Dragon Age: Origins

Kirjoittanut: Livegamers

30.11.2009

Kanadalaisen pelifirma Biowaren kauan odotettu Dragon Age: Origins julkaistiin viimein eikä se pettänyt korkeita odotuksia. BioWaren julkaisuluettelo on poikkeuksellisen korkealaatuinen: roolipeleihin keskittynyt firma on vuoden 1998 legendaarisesta Baldur’s Gatesta alkaen tehtaillut erinomaisia pelejä eikä taso ole laskenut (toisaalta käsikonsolipelinsä BioWarekin on tehnyt huolimattomasti). Dragon Age: Origins pääsee pelihyllyssä kunniapaikalle Baldur’s Gaten, Star Wars: Knights of the Old Republicin ja Mass Effectin viereen.
Haltiareservaatteja ja kääpiökepulaisia

Vaikka Dragon Age: Origins ei olekaan suora jatko-osa Baldur’s Gatelle ovat pelin juuret selvästi nähtävillä. Advanced Dungeons & Dragons -lisenssi on mennyttä, mutta kovin tutut Tolkien-henkiset haltiat, kääpiöt ja lohikäärmeet tätäkin maailmaa kansoittavat. BioWare on ottanut tukun tuttuja aineksia, muttei ole epäröinyt hieman hämmentää reseptiä uusilla mausteilla: esimerkiksi haltiat ovat Dragon Agen maailmassa yllättäen alistetun vähemmistökansan roolissa, kun taas kääpiöillä ja ihmisillä poliittiset valtataistelut hämärtävät ystävien ja vihollisten välisiä rintamalinjoja. Maagisia voimia hallitsevat henkilöt ovat pelättyjä ja tiukasti temppeliherrojen valvomia, sillä taikakyvyt asettavat heidät alttiiksi joutua erilaisten demonisten voimien valtaan. Pirullisille viettelyksille vastustuskyvyttömät maagit surmataan armotta, sillä groteskeiksi kammotuksiksi muuttuvat maagit ovat uhka kaikille. Nämä pelimaailman erityispiirteet ovat piristäviä poikkeuksia tuttujen fantasiakuvioiden keskellä.

Yleisestikin pelin henki on yllättävän armoton eivätkä tarinan sankaritkaan ole välttämättä aivan niin puhtoisia hyväntekijöitä kuin tämän genren peleissä yleensä. Erinomaisena kerronnallisena ominaisuutena uuden pelin aloittava pelaaja saa luotsata hahmonsa läpi luokalle yksilöllisen alkutarinan, jotka käynnistävät pelin juonenkuljetuksen upeasti. Alkutarinan jälkeen jokaisella hahmolla pääjuoni on pääasiallisesti sama, mutta mielenkiintoisesti alun henkilöitä kohdataan vielä pelin edetessä. Henkilöhahmot ja sankarin mukaan lyöttäytyvät toverit ovat pääsääntöisesti varsin kiinnostavia, joiden kohtaloista pelaajakin jopa välittää. Juoni ei varsinaisesti ole äärimmäisen omaperäinen, mutta se takaa muutaman yllätyksen matkan varrelle ja on videopeleille korkealuokkaista tasoa.

Verta ja rupattelua

Peli sisältää paljon keskustelua ja taistelua. Rupattelutuokiot ovat pitkiä ja tavallisesti kiinnostavasti käsikirjoitettuja, mutta aivan Mass Effectin elokuvamaiselle toteutukselle ei ylletä. Pelaajan omalla hahmolla ei ole ääninäyttelijää – vain pelkkää tekstiä – eivätkä keskustelujen kuvakulmat vaihtele yhtä sujuvasti. Tuttuun tapaan muutaman hahmon kanssa voi kokea romanssityngänkin, mutta tuskinpa tästä saadaan Mass Effectin tapaista mediakohua aikaan edes amerikkalaisilla kaksinaismoralismia ylläpitävillä televisiokanavilla. Pelin mainonta on ollut tosin varsin harhaanjohtavaa: väkivallan ja pelin harvassa olevien kesyjen seksikohtausten esittely Marilyn Mansonin musiikilla ei anna oikeaa kuvaa tästä loputtomia keskustelutuokioita ja varsin tavanomaista videopeliväkivaltaa sisältävästä pelistä. Veren kanssa loiskitaan kuitenkin sen verran, että lähitaisteluissa hahmot koristellaan veriroiskeilla. Tästä seuraa ajoittain tahatonta komiikkaa, kun vaikkapa taistelun jälkeen yltä päältä hirviöiden veripisaroilla kasteltu pelihahmo rupattelee mukavia pitkät tovit kyläläisten kanssa, jotka eivät noteeraa mitenkään hurmejälkiä.

