Bullet Witch

Kirjoittanut: Livegamers

16.04.2007

Bullet Witch, Luotinoita – mikä veret seisauttava nimi pelille/pelihahmolle. Kansikuva lupailee hyvää pelikokemusta. Synkeän tumman kannen koristeena toimii mieltä koskettavan näköinen nuori noitanainen, jolla on kädessään sen näköinen luuta, ettei pelin muutenkin jo mielenkiintoisen oloinen räiskintä voi olla muuta kuin hauskaa.
Alkuvideo lupailee myöskin hyvää. Kauniisti toteutettu video ei paljasta tarinasta oikeastaan mitään, vaan päinvastoin herättelee mielenkiintoa tulevaa koitosta varten. Pelin valikot ovat graafiselta sävyltään hienot ja toimivat, joskin hieman groteskit.

Muistan kiinnostuneeni pelistä hieman ennen Japanin julkaisua ja pienissä tiedonjyväsissä, joita huolellisesti keräilin internetistä, oli hypeä lähes poikkeuksetta peliin ladattavista asusteista. Tuolloin pidin asiaa pelkästään mainitsemisen arvoisena, en niinkään peliä muuttavana elementtinä. Täytyy tosin myöntää, että kyseinen ominaisuus on erittäin tervetullut lisä tämän kaltaiseen peliin, jossa pelataan kauniilla sankarittarella.

Ihmiskunnan ainoa toivo on tällä kertaa nainen

Luotinoidan tarina alkaa vuonna 2013. Vuonna, jolloin nälänhätä, sairaudet, luonnonmullistukset, sodat sekä hirviöiden yhtäkkinen ilmestyminen on saanut ihmiskunnan lähes tuhon partaalle. Juuri, kun ihmiset rupeavat hyväksymään lopullisen tuhonsa, ihmiskunnan ainoa toivo Alicia saapuu paikalle mustiin pukeutuneena pelastamaan sivilisaation rippeet.

Ihmettelin aluksi manuaalin kokoa, se on nimittäin yllättävän monisivuinen ja kattava läpyskä. Nykyaikana moni peli tulee pelkän pikaohjeen kanssa, ja yleensä sekin on englannin kielellä. Toinen ääripää on manuaali täynnä pelkkiä pikaohjeita kymmenellä eri kielellä. Tällä kertaa manuaalissa on englanninkielisen täysoppaan lisäksi skandinaavinen pikaohje, joka sisältää tietysti suomen kielen.

Eihän kyseinen manuaali nyt mikään mittava ole, mutta kuitenkin 25-sivuinen opas pelin tarjonnasta on melkoinen saavutus nykymittakaavassakin. Toista se oli ennen, kun lentosimun mukana sai romaanin luettavakseen. Bullet Witch sisältää manuaalin, jossa on kuvia aseista, vihollisista, taioista sekä muista tärkeistä toiminnoista.

Manuaalin mukaan vihollistyyppejä on pelissä jopa kolme, oikeasti kylläkin pari kappaletta enemmän. Ne koostuvat erikoisesti nimetyistä Geist-sotilaista, Gigoista sekä Saksanpähkinäpäistä. Ja kyllä, ensimmäinen on sotilas, jonka ulkonäköä voisi kuvata parhaiten kutsumalla sitä kuivuneeksi ihmiseksi. Giga taas on talon kokoinen jättiläinen ja Pähkinäpää vihollinen, joka roikkuu ilmassa tekemättä mitään. Sillä on ihmisen vartalo, mutta pään tilalla on Nissan Micran kokoinen aivomöykky. Aivomöykky tuo sille telekineettisiä kykyjä, jolla lentävä Saksanpähkinä voi heittää pelaajaa autolla. Todettakoon tähän väliin, että Pähkinäpään englanninkielinen nimi manuaalissa on siis Walnut head.

This game is nothing like Alicia…

Alicia on nuori ja kaunis, hieman goottihenkinen noitatyttö. Samaa ei voi sanoa pelistä. Alkupään kentät ovat nimittäin hirveää kuraa. Pelikokemus alkaa sillä, kun Alicia heitetään keskelle lähes autioitunutta kylää/kaupunkia, jossa majailee parisenkymmentä Geist -sotilasta. Ainakin siis sillä vaikeustasolla, jolla itse pelasin. Geistit ampumalla, ja parin pähkinäpään tuhoamisen jälkeen, päästään kenttä läpi. Toki kentässä on yksi hieno osuus, mutta jääköön se spoilaamatta.

