Call of Duty: Modern Warfare 3

Kirjoittanut: Livegamers

24.11.2011

Mistä tunnistaa, että syksy on lopuillaan ja talvi tekee tuloaan? Lehdettömien puiden lisäksi uusi Call of Duty -sarjan peli on vankkumaton merkki siitä, että vuosi lähenee loppuaan. Jokavuotinen velvollisuuden kutsu -annos on jälleen täällä; tällä kertaa vuorossa on se parempi Infinity Wardin kehittämä haara, Modern Warfare, kolmannen iteraationsa muodossa. Sarja on jo pidemmän aikaa junnannut hieman paikallaan ja pikkuhiljaa olisi aika uudistaa rajusti.
If it ain’t broke, don’t fix it?

Ulkonäkönsä suhteen Modern Warfare 3 kaatuu naamalleen välittömästi. Ensinnäkin pelin moottori, valikot ja ulkoasu kaiken kaikkiaan ovat lähes 100 % identtisiä MW2:n kanssa. Pelimoottori, joka aikoinaan tuotti varsin komeaa visuaalista antia ruudulle, on vuosien saatossa väsähtänyt merkittävien päivitysten puuttuessa. Pelin ulkonäkö on toki täysin riittävä antaakseen sille tärkeimmälle – eli pelattavuudelle – mahdollisuuden, mutta pelien kehittyessä olettaisi ulkokuortakin edes hieman kiillotettavan. Kontrollit ovat myös täysin muuttumattomat: sulavuus nojaa melkoisesti pelin järjettömän suureen automaattitähtäykseen, mikä poistaa ampumistaitojen erot lähes kokonaan. Kuka tahansa voi olla hyvä Call of Dutyssa, mikä onkin sarjan suosion perusta. Pelin kehittäjien selkeänä teemana onkin seuraava sanonta: miksi korjata sellaista mikä ei ole rikki.

Tästä päästäänkin Call of Duty -sarjan näkkileipään, eli moninpeliin: sekin on sisällöltään lähes samanlainen edellisen modernin sodankäynnin kanssa, höystettynä uusilla mapeilla, aseilla ja parilla pelimuodolla. Muutokset ovat lähinnä kosmeettisia, esimerkiksi kaikki rynkyt ovat toiminnaltaan identtisiä pieniä ulkonäkö- ja tehoeroja lukuun ottamatta. Keräiltävää ja avattavaa on entistä enemmän: nyt myös yksittäisillä aseilla on kokemustasot, joita suorittamalla avataan jos jonkinnäköistä hilavitkutinta tussareihin pultattavaksi. Sääli, että nämäkin on lähes poikkeuksetta jo nähty aiemmissa osissa.

Uusia pelimuotoja on kaksi: Kill Confirmed ja Team Defender. Ensin mainittu on käytännössä deathmatchia sillä erolla, että ruumiilta pitää käydä keräilemässä dog tagit. Pelimuoto tuo mieleen Gears of Warin executionin, jossa samaan tapaan pakotetaan lähituntumaan pelkästään suojasta tulittamisen sijaan. Team Defender on myös deathmatchia pienellä kuorrutuksella: kentästä löytyvää lippua hallussaan pitävä joukkue saa lisäpisteitä tapoista. Pelimuodot ovat sellaisenaan ihan pätevä idea ja teoriassa sisältävät hieman vähemmän sitä nurkkamestareiden lempipuuhaa: makkaranpaistoa eli kämppimistä. Pelin moninpelikartat taas saavat aikaan hieman päinvastaisen efektin; väijymispaikkoja on entistä enemmän ja jotkin kartoista ovat niin lineaarisia, että ne jopa kannustavat maastoutumaan sopivaan pullonkaulaan. Karttapaketti ei ole missään nimessä sarjan paras kavalkadi virtuaalisia areenoita, mutta hoitanevat silti kuitenkin hommansa kunnialla public-pelien ruokkijoina. Call of Duty Elite -palvelu lupaa omistajilleen vielä joka kuukausi peliin DLC:tä, joten tekemistä moninpelistä ei tule puuttumaan.

Toinen moninpelin haaroista, Special Operations (tai tuttujen kesken Spec Ops), tekee paluun pelisarjaan. Mukana ovat tutut tehtäväpohjaiset kentät, joissa pyritään suorittamaan pelin antamia tavoitteita tekoälyä vastaan. Uutuutena mukana on nyt myös muodikas Survival-pelimuoto, joka ei juuri eroa muiden pelien vastaavasta: pelaajat koettavat selvitä yhdessä jatkuvasti kovenevien vihollismassojen tulen alla mahdollisimman kauan. Hyvänä uudistuksena myös Spec Ops sisältää matchmakingin: jos kavereita ei ole tarjolla, mutta pelimuoto himottaa, on mahdollisuus värvätä tovereita internetin syövereistä. Spec Ops oli MW2:n piristävintä antia ja on edelleen mukavaa viihdettä.

World War 3.0

CoDien yksinpeli on aina ollut melkoista tykitystä toinen toistaan tunnelmallisimmilla kohtauksilla, jotka vyöryttävät nestekidenäyttöihimme jatkuvalla tahdilla liekkimerien tahdittamaa toimintaa suurten henkilödraamojen ja juonenkäänteiden ottaessa takapenkin paikan. Modern Warfare 3 ei petä tässä suhteessa, sillä kampanja on erittäin vauhdikas ja mielekäs rykäys sitä totuttua toimintaa, josta pelisarja on tullut tutuksi. Peli jatkaa juonellisesti siitä, mihin edellinen osa jäi: venäläinen ultranationalisti Makarov on saanut aikaiseksi kolmannen maailmansodan ja häntä jahtaamaan lähtevät tutut sankarimme Hinta ja Saippua uusine kavereineen. Tuttuun tapaan pelissä käydään läpi kohtauksia eri ryhmittymien jäsenten silmistä, jotka omalta osaltaan kuljettavat juonta eteenpäin eri maailmankolkissa.

Vanhoja kikkoja kierrätetään yksinpelissäkin jonkin verran, mutta esimerkiksi AC-130-lentokoneen tykkimiehen rooliin ei hevin kyllästy. Pelin ympäristöt ovat todella mielenkiintoisia, vaihdellen New Yorkin pilvenpiirtäjien lomassa taisteluista aina veden alle joutuneen tunnelin läpi sukeltamiseen ja sukellusveneen tuhoamiseen. Yksinpeli on täynnä säväyttäviä kohtauksia, lähes jopa ylisaturaatioon asti, mutta kokonaisuutena paketti on erittäin viihdyttävä, joskin paikoittain peli tylsäilee jatkuvien vihollismassojen listimisputkella… onneksi rytmitys on kuitenkin pelisarjan parasta ja liiaksi ei kyllästymään pääse. Eiffel-tornin romahtaessa pelaajan nokan edessä luulisi jokaisen väsyneemmänkin korpisoturin heräilevän talviuniltaan.

Toki yksinpeli kärsii myös tutuista ongelmista, kuten satunnaisista yliskarpeista vihollisista, jotka nakuttavat virtuaalisen alter egomme kuolemanjälkeiseen latausruutuun ennen kuin pelaaja on ehtinyt edes kunnolla suojansa takaa kurkistaa. Ongelma on erityisesti läsnä vaikeimmilla vaikeustasoilla, joissa pelaajan Valtion vihollinen numero yksi -status saa paikoittain aikaan suurta turhautumista.

Been there, done that

Call of Duty: Modern Warfare 3 antaa kansalle sitä, mitä se haluaa: leipää ja sirkushuveja rikkomatta toimivaksi osoittautunutta kaavaa. Peli on täysin ennalta-arvattava, joten jos CoD-masennus on iskenyt, ei tästä osasta piristäjää saa. Jos sen sijaan velvollisuus kutsuu aina vain uudelleen samalla intensiteetillä, myöskään Modernin sodankäynnin kolmas osa ei petä. Vuoden innovaatio-äänestyksistä peliä on turha odottaa löytävänsä; liekö mielikuvitus lähtenyt lätkimään Infinity Wardilta vanhojen työntekijöiden mukana?