The Darkness 2 arvostelu

Marc Silvestrin tuottama The Darkness -sarjakuvalehti näki päivänvalon vuonna 1996. Se kertoi Jackie Estacado -nimeä kantavasta Franchetti-mafiaperheen kasvatista. Vuonna 2007 julkaistu The Darkness -peli kertoi Jackien vaikeasta lapsuudesta, nuoren mafioson elämästä sekä suuren rakkauden menettämisestä.

Jackie löysi pimeyden tyttöystävänsä Jenny Romanon murhayönä. Jennyn avulla hänen oli mahdollista kostaa yliluonnollisia voimia hyödyntäen.

Jaaaackiiieee!!! Feed me!

Pelin viisi vuotta sitten julkaistua jatko-osaa odotettiin piinallisen kauan. Silloinen kehittäjästudio Starbreeze teki ällistyttävää työtä Jackie Estacadon tarinan kertomisessa. Odotukset ovat siis kovat. The Darkness 2:n kohtalo meinasi seurata Duke Nukemia, sillä kehittäjätiimiä ja rahoitusta oli hyvästä myynnistä huolimatta vaikea löytää. Työtä rupesi kuitenkin tekemään 2K Games sekä Digital Extremes.

Peli alkaa melko rauhallisella tavalla ja räjähtää sitten täyteen toimintaan. Jackie on onnistunut pitämään pimeyden poissa, mutta hyökkäys ravintolaan muuttaa kaiken. Selviytyäkseen Jackien on vapautettava kehossaan piilevät pimeyden voimat. Tästä alkaa hirmuinen kostoretki, jonka pienet juonenkäänteet ovat piristysruiske mitäänsanomattomiin käsikirjoituksiin sekä dialogeihin, joihin ollaan saatu tottua. Sarjakuvan antama materiaali antaa pelille älyttömän määrän hyödynnettävää, ja siinä kehittäjätiimi on onnistunut. Ääninäyttely sekä tarinankerronta on huippuluokkaa, ja peli on istuttava kertaheitolla läpi.

Kärkkäät lonkerot

Jackien ohjastaminen on hetken räpeltämisen jälkeen yllättävän helppoa. Yläliipaisimilla kontrolloidaan lonkeroita, joilla voi tarttua putkiin, tauluihin, auton oviin sun muihin irtotavaroihin. Ei tarvitse olla järjen jättiläinen kuvitellakseen, mihin niitä voidaan käyttää. Lonkerot syövät edelleen vihollisten sydämiä tai humauttavat suolet pihalle. Perusliipaisimilla ammutaan normaalin tapaan niitä pistooleita ja muita luoteja sylkeviä tylsiä juttuja.

Peliin on lisätty pienimuotoinen hahmonkehitys, jolla Jackien kykyjä voidaan tehostaa. Pienenä harmittavana seikkana täytyy todeta, että kykyjen tuoma etu on melko mitätön paria poikkeusta lukuunottamatta. Pimeyden aseina toimivat lonkerot eivät valitettavasti ole ylivoimaisia ja tuntuukin, että peliä kehitettäessä ollaan unohdettu panostaa kenttäsuunnittelussa pimeyden voimien hyödyntämiseen. Pelisarjan ensimmäisessä osassa Jackie oli lähes jumalankaltainen olento – kukapa ei fiiliksestä pitäisi?

Vaikkei pelissä suoraa jumalkompleksia koetakaan, sen pelaaminen on sadistisen tyydyttävää. Verellä mässäillään oikein kunnolla. Brutaaleimpia teloitustapoja ei voi edes kirjoittaa. Graafisesti peli on värikkäämpi kuin edeltäjänsä, sillä se käyttää Digital Extremesin kehittämää CellShading-tekniikkaa puskevaa pelimoottoria. The Darkness 2 näyttää ja kuulostaa erittäin hyvältä. Ääninäyttely on ammattimaista ja hahmojen ilmeet ja pienet tekniset sekä juonelliset asiat tekevät pelikokemuksesta mielenkiintoisen.

The end...?

Peli on yllättävän helppo, eikä sen läpäisyyn kulu kuin yksi vaivainen päivä. Mukaan on kylläkin ängetty yhteistyötilaa sun muuta, mutta kerran tarinan kokeneena jälleenpeluuarvo on lähes olematon. Kuitenkin Jackien tarina on niin hyvin kirjoitettu, että sitä voitaneen verrata hyvään kirjaan tai elokuvaan. Mikäli siis kaipaat mukaansatempaavaa tarinaa tai viihdettä edes yhdeksi päiväksi, nappaa The Darkness 2 kainaloon. Se ei petä.