Dragon Quest Builders

Kirjoittanut: Livegamers

03.01.2017

Maailmalla, varsinkin Japanissa, kiitettävää mainetta niittänyt Dragon Quest -pelisarja saa ensi vuonna jo yhdennentoista pääsarjan pelinsä. Niiden lisäksi on saapunut aimo annos erilaisia spinoff-pelejä, jotka erottuvat pääsarjan pelistä monin eri tavoin. On nopeatempoista taistelupeliä, musiikillisia rytmipelejä ja joissain pelataan myös sarjan eri hirviöillä. Uusin spinoff-peli on kuitenkin Dragon Quest Builders, joka ottaa hieman mallia Minecraftista, sekä Terrariasta ja antaa pelaajalle työkalut rakentaa mitä tahansa, mistä tahansa, poistaen samalla kaikki pääsarjalle tutut roolipelielementit.
Uuden maailman hyvä arkkitehti

Dragon Quest Buildersin juoni liittyy ihka ensimmäiseen, vuoden 1986 Dragon Questiin, kun tarinan lopussa pelin sankari jakaa Alefgard-nimisen maailman pahan Lohikäärmelordin kanssa. Sankari kuitenkin tulee huijatuksi ja pääsee hengestään, jolloin Lohikäärmelordi tuhoaa lähes koko Alefgardin täyttämällä sen ilkeillä kätyreillään ja langettamalla kirouksen, jottei kukaan enää koskaan osaisi rakentaa mitään. Kaikenlisäksi Lordi myös jakaa maailman neljään erilliseen osaan, jotta ihmiset eivät voisi kommunikoida keskenään ja näin nousta minkäänlaiseen vastarintaan. Vuosia myöhemmin raunioituneen maailman tuhkasta nousee kuitenkin uusi sankari, jolla on Puuha Peten tapaan kyky palauttaa maailma raiteilleen. Hän on Alefgardin pelastaja, Rakentaja.

Pelin juoni ei ole kovin kummoinen, mutta se antaa riittävän tarkoituksen kaikelle. Maailma on rakennettava uudelleen, kuutio kuutiolta. Alkuesittelyn jälkeen pelin sankari/sankaritar viskataan yhteen Alefgardin maailman sirpaleista, tehtävänään rakentaa kaupunki. Monen muun pelin tapaan esittely loppuu tähän, jolloin pelaaja jää vasara kädessä seisomaan ulos miettimään mistähän sitä oikein aloittaisi.

Dragon Quest Builders tekee toisin. Toki se antaa pelaajalle mahdollisuuden lähteä tutkimaan maailmaa heti täysin vapaasti, etsien resursseja ja tavaten maailmassa asustavia ihmispoloisia. Mutta maailman uudelleenrakentamisen suhteen se antaa heti muutamia ohjeita, miten edetä ja mistä kannattaa aloittaa. Kaikkea ei tarvitse selvittää itse, mikä on enemmänkin kuin miellyttävä asia. Materiaalien kerääminen ottaa jo oman aikansa, joten on erittäin tervetullutta myös tietää mitä niillä tehdään. Totta kai jokainen osaa rakentaa kuution, asentaa siihen oven ja kutsua sitä taloksi, mutta se ei vielä riitä.

Alefgardissa talo ei ole talo, jos sen sisällä ei pala valoa. Kattoa tai ikkunoita sen sijaan ei tarvita, kunhan seinät, ovi ja valo löytyy. Jokaista asiaa peli ei sentään opasta kädestä pitäen, ainoastaan päätarinan etenemiseen vaaditut perusasiat. Hahmo oppii rakentaessaan erilaisia pohjapiirroksia, jolloin maailman laajentumiseen saadaan lisää selkeyttä. On kuitenkin vähän tyhmää, ettei esimerkiksi makuuhuonetta voi kutsua pelin mukaan makuuhuoneeksi, jos huoneessa ei ole savivaasia parantamassa ulkonäköä. Ilman vaasia se on vain tavallinen huone. Välillä huoneiden ja rakennusten vaatimukset ovatkin niin epäselviä, etten saanut niistä edes sen kuuluisan Erkinkään kanssa selvää, vaan jouduin katsomaan ohjeita netin ihmeellisestä maailmasta.

Irti kaikki, mikä ei ole pulteilla kiinni

Rakentaminen ei tietenkään onnistu, ellei repusta löydy sopivia materiaaleja. Rakennusmateriaaleiksi käy kaikki, mitä maailmasta vain saa revittyä tai hakattua irti. Maata hakkaamalla saa kiveä, mutaa, hiekkaa ja savea, metsästä puuta ja heinää, talonraunioista tiiliä, lasia, sekä metallia. Eläimiä ja hirviöitä hakkaamalla saa sulkia, eriväristä limamömmöä, puuvillaa, ja paljon muuta. Kaiken, peruskalliota lukuun ottamatta, voi hajottaa ja tuhota ja kaikesta saa jotakin resurssia kannettavaksi.

