Halo 4

Kirjoittanut: Livegamers

06.11.2012

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä, kun Master Chief ja Cortana jäivät ajelehtimaan avaruuden syövereihin. Halo 3:n jälkeen ollaan nähty kaksi uutta Halo-peliä ja yksi uudelleenlämmittely, mutta vasta nyt saamme todellista jatkumoa jo ikoniksi muodostuneen Chiefin tarinalle. Halo-universumin soihtu on siirretty Bungielta Microsoftin oman 343 Industries -pelistudion käsiin; Halo-fanit ovat pitkään toivoneet pelastajaa pelisarjalle, joka on Halo 2:n kulta-aikojen jälkeen pikkuhiljaa pala palalta vaipunut syvälle Backwashin harmaaseen suohon. Nyt uutta tulokasta, Halo 4:ää ajetaan tosissaan sisään mittavan mainoskampanjan ja täyspitkää leffaa vastaavan nettiminisarjan, Forward Unto Dawnin, muodossa. Sytyttääkö 343i tämän legendaarisen pelisarjan uusiin liekkeihin, vai onko sädekehä tuomittu ikuiseen kadotukseen?

Eteenpäin kohti aamunkoittoa

Ensimmäisenä käynnistäessään pelin kampanjan pelaaja huomaa, miten uskomattoman komea peli Halo 4 on: ehdottomasti nykyisen konsolisukupolven yksi kauneimmista tekeleistä, joka rutistaa Xbox 360:stä mielettömän paljon tehoja irti. Joitakin maastografiikoita lukuun ottamatta pelin visuaalinen ulosanti on erittäin pikkutarkkaa ja värikylläisyydellään jopa brassailevaa, mikä saa Haloille tyypilliset äärettömän eeppiset maisemat ja taustat heräämään entistä paremmin eloon. Hahmot on mallinnettu kasvonpiirteitään myöten esikuvauskollisiksi ja tarinamoodi ottaakin tästä kaiken irti uudessa välinäytösvetoisessa juonenkehityksessä. Halo 4:ssä elokuvamaisuutta ja juonivetoisuutta on lisätty melkoisesti Bungien aiempiin näkemyksiin nähden; erityisesti tämän huomaa siitä, että ylipursimiehemme on neljän syväjäässä vietetyn vuoden jälkeen kerännyt itselleen patouman, joka purkautuu aiempaan Chieffi-tyyliin verrattuna jopa puheripulina. Tämä avaa MC:n henkilöhahmoa aivan eri tavalla kuin aiemmin ja toistuvat höpötykset luovatkin pelin protagonistista inhimillisempää kuvaa. Ylipäätään ammattitaitoisesti suoritettu ääninäyttely ja uusi, varsin mainio soundtrack säestävät mukavasti elokuvamaista yksinpelikokemusta.

Juonellisesti Halo 4 on selkeä prologi, jossa esitellään uudet viholliset, Forerunnerit, ja luodaan pohja jatkon kannalta. Pelissä pääosan varastaakin Chiefin ja Cortanan välisen suhteen selvittely. Siltikin peli sisältää muutaman mukavan käänteen ja on itsessään jo erittäin toimiva tarinanpätkä, joka erittäin monipuolisineen pelialueineen pitää mainiosti mielenkiinnon yllä, eikä peli sisällä Halo 2:n tapaista jäätävää Cliffhanger-loppuratkaisua. Halo 4:n yksinpeli on juonellisen jatkumon kannalta kokemus, josta Halo-sarjan fanit varmasti nauttivat.

Halo 4:n kampanja on pelillisesti hiukan hitaan alun jälkeen taattua tavaraa: pelissä rynnitään toinen toistaan eeppisempien maisemien keskellä kurmottaen vanhaa vihollista Covenanttia ja uutta Promethean-konerotua turpaan. Välillä jalkamiehen roolista vaihdetaan tuttujen ja parin uudenkin ajoneuvon rattiin, mutta toiminnan keskipisteenä on edelleen tuttu ja turvallinen ”ase vastaan rölli” -pelimekaniikka, jota jo vuodesta 2001 lähtien on ruuduillemme tuotettu. Aseista puheen ollen: Halo 4:n arsenaali on pelisarjan suurin, lähes jokainen aiemmin tavattu tussari on mukana joko suoraan tai pienillä muutoksilla varustettuna. Lisäksi Forerunnerit tuovat mukanaan läjän täysin uusia tykkejä, tosin näitä ei voi innovatiivisiksi kehua edes vahingossa: kaikki uuden rodun hilavitkuttimet löytävät funktionaalisen vastineensa jo olemassa olevista pyssyistä. Samaa voi pitkälti sanoa uusista vihollisista, jotka koostuvat perinteisestä heikot/kovikset/tukijoukot -viholliskatraasta, ilman mitään suurempia innovaatioita tai älynväläyksiä. Joka tapauksessa uusia tappajantyökaluja ja kohteita niille on pelissä aivan tarpeeksi, sillä ihmisten ja Covenantien valikoimat saavat päivityksiä, jotta pelaaminen pysyy mielenkiintoisena noin kymmentuntisen yksinpelikampanjan lävitse.

