Gears of War 3 arvostelu

Microsoftin julkaiseman eeppisen seikkailun viimeinen jakso lopettaa rattaiden pyörimisen. Pelisarjan edellisestä osasta alkaa olla noin kolme vuotta, jona aikana Epic Games on luonut sarjan päättävästä kolmannesta osasta varsinaisen mestariteoksen. Gears of War 3 jatkaa siitä mihin edellinen osa päättyi vuonna 2008. Liki kolmen vuoden odotus on vihdoin päättynyt, ja tarinalle saadaan vihdoin päätös. Moninpelaajien iloksi muutamia tuttuja ongelmia on korjattu, ja Gears-meininki on yhtä äijämäistä kuin ennenkin.

It begins...

Pelin yksinpelikampanja on aiempaa pidempi ja se onkin hyvä ponnahduslauta moninpeliin, ellei ole aiemmin pelisarjaan koskenut. Peliä aiemmin pelaamattomien onkin hyvä katsastaa mukana tuleva tapahtumia valottava videopätkä, jolloin saa helpommin kiinni sarjan kolmannen osan tarinasta. Lyhykäisyydessään siis maahan hyökänneet Locustit sekä Lambent-mutantit ovat vallanneet kaikki suurkaupungit, vaikka ihmiskunta on tehnyt järjettömiä uhrauksia vitsauksen lopettamiseksi. Viimeisessä osassa sota saadaan vihdoin päätökseen.

Yksinpeli on mahdollista läpäistä kolmen kaverin kanssa vaikkapa Xbox Liven välityksellä. Graafinen anti sekä monipuoliset ja laajat kentät isoine pomotaisteluineen luovat pelistä massiivisen kuvan, jolloin pelatessa tuntee itsensä todella pieneksi. Kampanjan kartat ovat luonnollisesti myös aiempia osia tilavampia pelaajamäärän kasvaessa. Tämä mahdollistaa entistä paremmat tulenkeskitykset sekä selkään kiertämisen. Uusia tykkejä on mukana mukavasti ja niiden balanssi on oivallisesti suunniteltu; jokaisella aseella on hyvät ja huonot puolensa. Tuliluikkuja voi myös koristella erilaisilla maalauksilla, joita saa eri tavoilla joko ilmaiseksi tai Microsoft-pisteitä tuhlaamalla.

M-m-m-m-monsterkill!!!

Loistavan yksinpelin lisäksi Gears of War 3 sisältää luonnollisesti myös moninpelin, joka tällä kertaa toimii todella hienosti. Häiritsevä lagi loistaa poissaolollaan, eikä peliä isännöivä henkilö enää saa tuntuvaa etua muihin pelaajiin nähden. Poikkeuksiakin tosin on, mutta pelinhaku alueittain toimii yllättävän hyvin. Moninpelikartat ovat monipuolisia ja kilpahenkisetkin pelaajat saavat varmasti vastinetta sijoitukselleen. Moottorisahan laulaessa hektisen luotisateen keskellä alkaa viileintäkin pelaajaa kuumottaa. Armoa ei juuri anneta ja omista virheistään saa maksaa. Pelikentän tuntemus ja aseiden valinta näyttelevät hyvin suurta osaa verkkopelaamisessa.

Mukana ovat myös Horde- sekä Beast-pelitilat. Ensin mainittu on tuttu pelisarjan toista osaa pelanneille ja se onkin oiva lisä kampanjan ja perusverkkopelimuotojen lisäksi. Pelaajan niskoille vyörytetään läjä vihollisia, joista täytyy kerta toisensa jälkeen selviytyä tietyin työkaluin. Jokaisen vihollisaallon jälkeen pelaaja saa lisää työkaluja. Tällä kertaa on mahdollista säätää pelitilaa joko vaikeammaksi tai helpommaksi tietyin "tuunauksin". Beast-pelitila on käytännössä samaa kauraa, mutta pelaaja on tällä kertaa Locustin roolissa.

The End

Pitkä yksinpeli hyvin jaksotettuna sekä pienet uudistukset – kuten tulenohjaus – ovat pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia, jotka tuovat peliin paljon uutta. Neljän pelaajan yhteistyötila, valtavan laaja moninpeli sekä sen tuoma taktikointi laajoine pelialueineen tekevät pelisarjan päättävästä eepoksesta lähes täydellisen paketin. Äijärymistelyn jälkeen adrenaliini virtaa suonissa, eikä nukkumaanmenosta tule enää mitään. Jos sitä vielä yhden matsin...