Game of Thrones

Kirjoittanut: Livegamers

04.07.2012

Lisenssipeleillä on kautta aikojen ollut huono maine eikä aivan syyttä. Ulos puskevat elokuvat ja sarjat ovat sen hetken kovaa huutoa ja myös peli on julkaistava kun rauta on vielä kuumaa. Vaikka laatu ei aina ole ollut kohdallaan lisenssipeleissä, Game of Thrones vetää riman niin alas että keskiverto Harry of Potter: Magical Warfare -pökälekin näyttää sen rinnalla AAA-peliltä. Pakko vain kysyä: miten mentiin näin pahasti metsään?

Talvi tuli

Game of Thrones on G.R.R. Martinin Tulen ja jään lauluja -sarjaan perustuva HBO:n tuottama televisiosarja. Tarina kertoo karusta keskiaikaisesta maailmasta, joka on täynnä kulissien takana käytävää juonittelua sekä selkäänpuukotuksia. Maailma kuvataan kylmänä paikkana eikä mitään kaunistella. Peli kadottaa konseptista lähes kaiken mikä tekee tv-sarjasta niin loistavan. Tunnelmaton maailma ei lähde elämään samalla karuuden tasolla mitä sarjan fanina odottaisi, koska haussa on selkeästi ollut alempi ikärajaluokitus. Kompromisseja tehdään aivan liikaa ja erittäin ärsyttävissä asioissa: televisiossa käytettiin 16 minuuttia seksikohtauksiin ja pelissä pelätään vilauttaa bordellissa maitorauhasta. Ero esimerkiksi The Witcherin maailmaan on huima, vaikka Game of Thronesin maailman kuuluisi olla näistä kahdesta se karumpi. Ikävä kyllä peli on tunnelmaltaan kuin Diabloa ponimaailmassa. Surullisinta on se, että peli sai silti 18 vuoden ikärajansa PEGI-alueilla sekä 17+ M-ikärajan jenkeissä.

Vaikka bordellit olisivatkin tissejä täynnä, eivät ne auttaisi pelin rumaan grafiikkaan pätkääkään. Toteutus on kuin nykyisen konsolisukupolven alkuajoilta – tai jopa edellisen lopusta, sillä tekstuurit ovat kauhean näköisiä eikä hahmojen mallinnuksestakaan löydy mitään kehuttavaa. Ja mikäli grafiikka aiheuttaa oksennusrefleksejä, ääninäyttely pistää etsimään lähintä terävää esinettä. Suurin osa ääninäyttelijöistä hoitaa hommansa erittäin huonosti; ovatko he edes nähneet tilannetta johon repliikkinsä ovat puhuneet? Vain todella harvoin vastaan osuu kelvollisia suorituksia. Puheet on niin surkeasti ylinäytelty, että itku on lähellä. Kirsikkana kakun päällä on myötähäpeää aiheuttava dialogi, mikä on outoa, sillä pelin tarina on jopa paikoittain nokkela ja mielenkiintoinen. Ikävä kyllä se käynnistyy kunnolla vasta useamman tunnin jälkeen.

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Tarina hyppii kahden hahmon – Morsin ja Alesterin – välillä ja kertoo samaa tarinaa eri paikoissa ja eri aikoina. Kuningas Robertin kapinan jälkeen Mors siirtyi palvelemaan pohjoisen muurille. 15 vuoden jälkeen paikalle pakenee nuori nainen, joka tuntuu herättävän väärien ihmisten kiinnostusta ja muurin rutiinipäivä lähteekin tämän myötä suoraan alamäkeen. Morsin osuuksissa voitaisiin käsitellä ajoittain synkempiä aiheita ja ne voisivat jopa herättää tunteita, ellei pelin maailmaa olisi lähdetty kaunistelemaan. Tämä raakuudessa höllääminen vain rikkoo erittäin pahasti immersiota, varsinkin televisiosarjaa seuranneille. Alester palaa 15. pappiusvuoden jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa, Riverspringiin isänsä hautajaisiin. Politiikan ja byrokratian painostamana hän lähtee Kuninkaansatamaan neuvottelemaan titteleidensä palauttamisesta ja joutuu tekemään roolipelimäiseen tapaan erilaisia hanttihommia tavoitteidensa saavuttamiseksi. Alesterin osuudet keskittyvät enemmän paikasta toiseen juoksemiseen, lässyttämiseen ja välillä ihan kelpo pulmaratkontaan, kun taas Morsin kanssa pistetään pohjoisen miehiä kylmäksi.

Roolipelielementeistään huolimatta peliltä on turha odottaa Knights of The Old Republicmaista avoimempaa maailmaa. Game of Thrones hakee Final Fantasy XIII:sta tutun ”putkesta taisteluun ja takaisin putkeen” –mallin, jossa satunnaisesti matkataan kartan kautta. Kaavaa koetetaan rikkoa Morsin tapauksessa hänen koiransa hiiviskelyyn painottuvilla kohtauksilla. Mikäli koirapedolla suoritettavat yllätyshyökkäykset menevät persaus edellä puuhun, siirrytään vihollisen iholle ihmishahmoilla. Molemmat pelattavat hahmot voi vääntää muutamaan eri luokkaan esimerkiksi jousiampujaksi tai kahden käden kirvestä heiluttavaksi mielipuoleksi. Hahmoja kehitetään taitopuun ja kykyjen muodossa tasonousujen yhteydessä. Taisteleminen on laiskan oloista eikä turpakäräjissä ole minkäänlaista tekemisen meininkiä. Taistelun äänimaailma on erittäin nihkeää ja naapurin naskalien sotaleikitkin kuulostavat paremmalta. Hahmot ottavat iskut vastaan kuin miehet eikä jengi älähdä ja heilahda kuin vasta kuolon korjatessa. Taktisuutta on haettu suojaluokilla ja erityyppisillä aseilla kivi-paperi-sakset malliin, mutta tylpille aseille heikompi raskas haarniska totteli täyteen kehitetyn terävän asetta.

Lannisterin piikkiin

Potentiaalia olisi ollut, sillä pohjamateriaali oli valmis televisiosarjasta peliin siirrettäväksi. Pelin juoni onkin ainoa edes kohtuullisen hyvä asia koko pelissä. Taistelu on mitätöntä, grafiikka ja ääninäyttely erittäin surkeaa ja peli sisältää typeriä bugeja, kuten rappusissa jumittavat tekoälykaverit ja satunnaisia grafiikkaongelmia. Game of Thronesia lähdettiin tekemään peliksi pelien ehdoilla; mitään televisiosta tuttua synkempää ja hieman aikuisempaa suuntaa ei oteta ikärajaluokituksen pelossa, joten peli ei pääse edes tarinan ja tunnelman mukana televisiosarjan tasolle. Suosittelenkin hankkimaan The Witcher 2:n ja katsomaan Game of Thronesin televisiosta – tämä peli on ala-arvoinen suoritus lähes kaikilla osa-alueilla.

Katso traileri: