Lord of the Rings: The Third Age

Kirjoittanut: Livegamers

15.11.2004

Lord of the Rings: The Third Age on Electronic Artsin Redwoodin studioiden kehittämä toimintaroolipeli. Sen pääsuunnittelija on toiminut Square Enixillä Final Fantasy –pelisarjan yhtenä suunnittelijana, ja kieltämättä tämä näkyy pelimekaniikassa. Miten sitten vuoropohjainen taistelu ja FF-sarjan muut ominaispiirteet sopivat LotR-maailmaan? Se selviää seuraavasta.
Sormuksen Saattue v.2

Third Agessa pelataan joukolla nimettömiä sankareita, joista jokainen on kuitenkin lähes täydellinen kopio joistain kirjan ja elokuvien nimekkäistä sankareista. Pelin päähenkilönä toimii Gondorilainen Berethor, joka jäljittää vastinettansa, eli Boromiria. Berethorin menneisyys on hämärän peitossa ja pelin pääjuoni pyöriikin hänen aiempien seikkailujensa ympärillä. Muita kopiosankareita ovat muun muassa hapan kääpiö, samooja, haltija, Rohanilainen ratsumies ja soturineito. Kirjat ja elokuvat tuntevat varmasti löytävät pian vastineet näille arkkityypeille.

Sinällään nimettömällä ryhmällä seikkaileminen voisikin onnistua ja se tarjoaisi pelinkehittäjille enemmän vapauksia juonen saralla, mutta Third Agessa tämä ei toimi. Aidon sormuksen saattueen jälkiä seurataan tiukasti, jolloin pelaajan kasvoton ja sieluton kopioryhmä on muutaman askeleen aitojen jäljessä. Näissä eri paikoissa tapahtuvissa tilanteissa vapauksia olisi voitu ottaa, mutta ei. Suurimmilta osin peli seuraa orjallisesti elokuvien tapahtumapaikkoja. Ja kun vapauksia pelissä otetaan, niin se tapahtuu väärään aikaan. Näissä kohtauksissa peli vääristelee surutta elokuvien tapahtumia ja LotR-puritanisteille tämä saattaa aiheuttaa sulatusvaikeuksia. Elokuvien juoni olisi mahdollistanut vapaampia tulkintoja, jos pelaajan ryhmää ei olisi pakolla tungettu aina kaikkien merkittävimpien tapahtumien etualalle. Muutaman kerran pelaaja pääsee jopa taistelemaan sormuksen saattueen jäsenten kanssa, ja näissä kohdissa pelin tarina onkin hatarimmillaan. Hyviä oivalluksia ja tapahtumien porsaanreikiä peli kuitenkin hyödyntää aika-ajoin – näitä onnistuneita tulkintoja olisin kuitenkin kaivannut vieläkin enemmän.

Alusta loppuun The Third Age seuraa kirjojen ja elokuvien tapahtumapaikkoja. Peli alkaa jostakin Rivendellin pohjoispuolelta ja loppuu Mordorin porttien eteen. Pelin juonta kuljetetaan yli sadan elokuvaleikkeen ja muutaman pelimoottorilla tehdyn välianimaation voimin. Elokuvaleikkeissä ja muutenkin pelin kertojana toimii Gandalfin näyttelijä Ian McKellen. Hänen lisäkseen ainoastaan Gimlin näyttelijä John Rhys-Davies on nauhoittanut peliin muutaman lyhyen repliikin. Muut tunnettujen hahmojen repliikit on leikattu suoraan elokuvien ääniraidasta – ratkaisu, joka kirvoitti ainakin allekirjoittaneesta muutaman naurahduksen. Heidän repliikkinsä eivät nimittäin usein liity pelin tapahtumiin mitenkään. Elokuvaleikkeissä on myös suurimmilta osin sama ongelma. Välillä ne kuitenkin osuvat kohdilleen ja nostattavat tunnelmaa sopivasti.

Läpi Örkin – ja toisen – ja kolmannen – ja neljännen…

Graafinen ulkoasu Third Agessa on lähes moitteeton, joskin vapaasti seikkailtavissa osioissa maisemat ovat elottomia. Tämä pätee kaikkiin alueisiin, joita ei näytetä elokuvissa. Erikoisliikkeiden efektit ovat juuri sopivan hillittyjä, joskin välillä niiden verkkaisuuteen menee hermo. Musiikkiraita ja suurin osa äänistä on otettu elokuvista suoraan, joten yllättäen niissäkään ei ole moitteen aihetta. Peli onkin audiovisuaaliselta puoleltaan erittäin tyylikäs kokonaisuus ja surround-äänet ovat loistavan kuuloisia. Ulkoasu ei ole kuitenkaan kaikki kaikessa.

Peli on jaoteltu osittain sokkeloisiin, mutta suurimmilta osin suoraviivaisiin putki-karttoihin. Jokaisessa ruudussa on tehtävänä ”tappaa x-määrä niitä ja näitä” tai löytää ”x-määrä super-härpäkkeitä”. Jotakin pelistä kertoo myös se, että puolet ajasta ainakaan minulla ei ollut tiedossa, mitä olin sillä hetkellä etsimässä – ja silti aina löysin sen. Vapaa seikkailu jää pieneen osaan, sillä pelaaja todennäköisesti haluaa päästä näistä kartoista pois mahdollisimman nopeasti. Syynä on pelihistorian kenties älyttömin ratkaisu: tietyin väliajoin tyhjästä ilmaantuvat viholliset. Ja näitä maanvaivoja riittää loputtomiin. Kaikki pelin tavarat hankitaan taisteluiden ja runsaslukuisten arkkujen kautta. Minkäänlaista kauppa- tai rahasysteemiä pelissä ei ole. Keskeltä Minas Thirithin katuja voikin yhtäkkiä löytää legendaarisen miekan, joka on maannut kaiken kansan nähtävillä muutaman vuosituhannen.

Third Age korvaa sisällön puutteen loputtomilla taisteluilla. Tietyin väliajoin ilmaantuvien pikkuvastuksien lisäksi peli saattaa yhtäkkiä, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, työntää pelaajan johonkin lukuisista pomotaisteluista. Tämä dramaattisesti vaihteleva vaikeusaste, ja muutamat harvat tallennuspisteet tekevät pelistä turhauttavan. Voin vaikka vannoa, että ohjaimessani näkyy tälläkin hetkellä hampaanjäljet. Suurin osa Third Agen peliajasta vietetään erinäisissä taisteluissa, mikä ei kuitenkaan haittaa, koska taistelut ovat pelin viihdyttävin osa-alue. Haastavammat pomotaistelut vaativat lähes täydellistä onnistumista taktisesti. Vuoropohjainen taistelu sopii näihin pomotaisteluihin, mutta turhauttaa hitaudellaan pikkuvastuksissa. Taistelu hoidetaan erinäisten vetovalikkojen kautta, joista pelaaja määrittelee haluamansa erikoishyökkäyksen, taian tai kyvyn.

Normaalin pelin lisäksi Third Agessa on myös kahden pelaajan yhteistyö-pelimuoto, joskin toinen pelaaja pääsee hahmon puikkoihin vasta taisteluissa. Toinen pelaaja voi hypätä peliin mukaan milloin vaan, kiinnittämällä ohjaimen. Tämän lisäksi pelissä on pahoille omat tehtävät, jotka avautuvat kun pelaaja etenee pääjuonessa. Näissä tehtävissä pelaaja pääsee ohjastamaan örkkejä ja muita pääjuonen vastustajia. Loppujen lopuksi kumpikin näistä pelimuodoista toimii vain väliaikaisena harhautuksena, mutta ne tuovat silti hyvän lisän muuten niin yksioikoiseen peliin.

Nappikauppa, eli hahmonkehitys

Third Agen toiminta-roolipelimäisyys tulee parhaiten ilmi hahmonkehityksessä. Pohjimmiltaan se on vain loputtomien pisteiden laittamista näennäisen tärkeisiin osa-alueisiin. Erikoistaitoja pelaajalle karttuu pelkästään käyttämällä erikoisliikkeitä taisteluissa. Loppua kohden tämä kaikki muuttuu yhä enemmän yhdentekeväksi. Kun hahmo on tasolla 100, ja hänen jokainen lyöntinsä tappaa vihollisen yhdellä iskulla, ei kokemustason nousemista enää jaksa kaivata. Pelissä ei myöskään ole roolipeleistä tuttua tavoitteellisuutta, johtuen juuri hahmonkehityksen nopeudesta. Pelinkehittäjät ovat myös noudattaneet periaatetta: ”Enemmän on Enemmän”, sillä loppua kohden normaalien lyöntien tekemä vahinko voi helposti olla 16 000 osumapisteen luokkaa. (Puhumattakaan tripla-kriittisten osumien massiivisesta noin 50 000 osumapisteestä).
Pelin lopussa pelaajan hahmo (tavallinen ihmismies) tekee enemmän tuhoa, kuin sormusaave massiivisen lentoliskonsa kanssa.

Loppusanat

Lord of the Rings: The Third Age voisi olla loistava peli. LotR-maailma mahdollistaisi paljon syvällisemmän lähestymistavan jos sitä vain haluttaisiin. Third Age on kuitenkin kehitetty selkeästi massoille. Tässäkin se aika-ajoin epäonnistuu epätasaisen vaikeustasonsa takia. Pahimmillaan se on epäreilu, tylsä tai pinnallinen. Parhaimmillaan peli on taktinen, eeppinen ja kiehtova. Tämän valitettavan epätasaisuuden takia se vajoaa keskinkertaisuudeksi. Pelin potentiaalia ei kuitenkaan voi kieltää, mutta tässä vaiheessa, kun peli on jo kauppojen hyllyillä, ei potentiaalillakaan ole mitään virkaa.

Kehitystyö on selkeästi keskittynyt ulkoasuun. Valitettava päätös sinällään, koska huonommankin näköinen peli voi kiehtoa – jos siinä on sisältöä. Third Agen pelaa läpi noin 30 tunnissa; aivan kohtuullinen peliaika, mutta inhottavin keinoin hankittu. Tallennuspisteiden vähyys ja huono sijoittelu nimittäin aiheuttavat harmaita hiuksia ja hallitsemattomia raivokohtauksia kolmannella yrityskerralla samassa taistelussa. Tämän lisäksi pelaaja ei tunne olevansa tapahtumien hallinnassa, koska häntä kuljetetaan taistelusta toiseen ilman lepotaukoa.

Ei kuitenkaan kannata saada väärää kuvaa pelistä. Sen pelaa mieluusti läpi, sillä sen muutamat erittäin onnistuneet kohtaukset muistuttavat loistavia Lord of the Rings -elokuvia, eikä Mordorin porteilla seistessään enää muista pelin kaikkia heikkouksia. Ilman kiireellistä joulu-julkaisua, peli olisi voinut olla odotuksieni arvoinen. Jos kuitenkin etsii roolipeliä, niin Third Age kannattaa unohtaa.