Taistelut on toteutettu varsin pätevästi ja tuovat vahvasti mieleen vanhat Baldur’s Gatet etenkin PC:llä korkeasta kuvakulmasta pelattuna. Kuvakulman lähelle zoomaamalla voi ihastella varsin hyvää taisteluanimaatiota, mutta tuttuun tapaan pelihahmojen aseet eivät näytä oikeasti osuvan kohteisiinsa. Seuraava uudistus tämän lajityypin peleissä voisikin olla realistisempi lähitaistelujen toteutus fysiikkaefekteillä ja esimerkiksi hahmografiikoissa reaaliaikaisesti näkyvää vahinkoa tuottavilla teräaseilla. Nyt isommat hirviöt kukistuvat erilaisilla lopetusanimaatiolla, joita toki toivoisi nähtäväksi myös perusvastustajilla. Maagit ovat pelissä erittäin tärkeitä hahmoja etenkin parannuskykyjensä ansiosta. Erilaiset loitsuefektit ovat parhaimmillaan todella hienoja ja niitä on ilo käyttää. Suurta aluevahinkoa tekevät loitsut ovat kerrankin myös efekteiltään saman veroisia ja esimerkiksi tulimyrkyn loihtiva maagi todellakin luo kentälle komean tulipilarin. Monet loitsut vahingoittavat myös alle jääviä tovereita samalla tavalla, joten näiden kohdistamisessa tulee olla tarkkana.

Ladattavaa lisätavaraa

Konsoliversiossa pelin vaikeustasoa on helpotettu tuntuvasti PC:hen nähden, sillä perusasetuksilla alueloitsut tekevät vain puolittaista vahinkoa omiin. Tämä onkin tarpeen, sillä neljän hengen sankariryhmän luotsaaminen gamepadilla tulipallojen alta on varsin turhauttavaa. Maagihahmon pelaaminen onkin palkitsevinta PC:llä, konsolilla varkaan tai taistelijan kontrollointi on luontevinta. Konsoleilla pelin käyttöliittymä on hieman kankeahko verrattuna hiirivetoiseen, mutta erilaisten Mass Effectistä muistuttavien ympyrävalikoiden käyttö on kuitenkin siedettävästi toimivaa. Hieman ongelmallista on grafiikan lievä suttuisuus ja matalampi resoluutio, joka skaalataan korkeammaksi.

Pelattavaa Dragon Agessa on todella paljon: noin 60-80 tuntia pelitavasta riippuen. Hieman uudelleenpeluuarvoa lisäävät erilaiset alkutarinat ja lukuisat moraaliset valinnat, joita pelaaja joutuu tekemään. Myös erilaisesta taistelutovereista ryhmänsä muodostamalla voi kohdata eri hahmoille tarkoitettuja alitehtäviä. BioWare tarjoaa myös ladattavaa lisäsisältöä. Heti julkaisun yhteydessä ladattavaksi valmiit Blood Armor ja The Stone Prisoner ovat ilmaisia pelin uutena ostaneille mukana saapuvan koodin myötä. Pelijulkaisijan tarkoituksena onkin saada suoraan myös käytettyjen pelien ostajilta hieman tuloja kassaan. BioWare on lupaillut jo talveksi uutta Return to Ostagar –lisätehtävää ja ladattavaa on tulossa ilmeisesti jopa vuodeksi eteenpäin. Nyt nähtyjen lisälatausten taso on ollut varsin hyvää, mutta itse pitäisin enemmän perinteisten lisätehtävälevyjen ostamisesta kerralla, sillä esimerkiksi Baldur’s Gate 2:n lisäosa Throne of Bhaal oli aikoinaan aivan erinomainen paketti – nyt lisäsisältö julkaistaan tipoittain ja suhteellisen kalliiseen hintaan. Toki on ymmärrettävää, että pelintekijöille on hyödyllistä kehittää keinoja saada rahansa myös käytettyinä myytävistä peleistä.

Kovin örkin oloinen darkspawn

Vaikka Dragon Age: Origins onkin erittäin hyvä julkaisu ja vahvimpia ehdokkaita vuoden peliksi, ei se uudista koko pelilajia aivan samalla tavalla kuin toimintapainotteisempi Mass Effect viime vuonna. Pelin konsoliversion käyttöliittymä tuntuu hankaloittavan pelattavuutta tässä myös aiempaa vahvemmin etenkin maagilla pelatessa. Myös juonellisesti kuluneet fantasiakliseet olisi voitu kerralla kokonaankin uudistaa, vaikka omia erityispiirteitä pelin synkästä maailmasta löytyykin. Huippupeli joka tapauksessa tässä on kyseessä, jota voi suositella pitkäkestoista hupia etsivälle roolipelaajalle.

Julkaistujen lisäosien esittelyt FelisLeon kirjoittamana löytyvät Warden’s Keepistä ja The Stone Prisonerista.

(Pelin lyhyt videoesittely on alla kuvattuna PC-versiosta. Tämä arvostelu perustuu pitkälti PC-version pelaamiseen Xbox 360 -konsolini teknisten ongelmien takia.)