BattleBlock Theater

Kirjoittanut: Livegamers

16.04.2013

BattleBlock Theater on Behemothin kehittämä ja Tom Fulpin ja Dan Paladinin käsialaa oleva pulmanratkontaa tarjoava tasoloikkapeli. Heidän aikasempaa tuotantoaan ovat muun muassa Castle Crashers ja Alien Hominid.
Have at it!

Peli alkaa haaksirikkoutumisella oudolle saarelle, josta löytyy kissojen valtaama teatteri. Kaikki ei mene aivan putkeen, ja paras kaverikin alkaa käyttäytyä oudosti saadessaan kateilta niskaansa pahuutta hohkaavan hatun. Kissat pakottavatkin tämän yhden selviytyjän mukaan erinäisiin sairaisiin leikkeihin sekä pitämään teatraalisia näytöksiä henkensä uhalla.
Matkan varrella kerätään timantteja, joilla voi pelastaa muita herra nimettömän päähenkilön kanssa samassa laivassa olleita vankeja.

Kierolla huumorintajulla varustettu kertoja jaksaa naurattaa tyhmillä puujalkavitseillään ja nasevilla tilannekommenteillaan. Uskallan väittää, etteivät tälle huumorille kaikki lämpiä, mutta henkilökohtaisesti en ole ikinä nauranut pelin alkuvideossa yhtä paljon kuin tämän kanssa.

Pelissä on kahdeksan kappaletta, ja jokaisessa osiossa on yhdeksän peruskenttää sekä finaali ja kolme encore-esityshuonetta. Huoneissa on yksi päämäärä: kerätä vähintään kolme timanttia ja löytää ulospääsy. Helppoa kenties? Ei todellakaan. Alkukentät saattavat tuntua erittäin helpoilta ja jopa läpijuoksuilta, mutta pelissä pidemmälle edetessä alkaa vaikeuttakin löytyä. Tietyissä kentissä saattaa mennäkin tovi, kun joutuu oikeasti miettimään, että mihin nyt. Itse finaalikentät ovat aikaa vastaan pelattavia, kuten myös encore-ovet. Aikarajoitteisissa kentissä lisäaikaa saa välipisteillä, joita tulee vastaan usein. Tosin nämäkään eivät aina pelasta. Aikarajoitus luo pelaajalle pienoista paniikin tunnetta ja suorittamisen vimmaa. Läpäistäkseen kentän annetun ajan puitteissa on todella oltava hoksottimet kohdillaan. Toinen vaihtoehto on mennä kantapään kautta ja kuolla aina uudestaan ja uudestaan, kunnes on opittu joka ikinen kulma ja pulma. Tämä saattaa vaikeimmissa tasoissa alkaa turhauttaa. Viimeistä kappaletta lukuun ottamatta kentissä on myös mukana kauppa, josta voi ostaa kaverit vapaaksi ansaitsemillaan timanteilla sekä uusia aseita vaihtamalla pimeässä marketissa kissavartijan kanssa lankakeriä. Lankakeriä löytyy jokaisesta kentästä yksi kappale. Aseilla voi helpottaa kentän läpäisyä, joko vihollisten tappamista helpottaen tai vaikkapa luoden itselleen uuden loikkausalustan ampumalla imukuppiaseella seinään.

It tastes like doodoo casserole!

Moninpelimuotoja on reilusti, kuten:

-Soul: Varasta vastustajatiimin sielut tappamalla ja kerrytä pisteitä pitämällä sielu itselläsi.
-King Of The Hill: Kentästä löytyy pari palikkaa, joissa on kruunun kuva. Näiden päällä seisomalla kerrytät pisteitä
-Grab The Gold: Kultainen valas pudottelee kultaa, eniten kultaa kerännyt voittaa.
-Ball Game: Koripalloa BattleBlockin Tyyliin.
-Muckle: Perus turpakäräjät hakkaa vastustajat mäsäksi -meiningillä. Eri tavoista saa eri määrän pisteitä.
-Challenge: Aikaa vastaan juoksua joko yksin tai kaverin kanssa. Se, joka menee nopeimmin kentän läpi, saa mappivoiton.
-Color The World: Väritellään palikoita. Tiimi, jolla on eniten värjättyjä palikoita ajan loppuessa, voittaa.
-Horse: Varasta vastustajien “hevonen” ja ratsasta se omaan talliin.

Kaverin kanssa pelistä nauttii vielä enemmän kuin yksin tahkotessa. Reilu kaveri tosin tönäisee veteen joka toisella kuopalla, tai muuta vastaavaa, mikä aiheuttaa riemukkaita naurukohtauksia. Vaikka kaveri perseilisikin hiukan pelin aikana, ei se harmita juuri ollenkaan. Kommentaattori pitää huolen huumoripuolesta ja jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Tosin kaverin vitsit tulevat tutuiksi aika pian ja alkavat pidemmällä aikavälillä puuduttaa. Kaveria voi myös heitellä ylös- ja eteenpäin sekä töniä ja hakata jos siltä tuntuu. Kaverin heittelyllä pääsee paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi. Yhteistyön on siis toimittava kaverin kanssa pelatessa.

Moninpelipuolella valitaan aina ensin kenttä yksinkertaisella äänestystyylillä: mene ovesta, anna ääni. Eniten ääniä saanut kenttä valitaan areenaksi taistelulle. Moninpelissä voi myös vaihtaa muiden pelaajien kanssa vapautettuja vankeja, aseita, timantteja ja lankakeriä.

With a side of butt salad!

Pelissä on mukana myös kenttäeditori, jolla voi tehdä omia kenttiä, jos peruskentät alkavat ahdistaa. Pelin sisäisestä yhteisöstä voi ladata muiden tekemiä kenttiä, joille voi pelattuaan antaa tähtiä yhdestä viiteen kappaletta. Peruskampanjan lisäksi pelissä on myös haastavampi osuus, Insane-muoto. Insanella pelatessa yksikin virhe (lue: kuolema) johtaa siihen, että kenttä alkaa aina alusta. Tämä on pelin puolivälin jälkeen aikamoista pään hakkaamista seinään. Ei turhaan ole nimeksi laitettu insane.

Peli itsessään on erittäin viihdyttävä, ja jos saa kaverin mukaan, niin aina parempi. Pelattavaa on paljon ja vankeja riittää pelattaviksi. Kentät eivät lopu kesken, kiitos editorin. Peli on hauskaa ajanvietettä, eikä varmasti mene investointi hukkaan, jos pelin aikoo hankkia. Tätä voikin suositella lämpimällä sydämellä ainakin kaikille niille, joilla on hitusen kierompi huumorintaju, ja miksei muillekin pulmanratkonta-tasoloikkapelien ystäville.

Alla pelin alkuvideo, joka ainakin arvostelijaa nauratti.