1883 syntynyt yhdysvaltalainen, joka kunnostautui piirtämisen, veistämisen, kirjallisuuden ja keksintöjen saralla. Parhaiten mies tuli kuitenkin tunnetuksi piirroselokuvistaan, joissa hassut ketjutetut tapahtumat saivat aikaan yksinkertaisia toimintoja. Kyseessä oli siis eräänlainen dominoefekti.

Muutama vuosi sitten automerkki Honda voitti palkintoja mainoksellaan, jossa auton osat liikkuivat ruudulla rubegoldbergmaisesti ja lopulta, pitkän tapahtumaketjun seurauksena päätyivät sulkemaan auton takakontin nappia painamalla. Vielä tänäkin päivänä kyseisenlaisia ketjureaktioihin perustuvia kyhäelmiä kutsutaan edesmenneen keksijän kunniaksi rubegoldbergeiksi.

Talvella voi luoda muutakin kuin lunta

Createssa Rube Goldbergia ei mainita, mutta pelin perusperiaate noudattaa täsmälleen samaa kaavaa. Ideana on luoda annetuista osista kulloinkin kyseessä olevan tehtävän vaatimia ketjureaktioita. Eteen saattaa tulla esimerkiksi tilanne, jossa pelaajan täytyy ramppeja ja muuta sälää käyttämällä saada kulhoa kantava leluauto koppaamaan leivänpaahtimesta ulos singahtavat paahtoleivät. Jos rapsakat leivät putoavat maahan, täytyy pelaajan palata tekemään hienosäätöjä.

Hienosäätäminen on siitä rentoa puuhaa, että luomus lähtee käyntiin ja sammuu pelkällä Start-napin painalluksella. Jos heti huomaa, että ruohonleikkuri tuli laitettua liian reunalle, voi asian korjata hetkessä. Kun kihnaava kohta ja puutteelliset ratkaisut on paikattu, voi järjestelmänsä koeajaa välittömästi uudelleen. Mitään ei siis koskaan menetä, vaan kokeilemiseen kehotetaan. Valitettavasti minkäänlaista peruutusnappulaa (undo) ei ole olemassa, mikä on sääli, sillä toisinaan pienikin kulmansäätö voi johtaa pitkissä ketjuissa täysin erilaisiin tapahtumiin. Lisäksi kontrollit vaativat hetken totuttelua ja kursorin liikuttaminen turhan paljon tarkkuutta.

Jo joutui avaruusaika

Create on söpö näky, vaikka muistuttaakin visuaalisesti lähinnä Xbox Live Arcade -pelejä. Pelikentät ovat pääasiassa keltaista massaa kauniiksi maalatuilla taustoilla. Koristelu on jätetty pelaajan mielenkiinnon ja taiteellisen silmän varaan. Tekstuuriharjalla ankeat pinnat voi päällystää näyttämään tiileltä, ruoholta tai vaikkapa futuristisen avaruusaseman lattialta. Vaikka pelimekaniikka toimiikin kaksiulotteisesti, ovat taustat kolmiulotteisia ja taka-alalle voi halutessaan laittaa kissoja ja muita elukoita juoksentelemaan. Tahtoessaan taustaa voi koristella myös kauniilla kukkasilla, kaktuksilla, tolpilla, taloilla, tarroilla ja muulla krääsällä.

Createssa on yhteensä peräti 140 haastetta valloitettavaksi ja yli 200 käytettävää välinettä. Haasteet on jaettu kymmeneen eri teemaan, joista jokaisessa on vähintään 10 tehtävää. Ensimmäisenä auki on ainoastaan huvipuistoteema, jonka tehtävissä käytetyt välineet vaihtelevat miniautoista raketteihin, ramppeihin ja hellyttäviin norsuilmapalloihin. Huvipuiston tehtävissä tarkoitus on useimmiten saada lopulta jokin asia lentämään palavien renkaiden läpi.

Teemoissa on todella paljon eroja. Avaruusteeman tehtävissä käytettävissä on raketteja, lasertorneja ja teleportteja, joita ei luonnollisestikaan nähdä esimerkiksi Egyptissä, skeittipuistossa tai villissä luonnossa lainkaan. Tällainen tuo peliin rutkasti vaihtelua ja mielenkiintoa.

