Terminaattoriakin kovempi aseenkäsittelijä tekee vihdoin paluun pelikentille. Meikistä huolimatta rypyt kuitenkin näkyvät valitettavan selkeästi, eikä edes tietokonekäsittely poista kaikkea iän tuomaa patinaa.
”The Good ol’ nineties”
Viisitoista vuotta sitten Duke Nukem 3D oli pelattu lukemattomia kertoja läpi. Sen parissa vietettiin järjetön määrä tunteja kauppaopiston tietokoneluokassa DukeMatch-sessioissa, eikä loppua näkynyt. Kun moninpelikentät oli koluttu läpi, niitä tehtiin itse lisää pelin mukana tulleella editorilla. Kartat rakennettiin 2D-spriteistä eikä niistä koskaan saanut bugittomia. Kouluarvosanat laskivat, mutta sillä ei tuolloin ollut väliä.
Kun Duke Nukem Foreveristä tuli ensimmäisiä teasereita, ne näyttivät niin mahtavilta, että peliin kohdistuvat odotukset vain kasvoivat. Pelimoottori muuttui monta kertaa, ja tuntui että se kuitenkin tulisi sitten ensi vuonna. Vaan kuinkas kävikään. Tässä sitä istutaan kirjoittamassa arvostelua kolmenkymmenen vuoden iässä, eikä uutukaisessa ole edes Megadethin tekemää tunnusmusiikkia mukana. Kyseinen biisi soitettiin niin kitaralla kuin MP3-soittimesta moneen tuhanteen kertaan.
Kaukana ollaan niistä ajoista, jolloin Duke Nukem 3D oli se ykköspeli, jota kaikki pelasivat.
Kankeutta ja kadonneita naaraita
Duke Nukem Forever jatkaa siitä, mistä alkuperäinen peli loppui. Duke on edelleen lähes Teräsmieheen verrattava kansallissankari, jolle on käynyt kuin 80-luvun toimintasankarille. Maan ulkopuoliset sikaniskat aloittavat uuden hyökkäyksen maahan, minkä vuoksi Duken kartanossa asuvat kaksosnaaraat kaapataan avaruusalukseen. Tästä alkaa pelastusoperaatio, joka on täynnä one-linereita, huonoja vitsejä, äijäilyä sekä pelaajan suusta kuultavaa kiroamista.
Ohjaaminen on ensimmäinen asia, johon kiinnittää huomiota. Kehittäjät eivät ole tarkoittaneet peliä pelattavaksi padilla – ja sen kyllä huomaa. Tatilla tehtävät liikkeet ovat käsittämättömän epätarkkoja ja järkälemäinen Duke juoksee minne sattuu. Pelissä on pakko olla päällä jonkinlainen tähtäysapu, sillä vihollisiin ei osu juuri millään. Ongelmaa kylläkin helpotti Razer Onza Tournament Edition -ohjain, jossa tattiohjauksen kireyttä voi säätää. Moninpelissä tämä tulee esille entistä paremmin, sillä liikkuvaan ja hyppivään vastustajaan ei tahdo osua millään.
Jos ohjauksen kankeus ei haittaa, niin seuraava ongelma onkin sitten peliympäristössä. Pelihahmo nimittäin jumiutuu jatkuvasti johonkin kulmaan, hyllyyn tai johonkin muuhun ympäristössä olevaan suorakulman tapaiseen objektiin. Peliympäristön ongelma on myös se, että se on klaustrofobisen ahtaan oloinen, eikä liikkumatilaa ole varsinkaan sisätiloissa. Esimerkkinä muun muassa Duke3D:stä tuttu moninpelikartta, joka tuntui sopivan tilavalta liikkua monenkin vastustajan kanssa. Nyt pelaajan on vaikea mahtua edes ovista, mikä tulee hyvin ilmi parin tarkan hypyn myötä edellä mainitussa moninpelikartassa, jossa hahmolla on vaikeuksia hypätä laatikon päälle ja siitä ikkunaan, josta ei tahdo sopia sisään.
Where’s the Multi in Multiplayer?
Moninpeli itsessään on lähes toimimaton juuri edellä mainittujen ongelmien vuoksi. Pelaajalla ei ole tarpeeksi tilaa liikkua, hahmo hyppää vain pari senttiä maasta, liukuu tasoilta alas, eikä mahdu kunnolla salapaikkoihin, joista saisi parempia aseita. Myöskään kunnon pelejä ei tahdo löytää millään. Tuntuu, että ping on aina yli 200 ms, jolloin voi unohtaa pelaamisen hauskuuden. Duken moninpeli-idea kyllä toimii vallan hienosti, mutta sen toteutus on niin huono, ettei siihen tule montaa kertaa koskettua. Pelaajalle on kyllä erinäisiä tavoitteita moninpelipuolella, mutta kiinnostus niitä kohtaan on lähes olematon.
Yksinpelipuolella peli on perusputkijuoksua, eikä se haittaa. Sitähän se alkuperäinen pelikin oli. Mukaan on vain ängetty ärsyttäviä pomotaisteluita, kahden aseen kantorajoite, kuumenevia turret-aseita sekä typeriä ajokohtauksia. Tähän kun lisätään vielä järjettömän pitkät lataustauot, niin otsaan kasvaa hyvin nopeasti iso tatti. Onneksi ne kaikki kukkahattutätejä ärsyttävät paljaat pinnat ja rivoudet ovat edelleen mukana, ilman niitä peli olisikin indie-tasoa.
This ain’t no modeling contest!
Duke Nukem Forever ei ole mikään kaunis peli. Sen tekstuurit näyttävät 2–3 vuotta vanhoilta, eikä sen moottorista oteta juurikaan mitään irti. Kun objekteja katselee läheltä, niissä näkyy selvää sahalaitaa sekä sumentumista. Grafiikka olisi riittävää tasoa, jos vain muut perusosaset olisivat saatu kuntoon. Nyt kuitenkin tuntuu, että julkaisija halusi pelin mahdollisimman nopeasti ulos, jotta siitä saataisiin vielä tuloja ennenkuin peli unohdettaisiin kokonaan. Lopullinen kehitystiimi oli varmasti kelvollinen, mutta sillä on ollut aivan liian tiukka aikataulu.
Täysihintaisena peliä ei voi suositella edes nostalgian nälkää tuntevalle aikuispelaajalle, sillä kyseessä on todella keskeneräisen tuntuinen peli. Jos hinta tipahtaa alle kolmenkympin, sen voi katsastaa. Duke Nukem Forever sisältää juuri sitä jotain sieltä ysäriajoilta, minkä takia siitä voi sen viikonlopun nauttia. Enempää siitä ei valitettavasti irtoa. Nostalgian nälkään kannattaa katsastaa Xbox Live Kauppapaikalta alkuperäinen Duke Nukem 3D, joka irtoaa 800 Microsoft-pisteellä.