Dishonored

Kirjoittanut: Livegamers

17.10.2012

Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään Bioshockin tyylinen art deco, Thiefin hiippailutunnelma, yliluonnolliset voimat sekä kyltymätön kostonhalu? Kotelon kanteen lyödään nimi Dishonored ja lisätään peli Game of the Year 2012 -kandidaatiksi. Ranskalaisen Arkane Studiosin kehittämän ja maailmankuulun Bethesda Softworksin julkaisema ensimmäisen persoonan stealth-henkinen toimintaseikkailu Dishonored on onnistunut lentämään jostain kumman syystä jonkin verran pelitutkien alapuolelta pelikauppojen hyllyihin.

What will we do with a drunken whaler?

Dishonoredissa otetaan haltuun keisarinnan legendaarisena henkivartijana toimiva Corvo Attano, joka joutuu heti alkuun puolustamaan keisarinnaa salamurhaajia vastaan. Pelimaailma on karulla tavallaan jopa kaunis, vaikkakin grafiikka ei ole kärkiluokkaa. Steampunk-tyylinen ympäristö yhdistettynä art decoon tuo mieleen pakostikin Bioshockin. Höyryn sijaan virtalähde on valaista jalostettava öljy, joka toimii virtana lähestulkoon kaikkeen liikkuvaan. Whalepunkin taustaa valotetaan kentistä löytyvistä kirjoista.

Tehtävissä kentät ovat laajoja hiekkalaatikkomaisia putkia, ja pelaajalla on vapaus valita miten ja mistä edetä. Arkane Studios on antanut useita erilaisia reittejä ja tapoja miten edetä tarinassa, joten yhtä ainoaa ja oikeata tapaa ei ole. Jokaisen tehtävän jälkeen pelaajalle näytetään statistiikkoja, miten kenttä eteni – pääasiallisesti kuinka monta hahmoa pelaaja tappoi ja kuinka useasti pelaaja aiheutti hälytyksen. Tärkein statistiikka on chaos level, jolla on vaikutusta loppuratkaisuihin sekä tuleviin kenttiin. Mitä enemmän Corvo tuhoaa ja lisää kaaosta kentissä tappamalla vartijoita, sitä synkemmältä tulevaisuus näyttää, ja se myös näkyy tulevissa tehtävissä esimerkiksi lisääntyneenä vartijamääränä.

Stuff him in a sack and throw him over

Juonellisesti tarina ei ole mikään maailmaa muuntava tapaus ja onkin hieman kliseinen pettymys. Pelimaailmasta löytyy kuitenkin mielenkiintoisia hahmoja, jotka onnistuvat parantamaan pelikokemusta roimasti. Dishonoredin ääninäyttely on loistavaa ja musiikit sopivat kuin nokka päähän Dunwallin rutonriivaamaan ja kärsineeseen teollisuusilmeeseen. Äänensä peliin ovat antaneet muun muassa pitkän linjan veteraani Susan Sarandon, Game of Thronesista tuttu Lena Headey sekä Family Guyn Angelalle äänensä antanut Carrie Fisher. Suurta plussaa saa myös vanhan tutun Drunken Sailor -värssyn muunnelma Dishonoredin maailmaan sopivaksi Drunken Whaleriksi.

Feed him to the hungry rats for dinner

Kontrollit ovat jouhevat ja Corvo totteleekin sulavasti ohjainta. Vastustajien taakse pystyy hiippailemaan, ja nämä voi neutralisoida joko tukehdusotteella tai tylysti miekalla lävistämällä. Miekan lisäksi Corvon asearsenaaliin kuuluvat pistooli sekä varsijousi erilaisine nuolineen. Pakon sanelemana salamurhaajaksi muuntautunut päähenkilö tapaa myös Ulkopuolisen, joka antaa Corvolle yliluonnollisia voimia, joilla pystyy varioimaan liikkeitään tehtävissä laajalla mittakaavalla. Ulkopuolisen antamat voimat jakautuvat kuuteen aktiiviseen ja neljään passiiviseen kykyyn, jotka ovat päällä aina. Vasemmalla liipaisimella toimivat aktiiviset voimat ovatkin pelin yksi todellinen helmi. Kyky liikkua pitkiä matkoja silmänräpäyksessä, ajan hidastaminen ja muiden hahmojen tilapäinen haltuunotto luovat useita eri tapoja tehtävien suorittamiseen. Voimilla on kaksi tasoa, joita voidaan avata keräämällä kentistä löytyviä riimuja. Haalimalla, yllättäen valaanluusta tehtyjä, riimuja pelaaja pystyy valitsemaan, mitä kykyjä avaa ensimmäisenä. Pelialueelta löytyy myös luunpalasia, joilla pystyy lisäämään tehoja ja apuja varsinaisiin voimiin. Yliluonnollisten kykyjen ansiosta Dishonored on todella hauska pelata, ja siinä voi keksiä erilaisia ansoja ja tapoja nöyryyttää kaupunginvartijoita.

