Kinect Star Wars

Kirjoittanut: Livegamers

15.05.2012

Star Wars on varmasti elokuvasarja, jonka lähes jokainen meistä on nähnyt. Tähtien sodan tarjoama erilainen näkemys maailmasta, mytologiasta sekä teknologiasta on erinomainen todiste siitä, millaiseen tarinointiin ihmisaivot kykenevät. Kukapa meistä ei olisi joskus halunnut heiluttaa valomiekkaa tai uskoa voiman olemassaoloon jossain vaiheessa elämää.
Kinect-sensorin avulla Microsoft ja LucasArts luovat meille illuusion maailmasta, johon olemme aina halunneet tutustua. Vaan onko illuusio vain halpaa silmänlumetta, johon kykenee peruskorttitemppuja hallitseva taikuri?

”Hei, olen CeeKolmePeeOo”

Kinect Star Wars pitää sisällään kohtuullisen verran pelattavaa. Sisältö koostuu minipeleistä, joista pääpaino on Pimeä Puoli Nousee -nimisellä tarinatilalla. Sen lisäksi kaksi pelaajaa voi ottaa toisistaan mittaa valomiekoin Jedi Destiny -tilassa tai tarinatilassa. Suhareille on tarjolla rekikisoja, joita nähtiin muun muassa Episode 1 -elokuvassa. Näiden lisäksi on vielä kaksi pelimuotoa, joista ensimmäisessä rymistellään jättimäisellä Rancor-otuksella ympäri maita ja mantuja. Jälkimmäinen pelimoodi onkin sitten tanssimista, joka on kopioitu lähes suoraan Dance Central -peleistä.

Näistä parhaat pelimuodot ovat kolme edellä mainittua, tarinatilan viedessä ykköspaikan. Juoni ei ole mikään kaksinen, mutta pelattavaa riittää enemmän kun jaksaa yhtäjaksoisesti seisoa. Tarinassa seurataan yhden oppipojan taivalta jediritariksi, joten luvassa on voiman käyttöä ja valomiekan heiluttamista. Valitettavasti toteutus on jäänyt puolitiehen, jonka vuoksi hahmon ohjaaminen on kankeaa. Pelaaminen koostuukin lähinnä hyppimisestä, huitomisesta sekä kallisteluista.

Jedi Destiny -tilan valomiekkataistelu on hyvin pitkälle vuoropohjaista, jolloin pelaaja lyö miekalla muutaman sarjan liikkeitä ja odottaa oikean ajoituksen luomaa tilaisuutta päästä läpi vastustajan puolustuksesta; simppeliä ja kohtuullisen aivotonta. Rekikisoissa on sentään vähän vauhdintuntua ja ajaminen onkin aluksi varsin mukavaa puuhaa, mutta ongelmaksi paisuu kenttäsuunnittelu, jonka vuoksi ajaminen on liian vaikeaa tahmean liiketunnistuksen takia.

Kaksi viimeistä minipeliä tuntuvat lähinnä täytteeltä, jotka oli pakko saada mukaan paketin mielenkiinnon nostamiseksi. Tosin tanssiminen ja möhköfantilla tallustelu Tähtien Sota -pelissä ei lisää arvostusta peliä kohtaan yhdenkään fanin silmissä. Mutta mitäpä sitä yleistämään, ehkä jollain on fetissi näyttää kunnon muuvsit Jabba the Huttille, kun taas toinen on aina halunnut olla möhköfantti, jolla voi pistää koko tienoon jalkojensa alle.

Simple things for simple people.

Graafisesti peli ei ole lähellä kärkikastia, vaan lähinnä tasapaksua peruskauraa. Äänet kuitenkin ovat yllättäen täyttä suomea, mikäli on valinnut kyseisen lokaation konsolilleen. Valitettavaa tässä on se, että ääniä ei voi vaihtaa englantiin itse pelissä, vaan koko konsolin lokalisointi on vetäistävä uusiksi, jos mielii kokeilla peliä ”autenttisempaan tyyliin” – eli englanniksi.

Suomalainen ääninäyttely on melkoisen outoa kuunneltavaa, mutta tästä ehdottomasti pisteet kotiin. Eihän tällaisia pelejä ole tarkoitettukaan meille kolmekymppisille, vaan nimenomaan niille vähän pienemmille, joilla on vielä mielikuvitusta eikä niinkään silmää yksityiskohdille.

Kinect Star Wars on mukiinmenevä paketti pientä tekemistä Tähtien Sodan teemassa, mikä tarjoaa hupia pidemmäksi aikaa vain lapsille; aikuisille peli toimii lähinnä teknologiademona. Kinect-sensorin laiska toiminta aiheuttaa kuitenkin sen verran harmaita hiuksia, että peli-into laskee ensihuuman jälkeen merkittävästi. Mikäli perheessä on kuitenkin pieniä padawan-alkuja, peli kannattaa hankkia ihan jo suomenkielisen toteutuksen vuoksi.

Katso traileri: