Le Tour de France 2012

Kirjoittanut: Livegamers

08.08.2012

Pyöräily on yksi laji lisää siihen perinteeseen, jossa me suomalaiset puhumme lupaavista nuorista lahjakkuuksista. Eipä siis ihme, että pelikaupassa nuorisolta tiedusteltaessa ”Mitä saisi olla?” he vastaavat ”Mitä tahansa, kunhan se ei ole pyöräilyä”. Pyöräilypelillä ei ole lajin tuomaa nostetta, ja lisäksi Le Tour de France toimii puzzle- ja action-räiskintälaatikoiden tuolla puolella. Onko kestävyysurheilu konsoleilla se kauan odotettu käännekohta, joka kertapyyhkäisyllä mullistaa koko peliteollisuuden?

Pyöräillen mummolaan ja kauemmas!

Ranskan ympäriajo on valtava urheilutapahtuma, jossa vatkataan taipeet vaahdossa ja verenmaku suussa siitä, kuka on todellla kova karju. Matkaa kertyy tuhansia kilometrejä, joista mukava siivu on ylämäkeä. Osakilpailuja taitetaan joukkuekavereiden kesken ja joukkueiden strateginen toiminta on olennainen osa kilpailua. Tuntuvien rahapalkintojen lisäksi on luvassa kunniaa muustakin kuin kokonaiskilpailun voitosta. Kuka on paras nousujen kesyttäjä, kirimies ja nuori kuski? Näihin haetaan vastauksia kilpailun edetessä.

Pelaaja lähtee johtamaan kisassa yhtä pyöräilytalleista. Tallit koostuvat kymmenistä pyöräilijöistä, joista jokaisella on omat vahvuutensa. Joku ajajista on loistava lyhyissä aika-ajoissa, joku toinen taas pystyy lykkimään nousut vahvasti. Varsinaiset kisat kuvataan osin pelaajan ollessa kiinni pyöränsarvissa, osittain laskennallisella simulaatiolla. Näitä osioita vaihdellaan melkoisen mukavaan tahtiin. Kun on pyöräillyt reaaliaikaisesti 10–15 minuuttia, on mukava vetää statiikkoja seuraillen hitusen aikaa lonkkaa ennen seuraavaa osiota. Yksittäiset osakilpailut ovat pitkiä, joten vaihtelu on tervetullutta. Osakilpailun aikana pelaaja vaihtelee kulloinkin ohjattavaa pyöräilijää, on yhteydessä valmentajaan ja esittää strategisia toiveita joukkuetovereilleen.

Use the force

Pelin tutoriaali- ja info-osio on tarpeen sanelemana varsin laaja. Peli esittelee valtavan määrän sanastoa ja lajia myös yleisesti, jotta pyöräilylle oudotkin pääsevät sisään. Hyvä niin, sillä kuten todettu, pyöräilyn maailma on pelottava ja mystinen. Sitä on syystä lähestyä ohjaimen johdonmitan päästä katsellen.

Ensimmäiset kisat ovat turhauttavia. Kypäräpää vain nitkuttelee halki maaseudun eikä yhtään mitään tapahdu. ”Tylsää!” huutaa sisäinen ääni siihen asti, että lamppu välähtää. Le Tour de France on strategiapeli. Saattaisi luulla, että nopeasti viilettävät pyöräilijät veisivät pelin jonnekin ajopelien lähimaastoon, mutta todellisuus on toista. Muutamista vauhdikkaista kurveista huolimatta pelin keskiössä ovat pelaajan strategiset valinnat.

