Devil May Cry HD Collection

Kirjoittanut: Livegamers

03.05.2012

Olipa kerran aika, jolloin ihmiskunta oli täydellisen tuhon partaalla. Demonit hyökkäsivät hävittäen kaiken tiellensä osuvan. Ihmiskunnan onneksi vastarintaan nousi Sparda. Hän oli puoliksi ihminen ja puoliksi jotain aivan muuta. Demoninen veri virtasi hänen suonissaan. Sparda onnistui kukistamaan ja pakottamaan demonit vetäytymään takaisin paikkaan, missä ei pippuri kasva. Suljettuaan maan ja helvetin väliset portit lakkasi palvottu legenda olemasta. Aikaa on kulunut ja pahuus on löytänyt keinon päästä takaisin maan pinnalle. Maailma tarvitsee uuden sankarin, ja se on Dante. Tämän taustatarinan taakse pohjautuu pelisarja nimeltään Devil May Cry.
Devil May Cry on Capcomin tuoma ja Hideki Kamiyan luoma kolmannesta persoonasta kuvattu hack ’n’ slash mättö, joka ei yritä ottaa itseään liian vakavasti. Se on myös monella tapaa muovannut kyseisen genren edustajia suuntaan jos toiseen. Miljoonia myynyt pelisarja sai aikanaan niin paljon suosiota, että siitä luotiin muun muassa oma sarjakuva sekä lukuisia anime- ja mangasarjoja. Näiden tietojen pohjalta onkin helppo olettaa, että suurin suosio on tullut idästä. Nyt ennen viidennen osan julkaisemista on markkinoille saapunut Devil May Cry HD Collection, jonka myötä sarjan kolme ensimmäistä osaa (2001-2006) voi kokea uudestaan HD-käännöksenä normaalia hieman edullisempaan hintaan.

Dante demonin metsästäjä

Unohtakaa Buffy vampyyreineen ja raivotautisten zombien vallankumous, sillä demonit ovat päivän sana, ja niitähän riittää. Jälleen kerran pahuksen epäsikiöt yrittävät lakaista ihmiskunnan sukupuuttoon. Toivo ei ole kuitenkaan menetetty, sillä pimeydessä loistaa yksi valo – Dante. Hänessä virtaa Spardan tavoin demoninen veri. Kostoretkellä kulkeva Dante etsii äitinsä murhaajaa ja mikäs sen sopivampaa siinä samalla pelastaa maailma tuhoamalla kaikki demonit, kun surmaajakin kerran kuuluu paholaisten kirjavaan joukkoon.

Hieman suoraviivaisen ja erikoisen alkuintron jälkeen tarina onkin hamaan loppuun asti hämärän peitossa. Dante pyyhältää isoon linnakkeeseen tuhoamaan pahuutta ja jää itse sinne ansaan. Tarinankerronta on lohkottu chaptereiksi ja tallentaminen onnistuu chapterien välissä. Tällöin on myös mahdollista päivitellä aseita tai täydentää varusteita ja ostaa muita hyödykkeitä.

Valuuttaa saadaan punaisten orbien muodossa kukistetuista demoneista. Välillä palleroita löytyy salaisista huoneista ja korokkeista, joiden piilottamisessa on käytetty vähintäänkin absurdeja kuvakulmia. Tähän eivät pallerot lopu. Vihreillä orbeilla parannellaan haavoja ja violeteilla taas kerätään demonista voimaa. Keltaiset toimivat lisäeläminä ja siniset ovat harvinaisimpia. Niillä Danten energiamittari saadaan kasvamaan. Kuulostaako omaperäiseltä? No, sitä se oli vuosikymmen taaksepäin.

Ottaen huomioon pelin iän on Devil May Cryn taistelumekaniikka edelleen rautaista tavaraa. Varusteina toimivat erilaiset melee- ja ampuma-aseet. Hyökkäyksiä kombottamalla ansaitaan tyylipisteitä. Tyylittely kannattaa, sillä se vaikuttaa saatavan valuutan määrään. Väistöliikkeet onnistuvat näppärästi lukittamalla vastustajan, joskin useamman yllättäessä pilkistää mekaniikan pienoinen kankeus. Perushyökkäysten lisäksi Dante voi käynnistää erikoishyökkäyksiä demonisessa muodossa, joka tekee hänestä kuolemattoman hetkeksi. Tätä ominaisuutta oppii nopeasti rakastamaan kuolettavan vaikeusasteen vuoksi.

Vanhoja pelejä pelatessa huomaa selkeästi, kuinka pelintekijät nykyaikana tykkäävät pitää pelaajaa kädestä kiinni. 11 vuotta vanha Devil May Cry on kirjaimellisesti sairaan vaikea peli, joka ei anna tippaakaan armoa. Toki tässä on osittain vaikuttamassa entisajan peruskirous: huonot kuvakulmat. Kameralla on tapana liikkua nopeissa tilanteissa liian hitaasti tai olla liikkumatta mihinkään, minkä vuoksi hyökkäyksien ennakoiminen on ajoittain todella vaikeaa. Pomotaisteluiden vaikeus aiheuttaa myös päänsärkyä. Jo ensimmäisessä pomotaistelussa kuolemia tuli valehtelematta parikymmentä. Eikä tässä vielä kaikki. Vaikeusastetta lisäävät rajalliset lisäelämät, joiden loppuessa pelaajalle annetaan mahdollisuus mennä joko aloitusruutuun tai jatkaa viimeisimmästä tallennuksesta. Tässä tapauksessa tallennuksen lataaminen tarkoittaa chapterin aloittamista alusta saakka. Onneksi supervaikeat pomotaistelut tuppaavat olemaan itsessään yhden chapterin mittaisia ja kovan turpaanottamisen jälkeen jossain vaiheessa pirulaisen saa kukistettua.

Pyhiinvaelluksella Vie de Marlissa

Helpoksi ei käy miekkamiehen tie, sillä toisessa seikkailussaan kiero bisnesmies Arius uhkaa herättää demonien keisarin Argosaxin pitkästä talviunesta motiivinaan hallita maailmaa. Vähän puolivahingossa Dante joutuu tapahtumien keskelle. Koska maailmanrauha on Dantelle sydämen asia, ei hän jätä ihmisiä pulaan tälläkään kertaa.

Kakkososan tarinasta saa helpommin selkoa välivideoiden myötä. Sinällään pieni peräruiske takapuolessa, kun videot ovat ”orkkiskamaa” pelin ollessa terävöitetty jonkin verran parempaan loistoon. Tällä kertaa vieraillaan useammassa miljöössä eikä Danten tarvitse kulkea polkua yksin. Yhteen lyöttäydytään kanssa salaperäisen kaunottaren Lucian, jolta luonnistuvat näppärästi kamppailulajit. Tämä on tosin pientä kusemista linssiin, sillä ei Luciaa tavata kadunkulmilla rinta rinnan auttamassa. HD Collection antaa mahdollisuuden valita pelattavaksi sekä Danten että Lucian – hieman turhaa, sillä Dante on miljoona kertaa mielenkiintoisempi pelihahmo. Pelin läpäiseminen Lucialla tosin selkeyttää hieman pelin erikoista loppua.

Kontrolleja on hiukan tehty sulavammaksi ja taisteleminen tuntuu pari pykälää luontevammalta. Uusia liikeyhdistelmiä löytyy aika nihkeästi, mutta taistelu on siitä huolimatta antoisaa. Varsinkin akrobatiaa on lisätty korkeiden hyppyjen ja tuplahyppyjen muodossa. Miekkailu vaihtuu käden käänteessä horisontista korkealle ilmaan, ja Dante ikään kuin lentää vastustajiensa yli luotien lävistäessä heidät yksi toisensa jälkeen. Ei paljon painovoiman lait herraa uhkaa. Hyvä näin, sillä se antaa ylpeilyn aihetta pelaajalle.

Vaikeustasoa on helpotettu ykkösosan masokistisuuden rajoista siedettäville lukemille, ja kuoleman koittaessa onnistuu respaaminen lähistölle. Tilanteisiin ei kuitenkaan kannata lähteä takki auki. Lukuisat vihollisjoukot pitävät huolen siitä, että liikkeessä on pysyttävä jatkuvasti. Pomotaisteluissa on mukavasti haastetta, ja ne venyvät helposti pitkiksi mahtien mittelöiksi. Aika ajoin eteen ilmestyy uusia ja hieman kinkkisempiä demoneita silvottavaksi. Ainakaan kierrättämisestä ei voida kakkososaa moittia.

Veljesten jälleenkohtaaminen

Kolmas osa on eniten kieli poskella tehty. Dante on avaamassa uutta toimistoaan, kun ovelta kävelee hämärä vieras tiedustellen miekkasankarin nimeä. Tämän jälkeen vieras välittää kutsun Danten veljeltä häviten samalla tyystin näkyvistä, jolloin hiljaisuus täyttää tilan. Kuten ennakoida saattaa, jotain ikävää on jälleen kerran tapahtumassa. Sirppiä kantavat kuoleman viestintuojat väijyttävät Danten yrittäen kukistaa hänet. Seuraa taistelu, jota voisi verrata idän ylilyötyihin kung fu -elokuviin. Vähintäänkin selkäkarvoja hivelevän taistelukohtauksen jälkeen sankari suuntaa ulos. Maan kamaralta nousee valtava torni keskelle kaupunkipahasta. Dante suuntaa määrätietoisesti kohti tornia tietäen, että pahan voimat juonivat jotain hänen päänsä menoksi.

Devil May Cry 3 tarjoaa uudistuksia varsin vähän. Mainitsemisen arvoinen näistä on taistelumekaniikan vaihdeltavat taistelutyylit. Tyylejä voi vaihdella chapterien välissä tai välietappien aikana. Jokainen tyyli tuo kourallisen uusia liikkeitä, jotka soveltuvat erilaisiin tilanteisiin. Liikerepertuaaria voi kasvattaa entisestään omistautumalla tarpeeksi tietylle taistelutyylille. Toinen vaihtoehto on heittää vanhaan tapaan paalua tiskiin.

Toteutus on kokoelman viimeisimmässä osassa kunnossa. Graafisesti peli on kokonaisuutena tarkasteltaessa jopa katseenkestävä, ja tarinastakin saa selkoa. Pelin hahmot ja vihollisjoukot ovat kiinnostavia. Huumori värittää mukavasti kohtauksia, minkä myötä esimerkiksi videopätkät ovat miellyttävää katsottavaa huonosta kuvanlaadusta huolimatta. Devil May Cry 3 on selkeästi kokoelman paras ja eeppisin osa.

Kun kyyneleet on vuodatettu

Devil May Cry HD Collectionissa riittää pelattavaa useammalle illalle. Loistavan taistelumekaniikan ja reippaan vaikeustason myötä paholaisten lahtaaminen ei pääse käymään tylsäksi. Taistelut ovatkin pelisarjan vetonaula, ja kovin harvassa ovat kilpailevat tittelit, jotka ovat paremmin pystyneet toteuttamaan mättämisen. Välillä rima kasvaa kuitenkin sen verran korkealle, että isoimmankin vyöarvon omaava ninja saa pataansa ja pahasti. Sen jälkeen mennään ”yritys ja erehdys” -kaavalla, kunnes hommat natsaavat tai käy uskomaton munkki. Liian monesti taustalla ovat täysin käsittämättömät kamerakulmat, joiden vuoksi pelaaja ei ehdi reagoida vihollisten hyökkäyksiin ajoissa. Lisäksi peliä on pakko sakottaa visuaalisesta toteutuksesta – varsinkin ykkös- ja kakkososassa. Valikoihin ei ole koskettu, kuten ei myöskään välivideoihin. Vaikka hahmonmallinnus vihollisista lähtien on enimmäkseen nätisti terävöitetty ja kuva pyörii todella sulavasti, ovat ympäristöt liian useasti rumaa katsottavaa, mitä ei pysty olemaan huomioimatta. Äänimaailma on aika perushuttua. Hieman naamapalmua aiheutti kakkososan ”viittaefekti” Danten lähtiessä juoksemaan. Sarjan kolmas sentään kulkee oikeaan suuntaan ja selviää sanktioilta lähes puhtain paperein.

Pelattavuus ennen kaikkea toki, mutta HD-käännöksenä pelintekijöiden pitäisi asettaa jonkinlaisia tavoitteita. Jos käännöstyötä ei olisi jätetty puolitiehen, voisi Devil May Cry HD Collectionia suositella lämpimästi uusille tuttavuuksille. Tällä hetkellä uusille demoninmetsästäjille parempaa vastinetta irtoaa sarjan neljännestä osasta, jonka saa nykyään todella edulliseen hintaan. Vanhoille konkareille akrobaattinen hack ’n’ slash -kokoelma on kuitenkin ihan varteenotettava paketti, joka tarjoaa nostalgisia hetkiä ja paluuta juurille. Menneitä on aika ajoin kiva muistella – niin hyvässä kuin pahassa.

Katso traileri: