Blue Dragon

Kirjoittanut: Livegamers

17.09.2007

Yhdysvaltalaista perua oleva Xbox 360 on ollut jo noin kaksi vuotta markkinoilla, mutta hyviä roolipelejä ei ole ilmestynyt. Phantasy Star Universe ja Final Fantasy XI olivat pelkkiä kimpassa pelattavia nettiseikkailuita, eikä arvostettu Oblivion ollut perinteinen roolipeli. Genren faneille ainoa valo pimeässä on ollut Enchanted Arms, josta ei kuitenkaan kummoista menestystä tullut. Olisi jo aika, että suurisilmäisten geelipurkkipäiden ystävät saisivat janoamansa perinteisen japanilaisen roolipelin.
Nuoret nilkit isojen miesten saappaissa

Violetit pilvet leijailevat taivaalla uhkaavasti. On taas se aika vuodesta, kun Taltan pieni kyläpahanen joutuu maagisten voimien riepoteltavaksi. Ihmiset ovat kerääntyneet korkealle turvaan seuraamaan, kuinka maahai (Land Shark) tekee tuhojaan. ”Voi ei!” kaikki huutavat, kun näkevät 16-vuotiaan Shun nuorine ystävineen kamppailemassa pahamaineista hyökkääjää vastaan. Asiat eivät mene niin kuin tarkoitettu, vaan Shu ja kumppanit löytävät itsensä pyörtyneinä kaukaa kodistaan. Mekaaninen naisääni sanoo ”playable”, mikä tarkoittaa, että seikkailu on alkanut ja valta nuorukaisten kohtalosta siirtynyt pelaajan käsiin.

Oli ovela teko Artoonilta ja Mistwalkerilta laittaa pelihahmoiksi teini-ikäisiä kloppeja, sillä hahmojen elämäntarinaa ei näin tarvitse paljon selitellä tai syventää. 16-vuotiaan päähenkilön Shun rooli on lähinnä olla äkkipikainen ja uppiniskainen, mutta oikeudenmukainen häslääjä, joka toimii ensin ja ajattelee sitten. 15-vuotias Jiro on porukan ujo nörtti, kun taas Kluke on tyypillinen japanilaisten miesten päiväuni: nuori, kaunis, ystävällinen, välittävä, herkkä ja rauhallinen. Myöhemmässä vaiheessa joukkoon liittyy myös kaksi muuta hahmoa, joista ensimmäinen on jo vähän persoonallisempi tapaus.

Uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua

Final Fantasy -sarjan suunnittelijan Hironobu Sakaguchin käsialaa oleva Blue Dragon noudattaa perinteistä kaavaa myös tapahtumapaikoillaan. Japanilaisten seikkailuiden suosituin paikka jo ensimmäisten roolipelien ajoilta, Ancient Ruins, Muinaiset rauniot, tekee pelissä comebackin useaan kertaan. Pelimaailma on, yllätys yllätys, sekoitus uutta ja vanhaa. Pelaaja pääsee ohjastamaan sankareitaan aavikoille, vuorille, metsiin, luoliin ja kaikenlaisiin futuristisen teknisiin tehtaisiin ja härpäkkeisiin, joista esimerkkinä jättimäinen pora, joka uppoaa maahan kuin kivi veteen.

Sokkelomaisten tehtäväalueiden jälkeen matkataan aina uuteen kaupunkiin, kylään tai linnaan, jossa kuulee uusimmat juorut. Kyläalueet toimivat levähdyspaikkoina, joissa hahmojen pohjattomat taskut saa pumpattua täyteen parantavia rohtoja ja muita yleishyödyllisiä tavaroita.

Ulkonäöltään Blue Dragon jakaa mielipiteitä. Pelaaja huomaa jo pelimaailman asukkaista, että graafinen tyyli on todella pelkistetty. Hahmosuunnittelusta vastaa Akira Toriyama, joka lienee animefaneille parhaiten tuttu Suomessakin pyörineen Dragon Ball Z:n hahmoista. Alussa yksityiskohdattomat maastot saavat aikaan turhautunutta sadattelua, mutta jälkeenpäin tulee parempi mieli, sillä grafiikka tuntuu monipuolistuvan ja paranevan pidemmälle edetessä.

Anna sen soida, anna sen soida

RPG-pelien tärkeimmät osa-alueet ovat aina olleet tunnelma ja taistelusysteemi. Tunnelmaa Blue Dragonissa luo roolipelimusiikin pioneeri Nobue Uematsu. Japanilaisgurun säveltämät sulosoinnut sopivat seikkailuun uskomattomalla tavalla. Pelissä kuullaan niin viuluja, huuliharppuja kuin sähkökitaroitakin. Erityisesti pomotaisteluissa soiva rokahtava renkutus saa eeppisen taistelufiiliksen päälle. Todella vaihtelevasti raikasta teknoa ja mahtipontista orkesterimusiikkia sekoitteleva soundtrack kolahti minuun niin, että kävin nappaamassa pelin musiikin sisältävän cd-levyn nettihuutokaupasta kotiin.

