Call of Juarez

Kirjoittanut: Livegamers

11.10.2007

Nykyaikana viihdeteollisuudessa tuntuu olevan ongelmana se, että viihteen kuluttajille syötetään pikaruokaa. Ennen maito maistui maidolta, voita käytettiin paistamiseen ja televisiosta katsottiin yömyöhään länkkäreitä – ja viikonloppuna otettiin Tac 2 käteen ja pelattiin C-64:llä länkkäripelejä.
Toista se on nykyään, kun ainoa aihe elokuvissa ja peleissä tuntuu olevan tulevaisuus ja kaikella uudella mässäily. Efektejä pitää olla joka paikassa. Leffoja sekä pelejä tehdään miljoonabudjeteilla, mikä takaa sen, että viihde kohdennetaan rahan kiilto silmissä suurelle massalle.

Tahtoisin takaisin sen ajan, kun viihdettä tehtiin iloiten pieni kiilto silmässä. Elokuvista ja peleistä ei saatu hirveitä voittoja, mutta niitä kulutettiinkin sitten pitkään. Tästä päästäänkin siihen, että esimerkiksi länkkäriteemaa ei käytetä viihteessä enää juuri lainkaan siksi, ettei massoja kiinnosta kyseinen aihe. Tämä on suuri harmi, sillä Call of Juarezin kaltainen mestariteos voi hyvinkin jäädä kokonaan huomaamatta.

Kaksi peliä yhden hinnalla?

Call of Juarez alkaa siitä, kun sheriffin silmätikuksi joutunut Billy saapuu takaisin kotikonnuilleen huomaten, että hänen perheensä on surmattu ladon eteen, jonka oveen on kirjoitettu verellä: Call of Juarez. Pastori Ray yllättää Billyn ase kourassa isäpuolensa sekä äitinsä vierestä. Pastori leimaa Billyn murhaajaksi enempiä kyselemättä, ja takaa-ajo voi alkaa. Mistä sitten pelin nimi tulee? Tämän jätän peliä hankkivien päänvaivaksi. Luvassa on lisää säpinää juoneen.

Tarina onkin sitten tässä. Peliä seurataan vuorotellen kummankin osapuolen silmistä joka toinen episodi. Vaikka juoni tuntuukin heppoiselta takaa-ajoretkeltä, sitä on yllättävän mielenkiintoista seurata. Kuoleeko joku lopussa? Mitä tapahtuu Billylle? Entä pastorille? Kaiken lisäksi pelihahmot eroavat toisistaan melko lailla. Billy on häntä koipien välissä juokseva pelkuri, joka pitää hiipimisestä ja koettaa välttää yhteenottoja. Pastori taas on testosteronia tihkuva metallista rintapanssaria kantava ylijumala, joka rankaisee kultaisilla Colteillaan niitä, jotka väärin tekevät.

While I’m running, you can concentrate

Juarezin pelihahmot ovat mukavan erilaiset, joskin pastorin etenemistyyli on tappavan mukavaa viihdettä. Billy osaa hyppiä korkeille paikoille, käyttää ruoskaa ja jousipyssyä sekä hiipiä vihollisten ohi huomaamatta. Ampuminenkin luonnistuu, mutta siihen turvaudutaan melko harvoin. Billyn kengissä ratkotaankin enemmän pieniä puzzleja kuin turvaudutaan aseisiin.

Pastori taas ei osaa kuin ampumisen jalon taidon – ja se luonnistuukin tajuttoman tyylikkäästi. Tämä ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, vaan tekee pelistä törkeän helpon. Rayllä on eräänlainen keskittymistila, joka aseet kotelosta vedettäessä hidastaa ajan tietyksi aikaa ja antaa merkin, milloin kannattaa laukaista ase. Keskittymistila ei ole kuitenkaan aina käytettävissä, vaan sitä pitää ladata noin neljä sekuntia. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä pelissä on aina suojaa, jotta ominaisuutta voi käyttää hyväkseen.

Pelin aseet ovat peruskauraa. Pistooleita on ainakin neljää eri sorttia, ruosteisesta Coltista kultaiseen erikoisveiviin. Lisäksi mukana on nopeaan tulitukseen soveltuva ase, jonka voi B-nappia painamalla asettaa käteen ja tyhjentää kuudestilaukeavan vetämällä lännentyyliin toisen käden iskurille ja painelemalla liipaisinta. Sitten on kasa kivääreitä, haulikoita sekä dynamiitteja joilla vihollisia voi räjäytellä. Mukava lisä on myös se, että aseet kuluvat käytettäessä, jolloin niistä tulee käyttökelvottomia tietyn ajan käytön jälkeen.

Missä on käsi, joka asetta hamuaa?

Lännenpeli ei olisi lännenpeli, ellei mukana ole mano a mano -tyylisiä kaksintaisteluita, joissa mitataan miesten nopeutta vetää ase kotelosta ja laukaista vielä ase toisen otsaluuhun. Harmi vain, ettei pelissä ole kovin monta edellä mainittua tilannetta. Peli tarjoaa kuitenkin erillisen valikon, jossa aiemmin suoritettuja kaksintaisteluita voi suorittaa uudelleen, mutta mitä kivaa on pelata samoja naamoja vastaan samoissa puitteissa? Mukava lisähän se on, mutta olisin kaivannut näitä tilanteita enemmän. Juarezin sisällössä ei ole paljoa moitittavaa, sillä tekemistä riittää koko ajan ja se on vieläpä mielenkiintoista.

Graafinen ulkoasu on paikoitellen suttuista, mutta silti jotenkin kaunista. Kenttien ulkoasu vaihtelee juuri sopivasti. Pelin ehkä yksi hienoimpia kohtauksia oli päästä kiipeämään korkean vuoren huipulle, josta näki koko pelialueen.

Suurin osa kentistä on hyvää tasoa, mutta Billyn ärsyttävät hiiviskelyosuudet sekä muutama aikarajoitteinen tehtävä tuntuivat yhtä makealta kuin Saarioisten pizza kylmänä. Call of Juarez on muutenkin putkijuoksua lähes koko pelin ajan. Tosin omaa pelikokemustani tämä ei juurikaan haitannut.

”Denny Crane. My poop doesn’t smell. Comes out in pretty colors, pastels.”

Ubisoft on onnistunut julkaisemaan pelin, jossa nykyajan viihdebrändäys on unohdettu. Ei ole teknoleluja, eikä muutakaan mielikuvituksellista hömppää, vaan pelaaja laitetaan ratsastelemaan hevosilla, ampumaan jousipyssyllä, tulittamaan erilaisilla aseilla huiman määrän vihollisia helpolla mutta upealla tyylillä lähes yhtä karismaattisella hahmolla kuin Clint Eastwood vanhoina hyvinä aikoinaan.

Juarez on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka painuvat mieleen ja taas kasa sellaisia, jotka unohtaa lähes saman tien. Peli sisältää myös paljon sellaista, jonka olisi voitu jättää kokonaan toteuttamatta. Moninpeli on yksi tällaisista. Se lähentelee Call of Dutyn mokattua moninpeliä, joka olisi voinut olla loistava muutamalla pikkujutulla. Sellaisenaan sillä ei tee mitään, vaikkakin moninpeli on muuten toimiva paketti huimalla määrällä karttoja sekä erilaisilla hahmoluokilla varustettuna.

Call of Juarez tarjoaa pelaajalle lyhyehkön, mutta hyvännäköisen laatupelin, joka on Viihdettä isolla V:llä. Parantamisen varaa on, mutta kiinnostava juoni sekä hyvä pelattavuus ja toisistaan eroavat pelihahmot tekevät yksinpelikampanjasta yksilöllisen, ja sen pelaa mielellään läpi. Vaikeustasoa nostamalla peli on hieman pitkäikäisempi, mutta Juarezin huuto on silti kertakäyttökamaa huolimatta siitä, että pelin läpäistyään tarjolla on vielä muutama juonesta irrallinen lisätehtävä. Tästä syystä peli kannattaa ostaa käytettynä, sillä kertakäyttöviihteestä ei kannata maksaa täyden pelin hintaa. Pienellä panostuksella moninpeliin Juarez olisi voinut olla hitti. Toisaalta vaikka siihen olisikin panostettu, voidaan olettaa, että tämä peli ei myy teemansa vuoksi.