Tärkein osa-alue on voimien jakaminen. On kokonaiskestävyyttä, ylläpitävää voimaa ja räjähtävää voimaa. Näiden käyttäminen ja palautuminen ratkaisee voittajan. Missä kohtaa suorittaa irtiotto muusta porukasta ja riittääkö räjähtävä voima siihen? Entä ehtiikö seuraavassa laskussa palautua riittävästi? Pyöräily on tasapainottelua omien voimien, vastavoimien ja apuvoimien kesken. Tärkeää on esimerkiksi osata ajaa muiden pyöräilijöiden imussa, mikä on energiatehokasta. Pieni loiva nousu laittaa vilkuilemaan taakse ja miettimään, pitäisikö sittenkin nostaa sykettä hitusen. On suorastaan ihailtavaa, miten pelissä on onnistuttu toteuttamaan kestävyysurheilun tuntua. Kun hoksaa, miten osaset vaikuttavat toisiinsa, alkaa pelistä avautua ihan uudenlainen jännite. Kestävyysurheilun tuntua on saatu vahvistettua viemällä peliaika pitkäksi. Pelaaja kokee, että käydään taistelua pitkällä aikajanalla ja silti jännite kisassa on vahvasti mukana. On oikeasti mielenkiintoista katsoa maastokäyriä ja miettiä, saako kurottua kaulaa seuraavan laskun aikana. ”Sykemittari käyttöön ja miettimään tuulen suuntaa!” kuulostaa pelimaailmassa harvinaiselta vinkiltä.

Yksittäisen pyöräilijän strategian lisäksi on olemassa joukkueen strategia. Tätä koskevia valintoja pelaaja tekee pyöräilyn aikana kätevällä pikavalikolla. Vetovastuun siirtäminen joukkuekaverille ja kisatilanteen tiedustelu valmentajalta käyvät varsin näppärästi. Tämä puoli pelistä aukeaa varsin hitaasti lajia tuntemattomalle, mutta pikkuhiljaa liikuista alkaa löytyä ideaa. Kun pelaaja ohjastelee vuorotellen eri pyöräilijöitä, saadaan peliin joukkueurheilun illuusiota hienosti.

Tiellä, jonka varrella kasvaa geneerisiä katselijoita

Graafisesti ei päästä pelin kuluessa iloittelemaan. Pyöräilijät kyllä kilpailevat elävän tuntuisissa parvissa ja maisemat ovat hetkittäin ihan uskottavan oloisia, mutta yksityiskohdissa on säästelty rankasti. Samoin kannustajien samankaltaisuus ja kökkö animointi häiritsee. Kaikki tuntuu olevan tasaista massaa ja halpatekstuurien päällystämää. Mikään ei näytä erityisen hyvältä, kaikki on vain huonoa tai vähemmän huonoa. Tämä syö tietenkin pelin imua, sillä maisemien jylhyyttä olisi peliltä lupa odottaa. Muutaman kerran sain pyörän kaatumaan ja animaatio oli hirvittävää katseltavaa. Missä ovat ne suuret kaatuilusumat, joita joskus YouTubesta näkyy? Äänipuolella on tuulen huminaa saatu mukaan ja valmentajan radiokin särähtelee vähemmän häiritsevästi, mutta taas on katsojat tulppana matkassa. Lähes joka notkelma on täynnä monotonista kannustusta. Kun taipaleet ovat pitkiä, alkaa pulssi nousta, vaikka pyörää polkisi kuinka leppoisasti. Katsomo on kuin sketsisarjasta napatun hokeman pilaama nuoriso. Ne pyörittävät samaa levyä loputtomasti, kunnes kuulijalla alkaa pää suhista kuin vuotava pyöränkumi. Musiikit ovat keskiaikaista tavaraa. Strategiapainotus ei ainakaan hyödy kehnosta toteutuksesta grafiikan ja äänien osalta.

Le Tour de France on vahvasti lajiin perehtyneille suunnattu peli. Muille se voi olla parhaimmillaan mielenkiintoinen kokeilu, kun kaikki muu on nähty. Pelissä pitkäkestoisen kisan tuntu on saatu luotua hyvin ja kestävyysurheilun pitkäjänteisyyttä on saatu mukaan. Myös pelaajalta itseltään vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja osaamista, jotta pelistä osaa nauttia ja jännitys pääsee pintaan. Pelkäänpä, että monelle pelaajalle pyörän satula tulee kylmenemään ensi kosketuksen jälkeen. Moninpeliin ei kaveria löytynyt, enkä ole siitä ihmeissäni. Jätän Ranskan kierroksen varsin sekavin tuntein. Järki sanoo, että rumaa ja huononkuuloista, mutta sisäinen sankarini uhoaa lähtemään radalle vielä kerran. Strategiapelit palkitsevat pitkässä juoksussa, ja tälle kannattaa harrastajien antaa mahdollisuus.