Soulcalibur V arvostelu

Aikaa on kulunut 17 vuotta edellisen pelin tapahtumista, ja Siegfried on tehnyt historiaa Nightmaresta. Uusi juoni keskittyy Sophitian lasten, Patroklosin ja Pyrrhan tarinaan. Harmi, että kyseessä ovat latteimmat hahmot koko värikkäästä taistelijaporukasta. Tarinamoodista paistaa läpi laiska toteutus. Tarinaa käydään läpi kuvina sen sijaan, että käytettäisiin erittäin kaunista pelimoottoria, ja samalla hirveä dialogi aiheuttaa paikoittain myötähäpeää. Pelin tarinamoodin aikana päällimmäisiksi kysymyksiksi nouseekin "Ketä nämä heput ovat, miksi he tekevät mitä tekevät ja miksi minua pitäisi kiinnostaa?" Peli avaa hahmojen tarinoita todella vähän ja Mortal Kombatista tutulla hahmosta toiseen hyppimisellä tarinasta saadaan vain entistä sekavampi, kun uusia hahmoja ilmaantuu ilman kunnollista esittäytymistä.

Tästä päästäänkin seuraavaan ongelmaan, pelin arcade-pelimuotoon, jota on käytetty arcade-laitteissa kertomaan hahmoista ja joka ei avaa näiden taustoja mitenkään. Esittely- ja loppusegmentit loistavat poissaolollaan, mikä jättää tässäkö tämä oli -tyyppisen tyhjän olon huikeiden kuuden taistelun jälkeen. Hahmot on loistavasti suunniteltu, mutta jos peliin laitetaan tarinapelimuoto, niin se pitäisi toteuttaa siten, että hahmoista saa enemmän irti kuin otteluiden alku- ja loppuhaistattelut.

Kaksi miekkaa, yksi kohtalo

Pelimekaniikka on saanut piristysruiskeen edellisestä kerrasta, ja nyt suuntaa on haettu aggressiivisemmalta puolelta critical-mittarin kanssa.
Idea toimii kuin nykyajan 2D-mätkintäpeleissä: aiheuttamalla ja ottamalla vahinkoa hahmon critical-mittari kasvaa, mikä mahdollistaa hiukan tehokkaampien brave edge -liikkeiden ja erikoisen critical edge -liikkeen käytön.

Neljännen painoksen ajoitusshakki on vaihtunut hiukan nopeatempoisempaan ajoitusshakkiin. Pelistä löytyy myös syvällinen torjuntamekaniikka, joka on tuotu edellisestä pelistä takaisin hieman muokattuna. Tässä on se toinen ja viimeisin ongelma: peli ei opasta käyttämään näitä erilaisia tekniikoita mitenkään. Pelasin monta tuntia peliä tietämättä, että siinä on myös tälläinen syvempi torjuntamekaniikka.

Aikaisemman pelin Guard Impact on nyt muutettu kuluttamaan critical-mittaria, mutta se torjuu sekä ylä- että alahyökkäykset. Ajoittaminen on vähemmän tärkeää, ja muutos näyttäisi olevan suunnattu aloitteleville ja muille ei-ammattilaistason pelaajille. Guard Impactia kompensoimassa on Just Guard, joka vaatii tarkkaa ajoitusta ja ennakointia siitä, iskeekö vastustaja ylä- vai alapuolelle. Tämä taito ei kuluta critical-mittaria, mutta vaatii pelaajalta enemmän keskittymistä kuin Guard Impact. Uskon Just Guardin yleistyvän Guard Impactin käytön yli, koska lopputulos on molemmissa sama eikä Just Guard kuluta critical-mittaria.

Requiescat in pace – R.I.P

Tarinasta huolimatta hahmot ovat rautaa. Lähes jokainen hahmo on tuttuun tapaan hiukan ylivedetty ja mielenkiintoinen. Taisteluissa kohtaa eri aikakausista ja maanosista saapuvia taistelutyylejä ja aseyhdistelmiä, mikä tekee pelaamisesta hauskaa. Hahmojen taistelutavat eroavat toisistaan kiitettävästi, ja tasapaino on säilytetty vakaana. Aseita on monia, ja ne poikkeavat toisistaan koon, nopeuden ja vahingon perusteella. Soulcaliburmaiseen tapaan pelistä löytyy myös vierashahmoja, ja tällä kertaa cameon tekevä taistelija sopisi myös alkuperäisrosteriin. Ei, kyseessä ei ole Tina Armstrong Dead or Alivesta, vaan Ezio Assassin's Creed -sarjasta.

Pelistä löytyy myös hahmonluontityökalu uusien taistelijoiden tekemiseen ja vanhojen kustomointiin. Työkalu on erittäin monipuolinen oman hahmon ulkonäön rakenteluun, mutta taistelutyyli sekä aseistus valitaan pelin valmiista hahmokaartista. Harmillisesti tämä rajoittaa luodut hahmot käyttäytymään kopioina alkuperäishahmoista. Onneksi hahmon kokoa muuttamalla saa erikoistumista kuten nopeutta, kantomatkaa ja vahingontuottamista muutettua suuntaan tai toiseen.

"I am Nightmare... no more!"

Soulcalibur V on hyvä taistelupeli. Itse taistelusta nauttii, vaikkei ymmärtäisi pätkääkään siitä, kuinka peli toimii. Peliin pääsee helposti sisään, mutta ilman kunnollista selostusta pelin mekaniikoista jää moni asioista pimentoon. Fiilistä rikkovat laimea tarinamuoto ja epätietoisuus loistavien hahmojen taustoista ja motiiveista. Nettipelaaminen puolestaan toimii vakaasti, ja perus turpamättöjen ohella valikoimasta löytyy global colosseo, joka toimii isona aulana turnauksia ja haasteita varten.

Verkkopeleissä voi käyttää omia hahmoja, mikä tuo mielenkiintoista vaihtelua hahmokaartiin, ja peli hakee netistä offline-tilan quick battle -pelimuotoon muiden tekemiä hahmoja käyttäytymismalleja myöten. Tämä lisää peliin yksinpelaamisarvoa, koska on mukava nähdä, millaisen taistelijan John 117 Atlantin tuolla puolen on peliin luonut. Pelin äänimaailma on rikasta lukuun ottamatta surkuhupaisan dialogin ääninäyttelyä. Taisteluäänet kuulostavat meheviltä, ja taustamusiikki on laadukasta ja luo taisteluihin eeppisyyden tunnetta.

Vaikka Soulcalibur V ei tarinapuolella toimi ja pelimuodot ovat sarjan heikoimpaa antia edellisen pelin haastetilojen jälkeen, on pelattavuus puhdasta kultaa ja peliä voi lämpimin sydämin suositella sarjan faneille ja taistelupeleistä edes etäisesti kiinnostuneille. Ja jos nyt suonette anteeksi, palaan harjoitustilaan opettelemaan torjumista.