Spartan-117:n neljännen seikkailun lisäksi pelissä on Spartan Ops -nimeä kantavia vaihtuvia tehtäviä, joita voidaan suorittaa yhteistyössä kolmen muun pelaajan kanssa. Nämä lisäävät tarinavetoisen sisällön määrää ja toivon mukaan pitävät yllä pelaajien mielenkiintoa peliä kohtaan. Spartan Ops onkin varsin mainio lisä peliin, vaikkakin vanhan Firefight-pelimuodon kustannuksella.

”Heretic!”, sanoi Lockout, kun Guardianin näki

Kunhan yksinpelin eeppisyydestä on selvitty, on aika iskeä kiinni Halon kulmakiveen: moninpeliin. Halojen moninpeli väsähti Halo 3:n alkuinnostuksen jälkeen totaalisesti, eikä Halo: Reachistä ollut sarjan pelastajaksi. 343:lla onkin siis edessään melkoinen haaste: uudistaa pitäisi, mutta pelin täytyisi silti tuntua Halolta. Pelistudion ratkaisu on melkoisen turvallinen: otetaan elementtejä konsolikasuaalien kuninkaasta, Call of Duty -pelisarjasta ja liimataan ne tutun ja turvallisen Halo-universumin päälle. Pelissä on mukana loadout-mekaniikka, joka oli toki jo Reachissäkin, mutta Halo 4:ssä saa valita aseen lisäksi kaikenlaista hilavitkutinta ja ukko-boosteria (lue:perkit) matsiin lähdettäessä. Myöskin CoD-tyylisesti tarpeeksi tappoja keräämällä kuolematta taivaalta voi tilata pikapostina satunnaisesti määritettyä krääsää kuten aseita, kranaatteja tai supersuojia. Lisäksi CoDeista on pöllitty killcamit, jotka tosin eivät toimi hirveän hyvin, kuten ei pelin teatterikaan, jossa videoita pystyy edelleen kyttäämään vain yksi virtuaalisoturi kerrallaan. Nähtäväksi jää, miten nämä lainatut ominaisuudet istuvat Halon moninpeliin, sillä alkuvaikutelma on hieman sekava. Lopputuloksena on sillisalaatti, joka tuntuu olevan hieman epävarma omasta identiteetistään.

Kuten Reachissä, lähes kaikki pelissä on kustomoitavissa: karttojen muokkauksen hoitaa tuttu kenttäeditori Forge ja peliasetusten valikoista löytyy melkoinen lista parametrejä, joita muuttaessa pelimuodoista saa tehtyä monenmoisia variaatioita. Valitettavasti olemassa oleva karttapaketti on varsin suppea ja sisältää Reachin tapaan ylimääräistä roinaa ja monikerroksista karttasuunnittelua sisältäviä mappeja, jotka tukevat jetpackeja sun muita hilavitkuttimia hyödyntävää pelimekaniikkaa. Kunnolliset areenamaiset kartat loistavat poissaolollaan, lukuun ottamatta paria sinnepäin sutaistua symmetristä väkerrystä. Lisäksi pelistä puuttuu julkaisussa kunnolliset kilpailulliset pelilistat ja näkyvä ranking-systeemi, joten MLG-miehet ja muut kilpailullisemmista pelityypeistä nauttivat joutuvat odottamaan, että pakettia hiotaan kuntoon.

Halo 4:lle saattaa helposti käydä ”Reachit”, jolloin peli vaipuu unholaan varsin pian julkaisunsa jälkeen, mutta 343 Industries on kuitenkin oikeilla jäljillä pitkänlinjan Spartan Opsin ja kasuaalivetoisemman moninpelikokemuksen kanssa, sillä videopeli elää ja hengittää puhtaasti pelaajamassojensa kiinnostuksen ympärillä. Halo 4:n sydämessä sykkii vanha tuttu rautainen pelimekaniikka ja muokattavuuden ollessa markkinoiden paras jää jatkuva menestys kiinni ainoastaan pelin välittömästä ja tulevaisuuden kehityksestä – tällaisenaan moninpeli tuntuu vielä raakileelta. Potentiaalia on vaikka mihin; se, palaako konsolishootterien pioneeri takaisin valtaistuimelleen jää nähtäväksi, mutta totuus on, että tässä vaiheessa Halo 4 tuntuu pohjimmiltaan hyvin samalta peliltä kuin Reach.