Heroes of the Pacific

Kirjoittanut: Livegamers

21.12.2005

Toinen maailmansota on varsin suosittu aihe nykyään konsolipelienkin saralla, mutta aiheeseen liittyvät ilmasotapelit ovat vieläkin suhteellisen harvinaisia konsolirintamalla. Secret Weapons over Normandy oli ensimmäinen toiseen maailmansotaan liittyvä lentopelijulkaisu Xboxille ja tällä kertaa Heroes of the Pacific hieman uudempi tuttavuus. Mistään lentosimulaatiopelistä ei ole kuitenkaan kyse, myös HotP kuuluu puhtaasti toiminnallisiin ja arcademaisiin lentopeleihin.
Tora! Tora! Tora!

Peliympäristöt sijoittuvat Yhdysvaltain ja Japanin Tyynenmeren historiallisiin meri- ja ilmataisteluihin. Yksinpelin kampanja alkaakin heti siitä kun Japanin ilmavoimat hyökkää 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborin laivastotukikohtaan noin 200:lla hävittäjä-, pommittaja- ja torpedokone-lentolaivueellaan, upottaen mm. taistelulaiva Rowin ja USS Arizonan. Japani saavutti hyökkäyksellään vain väliaikaisen Tyynen meren herruuden. Tämän jälkeen Japanin keisarillisen armeijan kenraalit voivatkin todeta yhteen ääneen, että taisimme herättää vain nukkuvan jättiläisen.

Käsikirjoitus on jokseenkin tyypillistä jenkkisoopaa, mutta voiko tämän tason lentosotapeleistä muuta edes odottaakaan? Tehtävät vaihtuvat sen verran tiuhaan tahtiin ja viholliskoneita tiputellaan kieli poskella alas minkä keritään, että jopa kaikkien aikojen lentäjä-ässä Erich Hartmann olisi haudan takaa ihmeissään. Sama koskee myös japanilaisten maa- ja merikaluston moukarointia. Tyynen meren kampanja pitää sisällään 26 erilaista tehtävää, yksinpelipuolelta löytyy lisäksi myös muutama historiallinen tehtävä sekä Instant Action, jossa voidaan vapaasti pelata simppeliä koiratappelua erilaisilla konetyyppi- ja karttavalinnoilla, jotka ovat kampanjan menestymisen kautta pelaajalle auenneet. Kaikkia yksinpelin tehtäviä voidaan jälkikäteen katsoa myös cinematic replay -toiminnolla alusta loppuun, tosin kamerakulmat ja replayn hallinta olisi voitu toteuttaa hieman laadukkaamminkin.

Helppoa virtuaalilentämistä

Pelistä löytyy Arcade- ja Professional-asetukset, mutta kumpikin lentomalli on kaikesta huolimatta varsin helposti hallittavissa. Tätä voisikin hyvin verrata Crimson Skies ja Secret Weapons over Normandy -lentopelien vastaavaan, mitään kovin suuria lentomallieroja ei näiden väliltä kuitenkaan löydä. HotP kuuluu nimenomaan pelillisesti ottaen yksinkertaisiin lentopeleihin, eikä sen ole tarkoituskaan olla edes kevyt lentosimulaatio. Hieman raskaimillakin konetyypeillä voi pelaaja kieppua ilmassa sangen vapaasti ja sen ihmeellisemmin fyysiikan laeista välittämättä. Käytännössä koneissa ei ole myöskään minkäänlaista vauriomallinnusta ja osumat eivät vaikuta millään tavalla niiden ohjattavuuteen, eli kun koneet ovat saaneet tietyn määrän osumia niin ne tuhoutuvat.

Koneiden nopeudenhallinta on kuitenkin astetta monipuolisemmin toteutettu, kuin edellä mainituissa lentopeleissä. Tällä seikalla on lievästi sanoen ajoittain pelillistä ja taktistakin merkitystä. Kampanjan edetessä pelaaja saa suorituksistaan myös pisteitä joilla voidaan erilaisten koneiden nopeutta, aseistusta, panssarointia ja ohjattavuutta parantaa entisestään. Tämäkin osa-alue on lähes täysin samalla tavoin toteutettu, kuin Secret Weapons over Normady -pelissä. Pelaaja pääsee hävittäjäkoneiden lisäksi lentelemään myös raskaammilla torpedo- ja pommikoneilla. Konetyypit ja niiden aseistus vaihtelee kampanjatehtävien luonteen mukaan. Yhteensä pelistä löytyy yli 90 erilaista konetta, bonuksena myös Saksan ja Puna-armeijan ilmavoimien lentokoneita sekä 1945 loppuvaiheiden prototyyppejä.

Ilmasotaa Tyynen meren kauniissa maisemissa

Heroes of the Pacific näyttää sinällään erittäin hyvältä, lentokoneet ja maisemat ovat uskottavan näköisiä ja täynnä yksityiskohtia. Siitä huolimatta mitään kovin uskottavalta näyttävää Tyynen meren ilmataistelutunnelmaa ei tämäkään lentopeli pysty tarjoamaan edes visuaalisessa mielessä, sen verran epäuskottavalta toiminta näyttää tälläkin saralla. Tietyt ilmataisteluefektit yksinpeleissä toistavat jatkuvasti itseään, koneet räjähtelevät aina samalla tavoin liekkimerenä ilmaan ja laivaston ilmatorjuntakin on varsin vaisua katseltavaa. Hyvänä pointtina voi kuitenkin mainita, että tekoälyn ohjaamia koneita saattaa kieppua ilmassa samaan aikaan useita kymmeniä. Ymmärretysti ne eivät kuitenkaan käyttäydy kovin uskottavalla tavalla ja vihollispilottien tekoäly on muutenkin varsin keskinkertaista tasoa. Omia siipimiehiä voidaan myös muutamalla komennolla käskyttää ja ainakin tämä tuntuu toimivan ajoittain ihan tyydyttävästi. Pelin äänimaailma ei myöskään visuaalista tunnelmaa juuri paranna, radioliikenne on ajoittain surkeaa kuunneltavaa sekä erilaisten potkurikoneiden ja ilmataisteluiden äänet kokonaisuudessaan turhan vaisuja.

Moninpeli

Moninpeli sisältää viisi erilaista pelimuotoa, Dogfight, Team Dogfight, Capture The Flag sekä kaksi hieman tavanomaisuudesta poikkeavaa Fox & Hounds ja Stratch One Flat Top -pelimoodia. Erityisesti perinteinen koiratappelu tuntuu kuitenkin näistä pieninä annoksina olevan Livessä melko hauskaa ajanvietettä, lähinnä erilaisten konetyyppien ansiosta ja varsinkin silloin, kun pelaajia sattuu olemaan vielä samalla serverillä useampia, muussa tapauksessa Live-pelistä tulee äkkiä yksitoikkoista ’haukka ja tervapääsky’ -leikkiä, johtuen nimenomaan yksinkertaisesta ja helposti hallittavasta lentomallista. Live-peli tukee maksimissaan 8 pelaajaa, mutta ilmeisesti mahdollistaisi jaetulla ruudulla ja samalla Live-peliserverillä enemmänkin pelaajia. Serverin isäntä voi halutessaan lisätä moninpeliin myös AI-pilotteja. System Link -lähiverkkopeli tukee 1-8 pelaajaa ja jaetun ruudun peli 1-2 pelaajaa.

Yhteenveto

On aika vaikea mennä arvailemaan kuinka moneen konsolipelaajaan tämän tyyliset toisen maailmansodan lentosotapelit iskevät. Jos helppo, arcademainen lentomalli ja realismi jossain kaukana horisontissa kiinnostaa niin Heroes of the Pacific lienee silloin oikea valinta. Joka tapauksessa kyseessä on selkeästi monipuolisempi, näyttävämpi ja hieman laadukkaampi ilmasotapeli kuin parin vuoden takainen Secret Weapons over Normandy.