Jydge

Kirjoittanut: Livegamers

22.11.2017

Jydge on ylhäältäpäin kuvattu, kahdella tatilla tähdättävä ammuskelu, jossa pelaajan tehtävänä on kitkeä Edenbyrgin kaupungista rikollisuus, jota tappavat B-luokan korstot yrittävät harjoittaa. Tuomarointi, vai pitäisikö sanoa Tyomarointi, tapahtuu liipaisinta painamalla. Kuinkas muutenkaan?
I am the LAW!

Tuomarin aseet ovat päivitettävissä rahalla, joita saa pelaamalla tehtäviä. Erilaisia asekombinaatioita on järjetön määrä. Tehtävistä hyvin suoriutuessaan tuomari saa mitaleita, joita tarpeeksi keräämällä pelaajalle aukeaa uusia aseita, apureita tai muuta sälää, jolla muokata aseistustaan tai sen aiheuttamaa vahinkoa.

Pelaaminen on suhteellisen nopeatempoista, sillä kuolema korjaa melko helposti. Peli kannustaa kokeilemaan uudelleen. Kuoleman jälkeen voi yrittää tehtävää uudelleen heti, jolloin taktiikan hiominen ja tehtävän suorittamisen suunnittelu on hieman helpompaa. Aloitettaessa korstot liikkuvat aluksi samoja reittejä, joten olo on vähän kuin Bill Murrayllä ”Päiväni Murmelina”-elokuvassa.

Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä tilanteet muuttuvat pelaajan temmeltäessä kentällä. Pelaajalla on yleensä tehtävästä riippuen rajaton määrä aikaa suorittaa tehtävät. Joissain tehtävissä kirkkaimman mitalin saavuttaakseen on kuitenkin suoriuduttava tietyssä aikarajassa.

Kaksin aina kaunihimpi

Valikot ovat melko raa’an näköisiä, eikä graafisia efektejä juuri viljellä. Valikkorakenne on kuitenkin siisti ja looginen. Aseiden päivitys toimii mutkattomasti ja kentän valinta sekä muu informaatio on selkeää.

Ylhäältäpäin kuvatun räiskintäpelin graafisen annin arviointi on aina vähän vaikeampaa, sillä yksityiskohtia ei ruudulle voi piirtää, kuten muiden peligenrejen osalta. Peli ei missään nimessä ole ruma. Toisaalta samoja laatikoita ja elementtejä käytetään kyllä runsaasti. Peliin kaipaisi ehkä jotain hillityn luonnollista graafista panostusta, kuten esimerkiksi vuodenaikoja tai sadetta mausteeksi, vaikkakin valoefektejä käytetään runsaasti ja kirkkailla väreillä. Nykymittapuulla peli näyttää hieman vanhanaikaiselta neonväritykitykseltä. Peli voisi näyttää todella hienolta vaikkapa 8bittisellä grafiikkamodilla.

Ulkonäkö kuitenkaan ei ole pääasia tämän kaltaisessa pelissä. Pääasia että pelaamisesta nauttii ja se tarjoaa rahalle vastinetta. Sitä kyllä tarjoillaan, sillä peli on yllättävän monipuolinen ja sitä voi pelata monella tavalla. Tutkittavaakin riittää useammalle pelikerralle, varsinkin kun peli tukee yhteistyötilaa, jolloin korstojen rikoksia voi tuomaroida kaksin kaverin kanssa niin lokaalisti, kuin Xbox Livenkin välityksellä. 15 euron panostuksella on siis luvassa monta tuntia hupia yksin tai ystävän kesken.

Jydge on parhaimmillaan yhteistyötilassa, mutta yksinkin siitä saa paljon hupia irti. Tehtävät ovat sopivan monipuolisia ja kenttäsuunnittelu erinomaista. Tämän lisäksi hinta on juuri sopiva 15 euroa. Samalla tuet myös suomalaista peliteollisuutta. Jydge on erinomainen lisä kenen tahansa pelikirjastoon. Neon Chromen ystäville peli onkin varmasti pakkohankinta.