Dialogi pelin perusjamppojen kanssa käydään tekstillä, mutta videoissa kuullaan oikeita ihmisiä. Japanifanit voivat huokaista helpotuksesta, sillä vaikka peli on dubattu englanniksi ja ranskaksi (!), pääsee aloittaessa valitsemaan myös alkuperäiset japanilaiset äänet. Jos valinta alkaa kaduttaa jälkeenpäin, voi tallennusta ladatessa vaihtaa kätevästi kielestä toiseen. Ääninäyttely on hyvää ja paikoitellen — etenkin Marumaron kohdalla — jopa erinomaista.

Jos musiikin hiljentää, erottaa ulkopaikoissa tuulenvirettä, natisevia ovia ja veden solinaa. Ainoastaan ajoittain heittelehtivä äänenvoimakkuus ja mekaanisen naisäänen selostukset käyvät välillä korpeamaan. Naisääni kuitenkin saa edetessä hieman variaatioita selostuksiinsa, eivätkä iänikuiset ”Defeated”-, ”Gold”- ja ”Nothing”-toteamukset enää rasita, vaan päinvastoin ovat hyödyksi ja tuovat eloa muuten hiljaisiin hetkiin.

Tappelu! Tappelu! Mörkö—Mörkö-ottelu!

Pelin taistelusysteemi on todella monipuolinen. Vuoropohjaisuudesta huolimatta valinnanvaraa on paljon. Monet taisteluun vaikuttavat päätökset tehdään jo ennen rintamalle menoa. Blue Dragonissa hahmot eivät oikeastaan eroa toisistaan, vaan niiden eläinvarjot tekevät mättäessä työt. Jokaiselle varjolle voi kouluttaa monta eri hahmoluokkaa, joista jokainen täydentää, mutta ei korvaa toisiaan. Myös hyvä taitosysteemi ansaitsee kunniamaininnan.

Viholliset eivät ilmesty tyhjästä, vaan suurimman osan niistä voi kiertää, jos tahtoo. Ehkä mullistavin keksintö pelissä on eräänlainen taisteluympyrä, joka muodostuu hahmon ympärille liipaisinta napauttaessa. Ympyrän sisään mahtuvien örkkien kimppuun voi hyökätä niin, että ne tulevat ryhmissä vuoronperään koittamaan onneaan. Joukkiosta toiseen siirryttäessä arvotaan pelaajalle taistelua helpottavia bonuksia. Lisäksi peli helpottuu huomattavasti, jos ympyrän vihollistyypit eivät pidä toisistaan. Jos esimerkiksi karhun ja metsästäjän saa samaan rinkiin, syntyy Monster Fight, jossa pelaajan ei liiaksi tarvitse pelätä oman henkikultansa puolesta. Järjestelmä pitää pelin lukuisista taisteluista huolimatta tuoreena, mielenkiintoisena ja ennen kaikkena hauskana pelata.

Ollaanko kohta perillä, äiti?

Japanilaisten roolipelien hardcore-pelaajana voin todeta, että peli miellyttää lajityypin faneja, jos vain on valmis antamaan sille aikaa ja sinnittelemään ensimmäiset, tylsät tunnit. Taannoinen demon julkaiseminen pelistä oli omituinen ratkaisu, sillä Blue Dragon on liian laaja ja monimutkainen tehdäkseen vaikutuksen lyhyessä ajassa. Alun jälkeen pelaaminen muuttuu nautinnoksi, mikä on hienoa, sillä peli on peräti kolmella levyllä ja kestää kymmeniä tunteja. Ikää siunautuu huikean paljon lisää, jos on halukas tutkimaan ja tonkimaan esiin kaiken mahdollisen. Mukaan on sisällytetty myös liuta saavutuksia, joiden vaikeustaso vaihtelee helposta hulluun.

Blue Dragon on ehyt paketti ihmisille, jotka ovat valmiita rentoutumaan ja uppoutumaan esimerkiksi lyhyeksi parjatun Bioshockin jälkeen johonkin pitkäkestoisempaan. Se tarjoaa mittavaa viihdettä ja onnistuu varjosysteemillään tuomaan jopa hitusen uutta genreen, jonka fanit eivät edes kaipaa suuria muutoksia. Jos roolipelit eivät toisaalta ole koskaan miellyttäneet, niin tämä tuskin tuo suurta muutosta asiaan. Eniten pelistä saavat irti juuri vanhoja aikoja kaiholla muistelevat. Kannattaa ehdottomasti antaa Blue Dragonille mahdollisuus, sillä pelistä pitävät saavat tästä yltäkylläisesti viihdettä. Täytyy vain toivoa, että peli ei jää julkaisuajankohtansa vuoksi liian vähälle huomiolle.