Päinvastoin kuin vanhojen bändien levyjen uudelleenjulkaisuissa, videopelipuolella remasterointi oikeasti näkyy ja kuuluu. Resident Evil -kauhuklassikoiden uudelleenvaatettamista puoltaa jo pelkkä kulttuuriperinnöllinen hyväntekemisen tarve, ja on siitä myös oikeasti riemua pelaajille. Monilla on konsolin puuttumisen tai muun tekosyyn varjolla jäänyt ”Ressut” aikanaan kokematta ja monta kertaa on häpeissään painettu leuka rintaan, kun kaverit ovat niistä puhuneet. Sivistystalkoot jatkuvat Resident Evil 0 -pelin myötä ja hatut voi nyt heittää ilosta ilmaan.
0 < 1
Aikajanalla Resident Evil 0 -pelin tapahtumat sijoittuvat nimenmukaisesti aikaan ennen ykkösosaa. S.T.A.R.S. -agenteista pykälässä on naiskauneutta edustava Rebecca, joka saa seikkailun alkumetreillä parikseen moninkertaisen murhamiehen Billyn. Pariutuminen tapahtuu tietenkin onnettomien sattumusten seurauksena. Kun Billy kertoo, ettei oikeasti ole murhaillut kuin luvan kanssa ja ammatinharjoittamisen yhteydessä, Rebekka luonnollisesti uskoo kertasanomisella ja co-oppi pääsee kunnolla vauhtiin. Vaikka kansikuvassa on mukavaa junailua, on homma pian pois raiteiltaan ja jälleen kaikuu askeleet vanhan kartanon käytävillä.
Kaikki tutut elementit ovat läsnä. Pelaajalla on rajallinen määrä resursseja ja niitä vähäisiäkään ei pysty kerralla kantamaan taskussa. Jatkuva pula ammuksista ja valintatilanteet aseiden välillä tekevät jokaisesta laukauksesta tärkeän. Zombien pää roiskahtaa haulikolla riehakkaasti, jos osumatarkkuutta riittää. Jos ei, ovat ammukset pian loppu ja peli muuttuu yhtä synkäksi kuin Karvisen maanantai. Pomoja lukuun ottamatta taistelujen rooli on vain hidastaa pulmien ratkomista. Luvassa on tuttua pattereiden metsästystä virrattomaan hissiin ja sanallisten arvoitusten ratkomista. Peli virtaa eteenpäin ykkösen tekemää uomaa myöten yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
Pari vaihtuu nappia painamalla
Tällä kertaa pelaaja ohjastaa parivaljakkoa yhden sankarin sijaan. Rebeccan ja Billyn välillä voi vaihtaa melkein milloin vain ja kaksijakoisuus tuo peliin hiukan uutta pohdittavaa. Joka paikkaan ei kannata rynnätä molemmilla hahmoilla yhtä aikaa, mutta toisaalta kaksi pistoolia on aina enemmän kuin yksi. Kun on kaksi kuluttajaa, on pelaaja pakotettu jakamaan ammukset ja ensiapulaukut niin, että molemmat hahmot säilyvät elossa. Jos jompikumpi kuolee, on sessio taputeltu. Useammassa kohdassa hahmot ajautuvat toisistaan erilleen ja pulmia ratkotaan katsoen samaa asiaa molempien hahmojen näkökulmasta. Kaksi on tässä tapauksessa parempi kuin yksi. Maailma tuntuu avarammalta, kun asioita voi ainakin periaatteessa lähestyä muutamalla eri tavalla.
Totta kai mukana on säilytetty myös niitä ”omaperäisiä” -ominaisuuksia, joista Resident Evil -pelit tunnistaa. Näihin voi lukea ainakin ajoittain tuskalliset kontrollit ja kummallisesti vaihtuvat kamerakulmat. Yhden pelin selättäminen ei välttämättä totuta hommaan vielä niin hyvin, että hahmot kulkisivat intuitiivisesti sinne, minne järki osoittaa. Ihmeellistä pyörintää ja sivuaskeleita on luvassa. Nämä vievät pomotaistelussa hiusrajaa tuuman verran niskaan päin. Tähän kun ynnätään tavaroiden hankala poiminta ja managerointi, joka aiheuttaa kipua ohimoissa, voi todeta nauttivansa autenttista Resident Evil -tunnelmaa.
Helmasynti on huonot vaatteet
Vaikka pakkelia on käytetty peittämään ongelmia enemmän kuin korjaamaan niitä, on kyseessä erittäin maistuva annos selviytymiskauhistelua. Seikkailun miljöö huokuu sanatonta tarinaa ja musiikki pitää yllä ahdistavaa pohjavirettä. Ajoittain taistelut ovat raivostuttavan vaikeita ja tallennuksia ladataan niin, että kovalevy hohkaa punaisena. On kuitenkin jatkettava eteenpäin. Ainoa asia mikä rikkoo puhtoisen immersion ovat vaatteet. Billy voi seikkailla leveissä kauluksissa kuin discon kuningas ja Rebeccalle löytyy ”Ruma Kojootti” -tyylistä strippari/baarineito -kauhtanaa. Valitettavasti taiteilijan vapaus tässä kohtaa syö kauhutunnelmaa. Viivan alle jää kuitenkin reilusti plusmerkkinen kokemus. Resident Evilin jäljittelemätön tunnelma on vahvasti läsnä.