Tehtävää on siinä monenlaista, monenlaista

Tehtävätyyppejä on lukuisia erilaisia ja niiden suorittamisesta palkitaan niin sanotuilla Sparkeilla. Object Challengeissa tehtävänä on tavallisesti toimittaa jokin pelin useista erilaisista osasista paikasta A paikkaan B ympäristöä hyväksi käyttäen. Object Challenget ovat useimmiten varsin viihdyttäviä ja tehtävänannoltaan humoristisia.

Pick-Up Partyssa tarkoitus on kulkea määrätyllä esineellä maaliin mahdollisimman monta ympäristöön ripoteltua Sparkia keräten. Etenkin pelin loppupuolen tehtävissä suu jää helposti ammolleen, kun pelaaja kummastelee, miten ihmeessä voi annetuilla osilla kerätä kaikki kolme Sparkia ja vieläpä päästä maaliin sen jälkeen.

Contraption-o-matic on Createn erikoisuus; pelaajan täytyy isosta määrästä osia rakentaa vekotin, joka suorittaa milloin minkäkin tehtävän. Osia voi mielin määrin yhdistellä toisiinsa ja luoda millaisen tahansa pyörillä kulkevan hökötyksen. Sparkeja jaetaan yhdestä kolmeen sen mukaan, kuinka harvalla osalla selviää. Usein tasapainoisen kojeen sommittelu on vaikeaa, sillä pelin loistava fysiikkamoottori varmistaa, että epä-aerodynaamisesti valmistettu kärry kippaa nopeasti nurin. Itse räätälöimäänsä kulkuneuvoon voi lisätä jopa heilurivarsia, mikä monipuolistaa haastetyyppiä entisestään.

Scoretacular-haasteissa on kaikki keinot sallittu. Kaikki Sparkeilla avatut osaset ovat käytössä Scoretacularissa, jossa pelaajan täytyy päästä maaliin mahdollisimman paljon pisteitä ja punaisia, kertoimia kasvattavia jalokiviä poimien. Pojoja saa muun muassa korkeista ilmalennoista, volteista ja flipeistä sekä eri tyylisiin osiin osumisesta. Pisteketju kannattaa pitää hengissä, sillä kunnon kombot erottavat ammattilaiset vasta-alkajista.

Live-e, Live-e, riemuin helkkäilee

Internetin aikakautena kuka tahansa voi olla sankari. Näin on asian laita myös Createn kanssa. Pelaaja voi halutessaan jakaa luomiaan ratkaisuja internetin aalloilla tai jopa kehittää omia haasteitaan ja ympäristöjään muiden pelaajien ihailtavaksi ja pähkäiltäväksi. Mikäli peli innostaa muutenkin, on tällä toiminnolla valtava potentiaali. Tästä pelistä ei sisältö lopu.

”Mitäs jos sä laitat ton jousipyssyn tohon?”

Luominen ei ole aina ruusuilla tanssimista. Pelin alkupuolen tehtävät ovat yksinkertaisia ja tutustuttavat pelin mekaniikkaan, kun taas loppupuolella eteenpäin päästäkseen täytyy tosissaan nähdä paljon vaivaa. Kaikista tehtävistä ei missään nimessä tarvitse selviytyä täydellisesti, mutta kun peliin pääsee sisälle, tulee tästä kunniakysymys. Kun on tietyn ajan pohtinut, miten pari ponnahduslautaa, teleporttia ja flipperibumberia auttaa keräämään kentältä kolme Sparkia, alkaa kaksi Sparkia tuntua sietämättömältä lohdutuspalkinnolta.

Create on loistava koko perheen peli, sillä monipuolisuudestaan huolimatta pelin idea on yksinkertainen. Pelejä pelaamatonkin ymmärtää, että jos jousipyssy on suunnattu väärin, ei se voi osua ilmapalloon. Juuri Createn tapaista peliä pelatessa jokaisesta katsojasta tulee taitureita ja parhaitakin neuvonantajia. Ja mikäpä onkaan sen mukavampaa kuin ratkoa joulun alla koko perheen voimin väkivallattomia pikku puzzleja?