Vuonna 2007 Capcomin Lost Planet julkaistiin Euroopassa. Hyiselle planeetalle sijoittuva peli nosti rimaa monessakin mielessä peliteollisuudessa, sillä grafiikka oli todella upeaa ja suuret pomotaistelut nostivat karvat pystyyn. Vastaanotto oli hyvä niin mediassa kuin pelikansallakin. Vuoden parhaimman pelin tittelistä Lost Planet ei kuitenkaan koskaan päässyt kilpailemaan. Vihdoinkin vuonna 2010 Capcom julkaisi jatko-osan Lost Planetille. Onnistuuko Lost Planet 2 toteuttamaan ne lupaukset, mitä kaikki odottavat?

Sota on liian iso yksin taisteltavaksi

On kulunut 10 vuotta aikaa, ja aikaisemmin jään peittämä E.D.N III -planeetta on kokenut paljon muutoksia, sillä jäät ovat suurimmaksi osaksi sulaneet ja maan pinta on paljastunut. Akridien asuttama maailma on muuttunut eri ihmispuolueiden sotatantereeksi. Entistä kehittyneempi teknologia mahdollistaa tehokkaamman sodankäynnin: mukana on ohjuksia ja miniguneja kantavia VS-robotteja, äärimmäisen suuria tykkejä sisältäviä sotalaivoja sekä laserteknologiaa, joka osumalla sulattaa kaiken atomeiksi.

Soturien tie ei aina ole helppo

Pelissä pelataan useammalla puolueella ja tarina on jaksotettu chaptereilla. Yksi chapteri sisältää useamman tehtävän, jossa liikutaan aina neljän miehen voimin. Peliä voivat pelata jopa neljä pelaajaa samanaikaisesti. Tehtävät ovat hyvin pitkälle sisällöltään samanlaisia: liikutaan paikasta A paikkaan B ja tapetaan kaikki eteen tuleva. Chapterin lopussa kohdataan aina valtava pahis pomotaistelussa.

Jo ensimmäisellä kerralla kampanjaa pelatessa huomaa, että Lost Planet 2 on suunniteltu co-op-peliksi. Tehtävärakenne vaatii tiimipelaamista, vaikka tavoite ja päämäärä on aina samanlainen. Vihollisia pukkaa jokaisen kiven takaa, ja niitä on paljon. Viholliset eivät enää rajoitu Akrideihin, jotka vaivasivat ensimmäisessä osassa hamaan loppuun asti, vaan eri ihmispuolueet ovat sodassa keskenään. Tämä tuo osaltaan vaihtelua ja haastetta peliin, koska aseiden tulivoima pelissä on todella kovaa luokkaa. Pelkkänä yksinpelinä Lost Planet 2 on vähemmän kuin keskinkertainen kokemus. Pelin tekoäly on todella typerä, ja samassa tiimissä AI:n liikuttamat hahmot jättävät pelaajalle suurimman osan tekemisestä. Pahimmassa tapauksessa omat AI:t juoksentelevat pitkin kenttää ilman mitään päämäärää, jolloin etenemisestä saattaa tulla ylitsepääsemätön este. Tätä onneksi vähän helpottaa se, että sama pätee myös AI-vastustajiin – nekin ovat yhtä hölmöjä.

Pomotaistelut ovat kampanjoiden parasta viihdettä. Pomoörkit ovat aina valtavia, tekevät runsaasti vahinkoa ja vaativat pelaajalta taktikointia. Pomotaistelut kestävät yllättävän pitkään, sillä ökkömönkiäiset ottavat yllättävän paljon vahinkoa ennen kuukahtamistaan. Yleensä kannattaakin etsiä alueelta raketinheittimiä tai toimintakykyisiä VS-robotteja, joilla prosessia voisi nopeuttaa.

Pelin kontrollien suunnittelu on jäänyt taka-alalle. Viivettä on paljon eivätkä kontrollit aina tunnu vastaavan käskyihin. Ongelma aiheuttaa alussa paljon turhautumista. Etenemisvauhti tuntuu pysyvän samana isoja aseita käsiteltäessä, mikä syö uskottavuutta. Pelatessa tähän toki tottuu, mutta tavalla tai toisella se vaivaa loppuun saakka.

Maailma ei ole enää entisensä

Lost Planet oli uskomattoman hieno grafiikaltaan. Pelissä kaikki oli suurta, värikästä ja yksityiskohtaista. Lost Planet 2 ei petä odotuksia grafiikan suhteen. Peli on erittäin yksityiskohtainen ja upea. Maisemat saavat myös vaihtelua, koska planeetta on alkanut sulaa. Jään alta on paljastunut sademetsää ja aavikkoa, kaupunkeja on rakennettu ja meri siintää horisontissa. Kaikki on todella yksityiskohtaista, ja värejä käytetään hyvin. Akridien heikot kohdat paistavat samalla tavalla oranssina kuin ensimmäisessäkin osassa.

Äänimaailma on todella hyvin luotu. Aseet ovat massiivisia, ja sen huomaa myös äänistä. Reikäraudat kuulostavat todella munakkailta ja nostavat pelin tunnelmaa. Räjähdyksetkin kuulostavat räjähdyksiltä.

Moninpeli on hauskaa, mutta...

Moninpeli on hyvin toteutettu, mutta tuntuu hieman ikääntyneeltä. Erilaisia pelimuotoja löytyy useita ja niitä voi muokata, eikä moninpelikarttojen määrässäkään ole valittamista. Eniten pelaajat vaikuttavan pelaavan Team Deathmatchia, jonka toki on monestikin todettu olevan suuren yleisön suosikki. Erityisesti kehuja ansaitsee serverihaku, jonka avulla pelaaja pääsee vaivattomasti haluamallensa servulle. Pelaajien tiedoissa näkyy kotimaan lippu, joten on helppo tunnistaa kotimaiset pelaajat sekä serverit.

Pelaaminen verkossa on kokonaisuudessaan hauskaa, mutta pitkäikäiseksi hupia ei oikein voi kutsua. Muutaman päivän tahkoamisen jälkeen moninpeli alkaa jo vähän puuduttaa. Pelisarjan suurimmille faneille moninpeli saattaa kuitenkin tarjota viihdettä pidemmäksikin aikaa.

Kokonaisuus ratkaisee

Aikaisempaan osaan verrattuna peliä on paranneltu lähes kaikilta osin. Grafiikka on entistä hienompaa, äänimaailma on todella hyvin tehty ja pelissä on paljon sisältöä. Pelin huonot puolet onnistuvat silti jarruttamaan pelin vauhtia sen verran pahasti, että peliteollisuuden helmiin Lost Planet 2 ei lukeudu. Pelin kampanja kaatuu samoihin kaavoihinsa kerta toisensa jälkeen, mikä saa viihteen muuttumaan puuduttavaksi. Pomotaistelut auttavat onneksi pitämään kiinnostuksen yllä. Yksinpelinä kampanja on typerän tekoälyn takia keskinkertaista heikompi ja pahimmillaan aiheuttaa todella kovaa turhautumista. Onneksi tähänkin on olemassa ratkaisu: co-op. Kontrollit puolestaan ovat kankeat eivätkä vastaa käskyihin toivotulla tavalla.

Lost Planet 2 ei missään nimessä ole huono peli. Siinä on paljon potentiaalia ja kaverien kanssa siitä on iloa helposti iloa muutamaksi peli-illaksi. Moninpeli lisää pelin arvoa, mutta ei kykene ylläpitämään innostusta kovin pitkään. Pelisarjan faneille tämä on kuitenkin pakkohankinta pienin varauksin.