King Oddball

Kirjoittanut: Livegamers

21.09.2016

Vielä melko tuntematon suomalainen pelitalo 10tons on tutumpi älypuhelinpelien puolelta, mutta on lähivuosina tuonut teoksiaan myös konsolipelaajien tietoisuuteen. Muun muassa Crimsonlandin ja Neon Chromen luonut studio tarjoaa tuoreimpana julkaisuna omaperäistä yhden painikkeen taktiikkapeliä, King Oddballia, Xbox Onelle.
Kieli keskellä suuta

King Oddballissa ohjastetaan nimensä mukaisesti ”Kuningas Kummapalloa”, joka pyrkimyksillään tähtää maapallon valtiaaksi tuhoamalla säälittävät maan asukit. King Oddball onkin juuri kummallisen näköinen taivaalla leijuva pallo kruunu päässään. Erityispitkän kielensä avulla kuningas viskoo kivenmurikoita maankamaralla oleileviin panssarivaunuihin sekä sotilaisiin. Kieli kivineen heiluu tasaisesti puolelta toiselle, ja pelin pelaaminen käy yksinkertaisesti painamalla ohjaimesta A-nappia, joka vapauttaa kivenmurikan matkaan samalla hetkellä. Mitään sen kummallisempaa pelimekaniikkaa ei siis ole tarjolla.

Heitettävä kivi käyttäytyy painovoiman lakien mukaan, mutta ottaa lisälentoa osuessaan tuhottaviin ajoneuvoihin tai räjähdelaatikoihin. Käytössä on useimmiten aluksi vain kolme kivenlohkaretta, ja kun maassa voi olla kohteita sitäkin useampi, on heitot taktikoitava siten, että osuu mahdollisimman moneen kohteeseen kerralla. Lisäkiviäkin voi ansaita kimmottamalla murikka takaisin King Oddballia päin, tai ketjuttamalla osumia kolmeen tai useampaan kohteeseen kerralla. Peli ei siis ole niin yksinkertainen kuin sen yhden napin pelimekaniikasta voisi olettaa. Vaikeutuessaan sitä huomaa kelailevan samaa kenttää jo kymmenennen kerran putkeen onnistumatta kimmottamaan murikkaa juuri oikeisiin kohtiin.

Pelissä siirrytään kentästä toiseen karttanäkymässä, joka on jaettu muutamaan suurempaan neliöön, joista jokaisessa on taas kuusitoista yksittäistä ruutua. Suurimmassa osassa onkin oma pelattava kenttänsä, mutta sekaan on ripoteltu myös erinäisiä bonuksia. Toisinaan bonus-ruudusta avautuu erillinen pelimuoto ja läjäpäin siihen kuuluvia kenttiä. Esimerkkinä kivien sijaan onkin räjähtävä käsikranaatti tai yksisarvisen sarvi. Bonus-kenttiä ei ole pakko läpäistä, mutta tavalliset ruudut täytyy, jos aikoo selviytyä seuraavalle alueelle.

Prinssi Kummapallo

Visuaalisesti peli on synkän värikäs ja yksinkertainen. Piirrosmainen tyyli tekee siitä myöskin omanlaisensa. Musiikitkin tuntuvat sopivan ulkonäköön ja teemaan kuin hanska käteen, mutta samaa kenttää kymmeniä kertoja veivatessa taustamusiikki alkaa kaikua korvissa kyllästymiseen asti.

Mitä itse peliin tulee, niin se toimii erinomaisesti haastavana taktiikka- ja reaktiopelinä. Konsolipeliksi se kuitenkin tuntuu olevan turhankin tylsä, kun ohjainta pidetään kädessä vain yhden napinpainalluksen takia. Älypuhelinpelinä tämän paremminkin ymmärtää, ja peli onkin erinomainen pieneksi ajankuluksi. Sohvaan konsolin ääreen se ei siis saa liimautumaan kovinkaan pitkäksi aikaa.