Aluksi reppu täyttyykin äkkiä, kun Rakentaja hakkaa kaiken vastaantulevan sileäksi, keräten samalla kaiken mukaansa. Kun lisätilaa saa kerättyä, voi jo huoletta lähteä hakkaamaan materiaalit talonraunioista irti ja kantaa omaan tukikohtaansa. Esimerkiksi kun nuijalla lyö tuolia tai takkaa, nappaa Rakentaja koko tavaran kokonaisena matkaansa. Täten esimerkiksi huonekaluihin ei tarvitse tuhlata resursseja, vaan ne voi kantaa kokonaisena omaan kotiinsa parantamaan ulkonäköä ja antamaan erilaisia huonebonuksia. Tämä on samalla myös erittäin järkevä ratkaisu, jos asettaa esimerkiksi kalliin sulatusuunin väärään kohtaan. Ei tarvitse kuin lyödä muutama napakka isku ja koko sulatusuuni katoaa Rakentajan reppuun kokonaisena, odottamaan uutta sijoitusta.


Välillä pelaajahahmon rooli tosin unohtuu, mutta se on vain pelaajan vika. Kun pitäisi päästä korkealle vuoren päälle tai rotkon toiselle puolelle, alkaa pelaaja automaattisesti etsimään kiertotietä tai hyppimään olemassa olevien palikoiden päälle päästäkseen etenemään. Tällöin homma muuttuu tasohyppelyksi, missä peli ei todellakaan ole parhaimmillaan. Varsinkin sisätiloissa homma muuttuu sekavaksi, sillä pelin kameramies heittää välillä aivan tolkutonta kärrynpyörää ja suuntavaisto katoaa kokonaan. Ulkoilmassa kamera sentään pysyy selkeästi siellä missä pitääkin. Kun pelaaja muutaman hyppely-yrityksen jälkeen taas muistaa olevansa nimenomaan Rakentaja, homma helpottuu. Miksi hyppiä kiertotietä päästäkseen vesistön yli, kun maailma on täynnä savea ja kiviainesta rakennuttamaan silta esteen yli?

Matkallaan pelaaja kohtaa myös paljon ihmisiä, joista lähes jokainen on omalaatuinen persoonansa, omalla henkilökohtaisella tarinallaan. Hahmot heittävät hauskoja vitsejä, one-linereita, sekä humoristisia kommentteja toisistaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan osaa rakentaa mitään, eivätkä edes tunne koko rakentamisen ja nikkaroinnin käsitteitä. He kyllä keräävät materiaaleja itselleen, mutta eivät tiedä siihen syytä. Moni hepuista vaatiikin Rakentajalta jonkin pienen tehtävän suorittamista, jotka voivat sisältää esimerkiksi tietyn vihollisen tappamista tai vaikka naapurin ruokkimista. Kun tehtävä on suoritettu, siirtyy hahmo iloisena Rakentajan valmistamaan pääkaupunkiin auttamaan tätä, esimerkiksi keräämällä resursseja tai valmistamalla ruokaa. Osa hahmoista vie tarinaa eteenpäin tai avaa uusia pohjapiirroksia, jolloin eteneminen nopeutuu ja helpottuu. Osa myös tarjoaa Rakentajalle uusia aseita ja varusteita, joilla voi puhdistaa maailmaa hirviöistä ja ties mistä ötököistä.

Yhden napin taktiikalla, uudelleen ja uudelleen

Taistelu onkin pelin yksi huonoimmista puolista. Kun pelaajalle isketään miekka ja kilpi kouraan, pyytäen tätä samalla puolustamaan pääkaupunkia yöllä hyökkäävältä hirviölaumalta, alkaa yhden napin takominen ja parannusesineiden käyttö. Rakentaja on nimensä mukaisesti rakentaja, ei taistelija. Pelin toimintakohtaukset ovat äärimmäisen yksinkertaisia tapauksia, joissa vain painetaan yhtä padin näppäintä, eikä tehdä mitään muuta. Hommaan olisi saatu huomattavasti enemmän sisältöä antamalla esimerkiksi mahdollisuus tehdä komboja, sarjalle ominaisia taikuuksia tai edes väistöliikkeitä, mutta kun ei. Varsinkin, kun taistelua joutuu välillä harrastamaan vähän turhankin paljon, alkaa homma äkkiä maistumaan puulta.

Pomotaistelut sentään tuovat edes hieman vaihtelua, kun niiden lamaannuttamiseksi joutuu näkemään jo hieman vaivaakin ja käyttämään muutamia aivonystyröitä. Mitään suurempaa haastetta ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä peli on ilmeisesti suunniteltu olevan mahdollista läpäistä myös nuorempien pelaajien toimesta. Taistelut eivät myöskään kerrytä minkäänlaisia kokemuspisteitä tai uusia taitoja, sillä pelistä on poistettu kaikki Dragon Questille tutut roolipelielementit. Myös sakottaminen kuolemasta on käytännössä mitätön, sillä hengen lähtiessä sankari pudottaa kaikki vyöllään olevat tavarat maahan ja syntyy uudelleen kotikylässä. Syntymän jälkeen onkin taas aika juosta takaisin hakemaan pudonneet tavarat ja jatkamaan siitä, mihin aiemmin jäätiin.