Slice his throat with a rusty cleaver

Arkane Studios on onnistunut tuomaan hyvin takaisin hiiviskelypelin sen alkuperäisessä muodossaan. Missään vaiheessa ei ole pakko tappaa ketään, ja on hyvin suositeltavaa pysyä näkymättömänä kostajana kattojen päällä ja viemäreissä. Jokainen tehtävä on mahdollista suorittaa tappamatta ketään ja ilman että kukaan vartijoista tai kohteista huomaa Corvoa. Koko ajan pelatessa takapuolen alla on pieni pelko, että salamurhaajan toimet huomataan. Peli muistuttaakin latausruuduissa tallentamaan aktiivisesti, sillä autosave-paikat eivät välttämättä tule eteen kovin usein. Varsinkin kun mielitään pelata täysin näkymättömänä, on usein tallentaminen suositeltavaa. Kun pelaaja valitsee korkean kaaoksen tavan tehdä tehtävät, eteen tulevat vartijat kuolevat hienoilla animaatioilla.

Gorea ole tästäkään pelistä säästelty: verta ja irtoraajoja lentää mukavasti, ja julkaisu on näin ollen kyllä ansainnut K-18 -leimansa. Allekirjoittaneen yksi parhaimmista pelikokemuksista tapahtui, kun kierroksella ollut vartija löysi kollegansa irronneen pään portaiden vierestä, vaikka ruumis oli siirretty piiloon jo aikaisemmin. Normal-vaikeusasteella tekoäly on ajoittain Skyrimin luokkaa, jolloin viimeisenä hengissä tai tajuissaan oleva vartija luulee rottien tai tuulen tekevän tepposiaan ihmettelemättä ollenkaan, mihin muut puolen tusinaa kollegaansa ovat kadonneet. Vaikeammalla vaikeustasolla vartijoiden ympäristöntaju nousee normaalin kädellisen tasolle, kun kuolat on pyyhitty suupielistä pois ja miehet pystyvät muodostamaan kokonaisia lauseita.

Weigh heigh and up she rises

Vaikka Bethesdan nimi kannessa saattaa pelotella osan pelaajista pois pelin ääreltä vedoten bugisiin tuotteisiin, on muistutettava että Bethesda toimii vain julkaisijana ja peli pyörii vanhalla tutulla Unreal Engine 3:lla. Kertaakaan ei tullut eteen bugaavaa kohdetta tai tarinan etenemiseen vaikuttavaa kohtausta. Kaiken kaikkiaan peli oli todella virkistävä kokemus tuodessaan hiiviskelyn takaisin sniikkailupeleihin ilman pakollisia skriptattuja taistelukohtauksia. Pelimekaniikka erilaisten voimien kanssa on hauskaa, ja Dishonoredilla on harvinaisesti myös paljon uudelleenpeluuarvoa. Dunwallin miljöö kutsuu takaisin pelin ääreen ja kannustaa tekemään asiat myös toisella tavalla. Jos ensimmäisellä kerralla mentiin hiljaa hiipien, on toisella kerralla houkuttelevaa mennä etuovesta sisään pistooli laulaen ja miekalla päitä irti sivallellen. Pääjuonen läpäisemiseen meni minun pelityylilläni reilusti yli kymmenen tuntia – seikkailin kentät lähes läpi, mutta en käynyt jokaista kulmaa tutkimassa. Perusteelliselle tutkijalle jo ensimmäinen pelikerta voi viedä kellon yli 20 tuntiin. Kokonaisuutena Corvo Attanon seikkailu on virkistävä tuulahdus hieman erilaista gameplayta, hauskaa kenttien tutkailua ja sen oman tyylinsä etsimistä pelin edetessä. Dishonored on ehdottomasti listalla yhdeksi vuoden 2012 parhaimmaksi peliksi, ja paremmalla tarinalla voitaisiin se sille jo antaakin.