Damage Inc. Pacific Squadron WWII

Kirjoittanut: Livegamers

05.09.2012

Damage Inc. Pacific Squadron WWII:ssä väännetään kättä Tyynenmeren herruudesta ja pelaajat saavat jälleen mitellä Wake Islandin yllä. Yllätyksettömästi tarinaa kuljetetaan amerikkalaisesta näkökulmasta Japanin ottaessa statistin roolin. Mittelöä käydään ilmassa, ja välillä syöksytään sutena laivojen ja maavoimien kimppuun. Kaava on sama kuin muissakin arcade-lentelyissä, joten tuodakseen jotain uutta näkökulmaa pitäisi tiristää viimeinenkin osaamisen pisara käyttöön. Piristävätkö Tyynenmeren pärskeet ahavoituneen pelaajan kasvoja vai onko kyseessä jälleen yksi rutiinipartiolento?
Punainen lankaparoni

Sankarimme on yhtä amerikkalainen kuin omenapiiras ja Coca-Cola. Hän on nuori, oikeamielinen ja valpas. Pelaaja istutetaan seuraamaan hänen tarinaansa, joka on täynnä tuttuja yllätyksiä. Rintamalle mennään hyväuskoisena ja lippu hulmuten. Sota leimahtaa Tyynellämerellä, kun japanilaiset tekevät yllätyshyökkäyksen Pearl Harboriin ja sankarimme veli syöksyy vihollisen lentäjä-ässän vuoksi aaltoihin. Kostonenkeli istahtaa olkapäälle ja tarina voi alkaa. Kerronta on sidottu Tyynenmeren avaintaisteluihin, ja niistä kerrotaan varsin tarkasti. Taisteluiden taustoja ja seurauksia valotetaan kertojanäänen lisäksi myös videopätkillä. Tällä on saatu varsin mukavasti imua pelin aikakauteen ja tunnelmiin.

Korkeammalle kuin muut ja isääsikin paremmin

Aluksi pelaajan annetaan tehdä sinunkaupat lentämisen kanssa. Pyörähdetään muutamia tiedustelutehtäviä ja pippuroidaan konetykeillä harjoitusmaaleja. Lentäminen pad-ohjaimella sujuu varsin mukavasti, vaikka joissain kohtaa tuntuukin, että sivuvakaimen ja kaasun käyttö yhtä aikaa on hankalaa. Kun lentäminen alkaa sujua, päästetään Nipponin pojat valloilleen. Ja ne pojat ovat sinnikkäitä. Vihollisen koneiden tiputtamista helpottaa piste, joka näyttää tarvittavan ennakon liikkuvaan maaliin ammuttaessa. Käytössä on myös ajanhidastustoiminto, jonka avulla tiukkojen paikkojen ottaminen tarkasti helpottuu. Tämmöisiä hidastuksia eivät pelimiehet tietenkään käytä – ainakaan useasti. Kun on pudotettu laumoittain hävittäjiä ja pommikoneita, siirrytään syöksypommittamaan maakohteita ja upottamaan torpedoilla lentotukialuksia. Variaatioita tuhon kylvämiseen ei ole hirvittävän paljon, ja tehtävät alkavatkin muistuttamaan toisiaan varsin nopeasti.

Moninpeli haukkaa samaa leipää. Ilmataistelut ovat kieppumista muutaman hullun vastustajan kanssa. Tehtävien yhdessä suorittamiseen ei toveria löytynyt. Taivaalla on tilaa kuin lientä laihialaisten keitossa, eli paljon. Toivoa kuitenkin on. Ehkäpä jossain vaiheessa löytyy tarpeeksi innokkaita, jotta laivastonupotusta päästäisiin pelaamaan. Kyseisessä pelimuodossa yritetään upottaa vastustajan laivasto ennen kuin oma on pohjassa. Tämä pelimuoto kuulostaa lupaavalta.

Tulkinnan tuskaa

Saarien tarkka mallinnus on ollut hieno oivallus. Ne näyttävät korkealta ohjaamosta katsottuna upeilta, ja voisi kuvitella tukikohtien kuhisevan elämää. Mutta jo vähän matalampaa alkavat hengettömät maakohteet näyttää enemmänkin pahvisilta. Jos jalkajoukkoja sattuu näkemään, ei voi kuin hämmästellä, miten tuhteja ja pitkiä poikia japanilaiset ovat tankkien rinnalla juostessaan. Vaikka lentokoneet itsessään ovat varsin kivoja katsella, tuntuu välillä kuin ne olisivat eri mittakaavaa maaston ja laivojen kanssa.

Varsinainen tunnelmantappaja on kuitenkin hupaisa ääninäyttely. Lennonjohto ja sankari keskustelevat kylmästi kuin verotarkastajat uhrinsa äärellä. Ihmisiä palaa hytteihin, tuho ja hävitys riehuvat ympärillä, mutta nämä kaksi eläytyvät kuin Kauniit ja Rohkeat konsanaan. Sankarimme ääni ei väräjä hänen tuhotessaan lentotukialuksia ja tukikohtia. ”Just doing my job” hän toteaa lakonisesti ja lentää auringonlaskuun lennonjohdon taputtaessa selkään. Kun Japanin lentäjä-ässä syöksyi liekeissä kohti tuhoaan ja huudahti radioon kuolinkorahduksensa, pääsi minulta tahaton nauru. Sitä reaktiota ei tuohon kohtaan ole varmasti haettu. Kliseinen dialogi huonolla tulkinnalla on rampauttava yhdistelmä.

Viimeinen Immelmann

Jaska Jokusen Ressu lentää mielikuvituksen siivin. Damage Inc. tuo Ressulle vain välttävän lisäyksen. Tehtävät ovat pääosin puuduttavia, vaikka konetyyppejä on paljon. Grafiikka on välttävä, joskin koneet hienoja. Ääninäyttely on surkeaa, vaikka konekivääreissä on jytkettä. Jos peliä olisi päässyt kokeilemaan sauvaohjaimella, olisi tunnelma varmasti noussut siivilleen, mutta nyt jäätiin rullailemaan kiitoradalle. Damage Inc. ei tuo mitään järisyttävän uutta pöytään, vaan kierrättää peruskuviota uudestaan. Käypää tavaraa arcade-lentelyn nälkään, mutta keskivahva kastike menee lopulta pääosin rinnuksille.