Yksinkertainen taistelu ei ole kuitenkaan pelin ainoa turhauttava osapuoli. Kun päätehtäviä on läpäissyt tietyn verran ja Alefgardin sirpaloituneen maailman ensimmäinen osa on puhdistettu ja pelastettu, on aika siirtyä seuraavaan osioon. Rakentajan tehtävä on rakentaa alttari, joka tarjoaa yhdensuuntaisen matkan toiseen ulottuvuuteen ja uuteen pelastamista kaipaavaan maailmaan. Mukaan hahmo ei voi ottaa kuin alusvaatteensa ja perusaseistuksensa, menettäen siis KAIKEN jo kerätyn materiaalin. Muistot avatuista pohjapiirroksista sentään säilyy, mutta se ei hirveästi lämmitä.

Seuraavassa maailmassa kaikki alkaa taas alusta ja vieläpä samassa järjestyksessä. Ensin rakennetaan peruselementit, etsitään uudet kyläläiset ja rakennetaan kaikki mitä aikaisemmin omistettiin. Sen jälkeen vasta aletaan oppimaan uutta, rakentamaan uusia huoneistoja ja etenemään tarinassa. Ja kuten alussa mainittiin, Alefgard on sirpaloitunut neljään osaan. Ratkaisu aiheuttaa suuren menetyksen ja turhautumisen tunteen, kun pelaaja on tuntitolkulla rakentanut hienoa kaupunkia, vahvistanut sen puolustusta ja etsinyt uusia varusteita, todetakseen vain että tulee menettämään kaiken uudelleen ja uudelleen.

Seuraavassa maailmassa ei enää kannata vahvistaa kaikkea metalliksi, sillä heinällä ja savella pärjää aivan yhtä pitkälle. Toki kaikki hajoaa palasiksi vihollisten hyökätessä, mutta ne voi aina rakentaa uudelleen halvalla. Varsinkin, kun resurssien etsiminen ja rakennusten vahvistaminen vaatii suuresti grindausta ja ajankäyttöä, vie seuraavaan maailmaan siirtyminen kaiken hohdon koko touhusta. Toki pelissä on myös niin sanottu ”vapaan rakentamisen tila”, mutta se aukeaa täydellisesti vasta pelin läpäisyn jälkeen.

Söpöä, värikästä ja niin koukuttavaa

Grafiikan ja äänimaailman suhteen peli on tuttua Dragon Questia. Maailma on värikäs ja piirrosmainen, näyttäen samalla hieman lasten peliltä. Pelin hahmot ovat Akira Toriyaman kynästä lähtöisin, joten jokainen maailman ihminen näyttää Dragon Ballista revityltä, mikä tietenkään ei ole paha asia. Harmi vain, että lähes jokainen hahmo näyttää myös samalta, toisilla on vain erimuotoinen kampaus tai tuuheammat kulmakarvat. Myös viholliset ovat pirteän ja värikkään näköisiä, eikä esimerkiksi zombit näytä mätäneviltä ruumiilta, vaan enemmänkin kadun pohjalta nousseilta juopoilta, joiden iho hieman sinertää. Sarjalle tutut, pallomaiset ja söpöt Slime-hirviöt tekevät tottakai myös paluun, jokaisessa tutussa muodossaan. Myös pelin musiikki on Dragon Quest -peleistä tuttua pimputusta, mikä onkin erittäin pirteää ja mukavaa kuunneltavaa. Harmi vain, että kappaleita on tasan kaksi per maailma, joten äänimaailma käy pahasti toistamaan itseään. Varsinkin kun suurin osa pelin äänistä koostuu parista kappaleesta ja nuijan iskusta kiveen, alkaa kymmenen tunnin pelaamisen jälkeen jo kaipaamaan vaihtelua.

Dragon Quest Builders on kuitenkin peli uuden maailman rakentamisesta, jossa ei hirveämmin rajoituksia ole. Samalla se on myös valtava aikasyöppö, sillä resurssien etsimisessä ja maailman tasaamisessa vierähtää helposti tuntitolkulla aikaa. Ennen lopettamista tulee aina fiilis kerätä vielä hieman lisää ja rakentaa vielä taloon yksi uusi huone tai vaikka kokonainen kerros. Builders onkin oivallinen peli, jonka parissa voi ottaa rennosti, viettää sen parissa pimeä ja kylmä talvi ja siirtyä sitten odottelemaan Dragon Quest XI:tä.