Halo 2 PC

Kirjoittanut: Livegamers

04.07.2007

Halo on ollut Xboxin ehdoton kärkijulkaisu – peli, joka alkuperäisen mustan laatikon julkaisussa pakotti monet tosipelaajat ja varmasti myöskin laitteen kilpailijat ottamaan uuden konsolitulokkaan vakavasti. Ensimmäisen Halon merkitys pelikonsolin myyntiä vauhdittajana oli valtava, ja peli oli vuonna 2002 silkkaa rautaa. Tietysti se sisälsi myös heikkouksia, kuten monotonisen kenttäsuunnittelun, eikä siinä ollut nettipeliä, mutta sen lajityyppiä uudistava vaikutus oli tuntuva. Harvassa pelissä esimerkiksi enää edes pelataan ilman Halo-tyylisiä hahmon latautuvia suojakenttiä. Halon jatko-osa vuonna 2004 toi mukaan sujuvasti ja konsoleilla jopa esimerkillisesti toteutetun moninpelin, mutta valtava harppaus eteenpäin se ei ollut ensimmäistä pelistä. Halo: Combat Evolved ilmestyi PC:lle puolitoista vuotta Xbox-version jälkeen, mutta Halo 2:n PC-julkaisua on saatu odottaa kaksi ja puoli vuotta.
Vain Vista-pelaajille!

Erikoisena valintana Microsoftilta Halo 2 toimii PC:llä vain uudella Windows Vista -käyttöjärjestelmällä, joten käytännössä nykymittapuulla tehoiltaan heiveröisen alkuperäisen Xboxin peli vaatiikin PC:llä julmetusti suorituskykyä tietokoneelta. Pelissä ei ole erityisiä DirectX 10 -efektejä tai mitään muutakaan konetehovaatimusten kasvua oikeuttavaa tekijää. Se vaikuttaa jopa rumalta verrattuna muihin tämän päivän PC- ja Xbox360-julkaisuihin. Yksinkertaiset tekstuurit ja hahmojen karkeat kasvonpiirteet hyppäävät silmille pelin ensi hetkillä. Onneksi kuitenkin hirviöiden onnistunut hahmosuunnittelu pelastaa paljon. Erityisesti pelin välinäytökset ovat tyylikkäitä.

Halo 2 on kummallinen valinta uuden käyttöjärjestelmän myynninedistäjäksi; luulisi, että tuoreempi Xbox 360:n räiskintäpeli Gears of War olisi toiminut vihreän Xbox-ilosanoman saattajana Vistalle paremmin. Silti Halo on vanhakantaisuudestaan huolimatta pätevää pelattavaa tänäkin päivänä, mutta PC:llä kilpailevien räiskintäpelien määrä on huikea. Tietysti Halo tarjoaa hyvin erilaisen reaktioräiskintäkokemuksen verrattuna vaikkapa Battlefieldiin tai Counter-Strikeen, joten muista julkaisuista välittämättä pelille löytyy paikkansa myös PC:llä. Suoraan graafisen toteutuksen tason vertailua edes vaikkapa samana vuonna 2004 PC:lle ilmestyneeseen Half-Lifen jatko-osaan ei juurikaan kannata tehdä. Sen verran kauas Half-Life Halon jättää.

Ikävä kyllä myöskään pelisuunnittelu ei Halo 2:ssa täytä nykyvaatimuksia aivan puhtain paperein. Vaikka itse pelimekaniikka ja aseiden tasapaino ovatkin kohdallaan, peli sisältää samankaltaisten kenttien toistoa – ei kuitenkaan onneksi samassa mittakaavassa kuin ensimmäinen Halo, jonka myöhemmät Flood-mutanttien täyttämät kentät olivat jo melko uuvuttavia. Pelin musiikkiraita ei sekään ole yhtä onnistunut kuin Halon ensimmäisessä osassa.

Kuitenkin yksinpelikin tarjoaa paljon onnistuneitakin kenttiä ja muistettavia tilanteita. Moninpelin kentät soveltuvat myös mainiosti nopeatempoiseen räiskintäviihteeseen. Isona puutteena myös Xbox-versiosta löytyvä jaetun ruudun co-op-kaksinpelimuoto puuttuu kokonaan. Tämä kaksinpelimuoto antoi konsoleilla erittäin hyvän syyn yksinpelikampanjan toiseen läpipeluuseen kaverin kanssa, mutta PC:llä keskitytään vain linjojen kautta muiden ihmispelaajien voittamiseen.