Ensimmäisen kentän jälkeen tulee sellainen tunne, että tässäkö tämän pelin anti olikin? Ohjaus kangertelee jossain utopistisen ja liian hitaan sekä liian nopean välimaastossa. Alicia kyllä liikkuu hienosti, mutta tähtäys on toteutettu todella ihmeellisesti, kun verrataan Bullet Witchiä muihin peleihin.

Kun ohjauksen tunnottomasta fiiliksestä on päässyt, ihmettelee itse loitsujen kummallista toteutustapaa. Alicia noituu, kun painaa oikeaa tai vasenta olkanappia. Tämän jälkeen keskelle ruutua lävähtää mielettömän kokoinen rinkula, joka on jaettu neljään osaan. Jokaisessa on jotain tekstiä, mutta niistä on ensimmäisellä kerralla vaikea ottaa selvää. Tässä vaiheessa tajusin, että peli ei mennytkään tauolle loihtimisen ajaksi, vaan minua tulitetaan jostakin. Painelin sitten olkanappia saadakseni loitsurinkulan pois ruudultani, mutta ihmetyksekseni rinkuloita tuli vain lisää ja lisää. Onneksi sain silmäni selventämään ruudulla lukevan Cancel -option. Outoa, että valitakseen rinkulasta jotain on painettava sille määritettyä nappulaa, joka tässä tapauksessa oli Y.

Sain kuin sainkin loitsittua. kunhan homma tuli tutummaksi mutta ihmettelin vain toteutustapaa, jolla pelissä loitsitaan. Räiskintä menee silloin tällöin niin kiireiseksi, että pelin tauotus loitsun valinnan ajaksi olisi tehnyt asioista paljon mielekkäämpää. Ja tietysti sen loitsuvalinnan olisi voinut tehdä vaihtoehtoisesti vaikka ristiohjaimella, jota nyt ei käytetä mihinkään, eikä sen puoleen ohjauspolitiikkaan voi pelaaja itse lainkaan vaikuttaa.

Alician luudalla ei lennetä

Noitumisen lisäksi Alician luuta toimii myös aseena. Aseita on mahdollisuus päivittää kenttien jälkeen saamillaan kokemuspisteillä. Nämä ovatkin oiva lisä peliin, sillä kyseisillä pisteillä voi Aliciaan pumpata myös muita ominaisuuksia, kuten taian sekä elinvoiman regeneroitumisnopeutta. Munakkaan näköisiä taikoja sekä aseita voi myös ostaa ja parannella. Huono puoli tässä on se, että pisteitä tulee liian niukasti, ja vain vaikeustasoa nostamalla pisteitä tulee enemmän.

Luuta aseena on loistokeksintö pelinkehittäjältä, varsinkin kun siitä on neljä eri versiota, jotka ovat kentissä vapaasti valittavissa. Luuta ei myöskään tarvitse ammuksia, vaan Alicia taikoo uusia lippaita panosten loppuessa. Eri aseet kuluttavat tietysti magiaa eri tavoin. Luudan huono puoli on se, että se on tappavan näköinen, jota se ei oikeasti lainkaan ole. Luuta näyttää siltä, että sillä voisi pistää armeijan tai pari päiviltä helposti mutta todellisuus on karu. Hirviöt kestävät käsittämättömän määrän kuritusta ja luudasta lähtevä ääni on ponnettoman onneton riippumatta siitä, mikä luudan variaatio Alicialla on kädessään. Tähän kun lisätään muutama ahdas sisäkenttä ja ihmeellinen tähtäysjärjestelmä, alkavat suonet pullistella jo minunkin kaltaisellani rauhallisella pelaajalla.

Loihtiminen on onneksi ihan mukavaa puuhaa silloin kun sen oppii ja oikeastaan helppoa, jos on joskus opetellut kombolyöntejä tappelupeleissä. Taikarinkulan vaihto vaatii aina RB- tai LB-napin painamista ja loitsu on aina joko A-, B- tai X-napissa. Neljän taikarinkulan ja napin komboilla saa siis paljon aikaan mikäli ne vaan jaksaa muistaa. Joukossa on pari turhaakin loitsua, joita ei juurikaan tule käytettyä muuten kuin korkeammilla vaikeustasoilla.

Älkääkä käsittäkö väärin, Bullet Witch on helppo peli. Siinä ei ole kenttiä kuin kuusi kappaletta, jonka jokaisen kävelee läpi noin tunnissa. Pelattavaa riittää siis noin kuudeksi tunniksi, ellei ole valmis pelaamaan kenttiä uudelleen eri vaikeustasoilla ja puvuilla, metsästäen pelin käsittämättömän vaikeita saavutuspisteitä.

Tahtoo tätä lisää?

Parin ensimmäisen kentän jälkeen saaliina on muutama taikojen aiheuttama wow-efekti, sekä pari muuten tylsää pelituntia ja kauniita välianimaatioita. Tämän jälkeen saadaan onneksi hieman vaihtelua, sillä kolmannen kentän päätös on päätä huimaavan mahtava. Tästä pelikokemus voi mennä ainoastaan alaspäin. Enempää paljastamatta kenttien laatu vaihtelee tökeröstä mahtavaan. Onneksi pomotaisteluissa silmien eteen pamahtaa sellaista viihdettä, että tunnen olevani etuoikeutettu saadessani pelata tätä peliä.

Xbox Liven kauppapaikka tarjoaa myös lisäkenttiä, jotka näkyvät kaikki olevan valmiiksi jo levyllä, sillä tehtävien koko on mitattavissa kilotavuissa. Tämä on harmi, sillä henkilökohtaisesti minua ottaa nuppiin se, että kuluttajana oletan omistavani käyttöoikeudet pelilevyllä olevaan materiaaliin. Miksi minulta siis peritään maksu pelilevyllä olevasta sisällöstä? Käytännössä olisi sama, jos kaupasta ostetussa musiikkilevyssä olisi vain 8 biisiä, joista lisähinnalla saat kuunnella vielä 4 raitaa lisää. Onneksi pelintekijöillä on ollut kuitenkin hieman järkeä pelissä, sillä lisätehtävät maksavat kukin vain 20 Microsoft-pistettä ja Alicialle ladattavat puvut ovat kirjoitushetkellä ilmaisia.

Bullet Witch on varmasti peli, joka jakaa mielipiteitä, toiset pitävät ja toiset inhoavat. Se sisältää niin monia puutteita ja keskeneräisyyteen viittaavia outouksia, että monella menisivät ostohalut pelkästään demoa kokeilemalla. Ehkä juuri tämän takia pelistä ei olekaan demoa. Luotinoita ei ole mitenkään kaunis peli, eikä sen mielestäni pidäkään olla. Karut laatikkotalot, rosoiset maisemat, kuivatun lihan näköiset viholliset sekä kaunis, mutta mysteerinen Alicia jotenkin kuuluvat peliin.

Nykymittapuun mukaan Luotinoita on melko keskinkertainen tekele. Pelin ominaisuudet eivät kertakaikkiaan vedä vertoja niin monelle nykypelille, joita tehdään miljoonabudjeteilla. Silti minä pidin pelistä kaikkine outouksineen. Bullet Witch toi mieleen monet nuoruudessa pelaamani PC-pelit, joista paistoi samanlainen ideologia ja pelimekaniikka. Paljon valikoita, suoraa toimintaa ja lyhyt kuin kärpäsen elämä.

Tässä pelissä on potentiaalia erittäin hyväksi peliksi. Hieman harmittaa, ettei kehittäjillä ollut joko ideoita, aikaa tai rahaa kehittää peliä vielä hieman enemmän. Jo muutamalla parannuksella pelistä olisi saanut niin paljon nautittavamman.

Suosittelen joko ostamaan pelin käytettynä tai vuokraamaan sen viikoksi. Pelissä olisi ainesta vaikka mihin. Alician puvut ovat hienoja ja muutama kenttä on todellakin näkemisen arvoinen. Lisäksi noituminen on ihanaa, kunhan sen ensin oppii. Huonona puolena peli on nähty liian nopeasti, sen äänimaailma on ponneton eikä aseissa ole hurraamista.

Silti Bullet Witch tarjoaa jotain mieleenpainuvaa, jonka saa selville ainoastaan pelaamalla.