Sonic Free Riders

Kirjoittanut: Livegamers

12.12.2010

Sonic Free Riders on kolmas osa Sonic Teamin kehittämässä Sonic Riders -pelisarjassa. Peli oli yksi Kinect-sensorin julkaisupeleistä ja näin ollen pelaaja pääsee omaa kehoaan käyttäen uppoutumaan Sonicin sekä muiden sarjasta tuttujen hahmojen kera todella vauhdikkaaseen maailmaan. Peli vaatii toimiakseen Kinect-sensorin.
Idea hyvä

Pelissä ohjataan lautailevaa hahmoa omaa kehoaan käyttäen. Ohjaaminen tapahtuu pelaajan seistessä kylki kohti sensoria aivan kuten lumilautaillessa. Kääntyessään vasemmalle tulee pelaajan kallistaa itseään vasemmalle ja sama oikealle kääntyessä. Vauhtia saa nojaamalla eteenpäin ja lähdössä mukavan kiihdytyksen saa, kun jalalla potkii vauhtia, vähän kuin rullalautaillessa.

Hyppyriin tullessa pelaaja voi tehdä temppuja pyörähtämällä paikallaan ympäri. Tämän lisäksi pelaaja voi myös käyttää käsiään hyväkseen; kentällä olevia tuttuja kultarahoja voi kurotella käsillään ja myös reileille pääsee käsillä kurkottaen.

Kaiken kaikkiaan kontrollit ovat simppelit ja loogiset, mutta käytännössä ne ovat vaikeat toteuttaa. Kääntyminen on todella herkästi toteutettu ja reileille tähtääminen on todellinen haaste. On kuitenkin myönnettävä, että Sonic Free Riders käyttää todella luovasti hyväkseen Kinectin liikkeentunnistinta ja pelikokemus on koko kehoa koetteleva.

Ovela ohjattavuus ja kehon käyttö jää kuitenkin todella surkeasti toteutetun valikon varjoon. Valikon on tarkoitus olla ympyrämäinen ja sitä pitäisi selata kädellä jotenkin pyörittäen, mutta lopputuloksena on todella turhauttavaa edes takaisin jumittamista ja oikean valinnan saamisessa menee tovi.

Toteutus ei

Pelattavaa on tarjolla mukavasti. Yksin pelatessa pääsee kisailemaan hieman suuremmassa ja laajemmassa World Grand Prixissä, aika-ajoissa sekä kavereiden kesken erilaisissa viestipelimuodoissa. Joskus ideana on olla ensimmäisenä maalissa ja ammuskella samalla muita kilpailijoita erilaisilla aseilla, toisinaan tulee pelaajan kerätä vain tietty määrä kolikoita annetun aikarajan täyttyessä. Myös keilaamaan päästään. Xbox Livessä voi kiitää aina kahdeksan pelaajan voimin.

Pelaaminen Sonic Free Ridersissa on oikein leppoisaa, kunhan kontrollit käyvät tutuiksi ja ne tulevat automaattisesti alitajunnasta. Peli-intoa syö kuitenkin todella paljon se, kun kesken vauhdikkaan kiidon lävähtää ruutuun valikot ilman, että pelaaja on itse painanut mitään. Ja kuten jo aiemmin tuli todetuksi, ovat valikot todella ärsyttävät ja joskus menee jopa minuutteja että peliä voi jatkaa – jos siis haluaa jatkaa ollenkaan.

Sonic Free Riders on graafisesti Wii-tasoa, eikä myöskään peliäänet ole mitään kovin nättiä soittoa korville ja kehnosti toteutetut välianimaatiot jäävät lähes aina katsomatta. Kokonaisuudessaan on koko peli todella huonosti toteutettu ja järkyttävä viimeistelemättömyys paistaa pahasti, mikä on suuri harmi, sillä pelin idea ja monipuolinen Kinectin hyväksikäyttö antoivat isot odotukset pelille, mutta viimeistelemättömyys ja surullinen toteutus kuitenkin pilasi sen.