Kolme ensimmäistä Devil May Cry:ta saapuu myös nykykonsoleille

Kirjoittanut: Livegamers

15.12.2017

Uutisoimme äskettäin tiedosta, jonka mukaan Devil May Cry V paljastettaisiin ensi vuoden puolella. Sitä odotellessa Capcom on kuitenkin kertonut julkaisevansa pelisarjan kolme ensimmäistä osaa myös PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, sekä PC:lle. Alkuperäinen HD Collection-paketti on tuotu jo kertaalleen edellisen sukupolven konsoleille, alkuperäisten ollessa sitä edellisen sukupolven peruja.
Devil May Cry, Devil May Cry 2:n ja Devil May Cry 3: Dante´s Awakeningin yhteen niputtava paketti julkaistaan uusimmille konsoleille 13. päivä maaliskuuta parannelluin grafiikoin ja saavat myös 60fps-tuen.

Alla traileri vanhemman konsolisukupolven HD Collectionista.