Fable: The Journey

Kirjoittanut: Livegamers

06.11.2012

Fable nauttii suurta arvostusta Xbox-pelaajien keskuudessa, ja Fable: The Journeyn kohdalla odotukset ovat korkealla. Peli on rakennettu täysin Kinect-ohjauksen varaan. Onnistuuko sarjan uusin osa tuomaan Kinect-rintamalle uusia tuulia ja tyydyttämään vanhojen fanien tarpeet?
Fable: The Journey on saanut täysin oman tarinansa, joka sijoittuu 50 vuotta Fable III:n tapahtumien jälkeiseen aikaan. Pelin keskeisin teema on seurata nuoren Gabrielin tietä pojasta maagisia voimia hallitsevaksi mestariksi, jonka perimmäisenä tehtävänä on tuhota Albionia uhkaavat pahat voimat. Edellisistä osista tuttu Theresa on jälleen mukana menossa, ja salaperäinen henkilö kulkee Gabrielin mukana koko pelin ajan. Pelaaja saa tutun fablemaiseen tapaan jälleen eteensä valintoja, jotka määrittävät pelihahmon lopullisen luonteen.

Kinect-kirous

On yleisesti tiedossa, että Kinect-laite ei suinkaan aina tuo pelille pelkästään mahdollisuuksia – kyseisen laitteen vuoksi pelintekijät joutuvat toisinaan tekemään surullisia kompromisseja. Fable: The Journeyn kohdalla on jouduttu luopumaan kokonaan vapaasta liikkumisesta. Toisin sanoen kyseessä on Time Crisis -tyylinen, raiteilla liikkuva RPG, vailla juuri minkäänlaista liikkumisen vapautta.

Peliä pelataan istuen. Kinect tunnistaa pelaajan ylävartalon liikkeet, ja käsien heiluttelu onkin ainoa tapa pelata Fable: The Journeytä. Gabrielin saatua kaikki kykynsä käyttöön pelaaja pystyy oikealla ja vasemmalla kädellään ampumaan salamia, torjumaan hyökkäyksiä ja liikuttelemaan esineitä vihollisten päälle. Vihollisten listiminen on sinällään ihan kivaa, mutta valitettavan epätarkkaa – vaikka kuinka yritin tähdätä vihollista salamaniskuilla, eivät iskut oikein ikinä tuntuneet löytävän oikeaan osoitteeseen. Pelin Kinect-ohjaus on paikoittain niin hataralla pohjalla, että pelistä tulee välillä mieleen vain jokin alkeellinen teknologiademo, jolla ei ole vielä pitkään aikaan mitään asiaa kauppojen hyllyille.

Näin jälkeen päin ajateltuna vapaan liikkumisen kehittäminen peliin tuskin olisi ollut maailman mahdottomin tehtävä. Puuduttava raiteilla liikkuminen ynnättynä epätarkkaan ohjaukseen syö miestä enemmän kuin laki sallii.

Pelaaja etenee pitemmät matkat yleensä hevoskärryjen avulla. Hevosena toimii iäkäs Seren, jota pelaaja joutuu ajoittain paikkailemaan sen ottaessa tarpeeksi damagea (damage, vaurio). Hevosen pystyy kiihdyttämään välillä kunnon laukkaan, mutta liiallinen piiskaaminen luonnollisesti heikentää Serenin terveydentilaa. Edetessään hevosella pelaaja pystyy matkan varrella keräilemään kokemuspisteitä, joilla sitten parannellaan pelihahmon taitoja ja voimia. Kokemuspistesysteemi ja pelin varrelta löytyvien keräilytavaroiden metsästys olivat niitä harvoja asioita, jotka saivat minut motivoitumaan pelistä.

Peli on kuitenkin visuaalisesti ihan hienoa katsottavaa. Pitkästyttävät retket olisivat entistä pitkästyttävämpiä ellei taustalla olisi hienoja maisemia – grafiikan pohjalla jyllää toimivaksi todettu Unreal 3 Engine. Ääniraita on myös hienoa kuultavaa, ja pelistähän löytyy kaiken kukkuraksi myös suomenkielinen tekstitys.

Kehno Fableksi

Suurin syy siihen, ettei Fable: The Journey ota tuulta alleen on se, ettei peli edes tunnu Fablelta. Tarinassa on ideaa ja se on uskollinen edellisille osille, mutta silti jokin mättää. Valinnanvaraa on toisin sanoen vähemmän, ja periaatteessa suurin osa niistä ominaisuuksista, jotka tekivät pelin ensimmäisistä osista todella koukuttavia loistavat poissaolollaan.

Fable: The Journey on Fable-peliksi tiivistettynä aivan liian pelkistetty, jotta siitä jaksaisivat tosissaan innostua edes pelisarjan tosifanit. Kaiken kukkuraksi peli on varsin lyhyt – mutta sehän on miltei muodostunut Lionhead Studiosin tavaramerkiksi. Jos koet, että Kinect-pelikokoelmasi ansaitsee yhden keskinkertaisen tekeleen lisää, osta pois.