Tray & Play vai Tray & Update

Games for Windows -ohjelman mukaisesti Halo 2 PC pyrkii tekemään pelaamisen sujuvaksi käyttäjälle. Tray & Play -ominaisuus mahdollistaa pelaamisen jo pelin asentamisen aikana. Käytännössä tämä mahdollisuus jäi toteutumatta, sillä peli päätti välittömästi asennuksen käynnistyttyä asentaa uuden netistä ladatun päivityksen. Välitön pelaaminen ei asennuksen aikana siis onnistunut, mutta myöskään PC-pelaajille tuttua uusimman päivityksen etsimistä ei tarvinnut tehdä. Halo 2 PC myöskin ottaa yhteyden Xbox Live -palveluun, mikä lienee pelin Vista-julkaisun eniten keskustelua herättänyt seikka. PC-pelaajat ovat tottuneet ilmaisiin nettipelien hakuohjelmiin ja Live-palvelusta erikseen maksaminen tuntuu monesta PC-käyttäjästä ylimääräiseltä rahastukselta.

Nämä tyytymättömät kommentit PC-pelaajilta eivät ole täysin vailla perusteita. Vuodessa 59,99 € maksava Live-palvelu on verrattain tyyris PC:n ilmaisiin serverinhakuohjelmiin nähden. Maksullinen palvelu ei myöskään PC:llä tarjoa juurikaan ylimääräistä kokonaan ilmaisiin vaihtoehtoihin nähden. Xboxilla palvelusta maksaminen oli ymmärrettävämpää, sillä konsoleilla vastaavan tasoista yhtenäistä nettitoimivuutta ei vieläkään ole oikein muilla videopelialustoilla saavutettu. Tosin PS3 pääsee jo lähelle. Kuitenkin Xboxia jo käyttäville ja Live-tilin omistaville PC:n tuominen myös osaksi samaa tuttua palvelua tuo hyvin lisäarvoa jo maksettuun tiliin. Myös PC:n Halon pelaamisesta saa Achievement-pisteitä oman Gamerscoren jatkoksi ja PC:lläkin pelatessa näkee, mitä tutut Xbox-kaverit pelaavat. Myös viestien lähettäminen ja vastaanottaminen toimii samalla tavoin PC:n kautta.

Puhtaasti PC:tä käyttävälle Xboxia omistamattomalle pelaajalle Live Gold -tili on kallis, eikä sitä voi tällä hetkellä käyttää kuin kahdessa pelissä. Shadowrunissa pelaaminen onnistuu myös konsoliveljiä vastaan, mutta Halossa nettimittelöt rajoittuvat vain PC-pelaajien välille. Hyvin toivottavaa olisi, että ristiinpelaaminen eri alustojen käyttäjäkuntien välillä olisi mahdollista myös tulevaisuudessa. Pelintekijöiden mukaan tämä kuitenkin vaatii pelintekoprosessin alusta lähtien määrätietoista suunnittelua, eikä ominaisuutta voi helposti vain lisätä valmiiseen tai jo aloitettuun projektiin.

Pelin muissa arvosteluissa on valiteltu ongelmia nettipelissä, mutta testatessa vaikeuksia ei juurikaan ollut. Oudoimpana bugina ilmeni testikoneella pelikenttien latausvirhe, joka esti moninpelissä kaikkia muitakin serverin pelaajia aloittamasta peliä. Peli ei osannut siis heittää muidenkin pelaajien pelaamista estävää käyttäjäkonetta ulos. Tämä kummallinen virhetilanne ilmeni tosin vain kerran ja ratkesi uudelleenkäynnistyksellä.

Haloa hiirellä ja hintavalla kultatilillä

PC:n räiskintäpelien tyypillisesti myös Haloa voi nyt pelata näppäimistön WASD-yhdistelmän ja hiirivetoisen tähtäyksen avulla. Tämä toimii reaktioräiskinnässä hyvin, mutta ainakin Halo-peleille tärkeiden kranaatinheittojen tarkkuus ja erilaisten ajoneuvojen ohjaaminen toimii sujuvammin peliohjainta käyttämällä, mieluiten tietenkin samanlaisella Xbox 360 -ohjaimella.

Kiteytettynä Halo 2:n PC-version ongelmat ovat pelin karkeassa konsolipohjaisessa graafisessa toteutuksessa ja Live Gold -palvelun hinnassa. Jos käyttäjällä on jo Live-tili, tämä ei ole ongelma, mutta voitaneen otaksua monen Live-tilin omistajan pelanneen Halo 2:n puhki jo pari vuotta sitten konsolillaan. Näin jäljelle jäävätkin PC-pelurit, jotka ovat jääneet kokonaan Halo 2:sta paitsi ja ovat sen lisäksi hankkineet äskettäin tehokkaan Vista-käyttöjärjestelmää pyörittävän tietokoneen. Heille Haloa voi tietysti varauksin suositellakin, onhan kyseessä yksi Xbox-pelaamisen merkkipaaluista.

Saattaa tosin käydä niin, että piakkoin ilmestyvät nykyaikaisemmat PC-julkaisut vievät Vista-käyttäjien huomion pian Halolta. Toivottavasti tulevaisuudessa Halo 3:n ilmestymistä PC:lle ei jouduta odottamaan yli kahta vuotta Xbox 360 -version julkaisusta tämän vuoden syksynä.