Metal Gear Solid: Ground Zeroes

Kirjoittanut: Livegamers

26.05.2014

Metal Gear Solid -sarja on ollut minulle henkilökohtaisesti niin sanottu console-seller. Ensimmäinen Solid on omissa kirjoissani konsolin paras peli. Toisen ja kolmannen Playstationin minulle myivät sarjan toinen osa Sons of Liberty sekä tarinan langat yhteen punonut neljäs osa Guns of the Patriots. Juuri vastikään ilmestynyt Ground Zeroes sijoittuu käsikonsoleille julkaistun Peace Walkerin jälkeiseen ajanjaksoon, jossa kolmannen osan tähti Naked Snake – tuttavallisemmin Big Boss – aloitti yksityisarmeija Militaires Sans Frontièresin rakentamisen. Ground Zeroes on esimakua hamassa tulevaisuudessa ilmestyvälle Phantom Painille ja löytyy kaupoista hiukan peruspelejä halvempaan hintaan, mutta kysymys kuuluukin; onko demoksi leimattu Ground Zeroes siltikään hintansa arvoinen?

”Kept you waiting, huh?”

Käydään heti alkuun kohua herättäneeseen huutomerkkiin pelin pituudesta. Peli on jaoteltu operaatioiksi, jotka eroavat toisistaan lähinnä tavoitteen muodossa. Operaatioista vain päätarina avaa tapahtumia ja laittaa rattaat pyörimään kohti Phantom Painia, loput kuusi tehtävää sijoittuvat samaan alueeseen ilman syvempää tarkoitusta. Päätehtävä pyörittää lopputekstinsä noin tunnin pelaamisen jälkeen, ja peli kannustaa palaamaan erilaisten keräiltävien voimin. Sivutehtävät ovat pikaisia pyrähdyksiä sotilastukikohtaan erilaisten tavoitteiden parissa, joissa pitää esimerkiksi tuhota ilmatorjuntatykkejä tai pelastaa paljastunut agentti. Pelattavaa sisältöä löytyy useammaksi tunniksi, tarinallisesti näin taas ei ole. Mikäli odottaa mielenkiintoisia hahmoja, syvempää tarinaa ja huikeita välinäytöksiä, saapuu suru puseroon pikaisesti. Tarinan lähes ainoat valopilkut ovat Walkman-kasettinauhuri sekä kentältä löytyvät audiokasetit. Näitä voi soittaa samalla, kun suorittaa tehtäviä, ja tämä on loistava idea tulevaisuutta varten. Ikävä kyllä kentällä liikkuminen on intensiivistä, ja alueen ollessa tiivis, keskittyminen puheisiin jää vähemmälle huomiolle. Tällöin codec-puheluiden tuomaa rytmitystä tulee nopeasti ikävä. Tulevassa Phantom Painissa tämä ratkaisu voi mahdollisesti toimia paremmin, mutta Ground Zeroesissa kuunneltavaa on alusta asti paljon, eikä tehtävistä löydy tyhjää aikaa näiden kuunteluun, ellei sitä tietenkin tee itse ja laita Snakea istumaan puskaan.

Vaikka peli ontuu erittäin pahasti tarinallisesti, se tekee työnsä urakkapalkalla ja herättää mielenkiinnon Phantom Painia kohtaan. Samassa onnistuvat myös pelattavat osuudet. Snake liikkuu luontevasti, alue on rakennettu hyvin ja vihollissotilaat toimivat ryhminä ja vaarallisesti. Paikallaanolon tunne on parasta hetkeen, eikä sydän malta hidastaa hälytyksen jälkeisessä tilanteessa. Peli ilmaisee hyvin, kun paljastuminen on lähellä, ja jos (lue: kun) pelaaja juoksee vihollisen näkökenttään, on vielä mahdollista pelastautua ajanpysäyttävän reaktiotilan avulla: hälytys nimittäin laukeaa vain, mikäli sotilas pystyy ilmoittamaan tunkeutujasta komentokeskukselle tai läheisille tovereilleen. Tukikohta tuntuu elävältä, kun sotilailla on omat vartiovuoronsa ja -reittinsä. Myös sotilaat itsessään ovat inhimillisiä; havaitessaan pilkahduksen Snakesta he ilmoittavat siitä komentokeskukseen, tutkivat alueen ja kuittaavat, ettei se ollut mitään. Tuttu huutomerkkikin ilmestyy pään päälle mutta sitä ei nykyään edes tarvitsisi, kun vastustajien elekieli puhuu puolestaan. Tukikohtaa on mielenkiintoista tutkia eläväisyyden myötä, ja se on jopa suotavaa keräiltävien audiokasettien ja XOF-merkkien toivossa. Kokoa tukikohdalta löytyy tarpeeksi, tosin Los Santosin mittaluokkia ei kannata odottaa. Pelilliset valikot on sisällytetty Snaken humoristisesti nimettyyn iDroidiin josta löytyy muun muassa kartta, objektiivit ja Walkman-soittimen nappulat. iDroidin käyttö ei pysäytä peliä, joten esimerkiksi merkattujen vihollissotilaiden liikkeiden seuraaminen kartalla onnistuu reaaliaikaisesti.

Ryömivä käärme ei sammaloidu

Jopa vanhan sukupolven konsolilla Ground Zeroes näyttää uskomattoman hienolta. Animointi on erittäin sulavan näköistä, ja Snake liikkuu maaston mukaan. Sisätilat ja seinustat ovat selkeitä, mutta eivät tunnu ontoilta. Alueista huokuu autenttisuus, joka tukee ja vahvistaa aikaisemmin mainitsemaani läsnäolon tunnetta. David Hayterin korvannut Kiefer Sutherland onnistuu roolissaan paremmin, kuin osasin odottaa. Kiefer tuo hahmoon tietynlaista vakavuutta, siinä missä Hayter veti käheäkurkkuista ja hiukan dramaattisempaa roolia. Sisäinen fanipoikani toivoo silti, että Kojimalla on trollausmoodi päällä, ja että eroa on lähdetty hakemaan Big Bossin sekä Solid Snaken välille – ja että Hayter ääninäyttelee nuorta Solid Snakea Phantom Painissa. Mutta unelmat ovat unelmia. Hatunnosto herra Sutherlandille, onnistuit kääntämään yhden jäärän pään.

Kaiken kaikkiaan Ground Zeroes on puhdas promo niin Phantom Painille, kuin hieman yllättäen uusille konsoleillekin. Ex-gen Zeroes yskähtelee paikoittain ikävästi, ja vaikka peli on ulkoasultaan komea, vanha rauta jarruttaa, mikä vaikuttaa suoraan pelattavuuteen. Metal Gear Solidien vahvuus on aina ollut Kojiman luoma mielipuolinen tarina, nyt tuntuu että saimme yhden pienen kohtauksen introsta ja läjän VR-tehtäviä. On surullista muistella Sons of Libertyn tankkerikohtausta, joka luotiin introksi Metal Gear Solid 2:ta varten, ja kuinka se tuntui kokonaisuutena paremmalta kuin Ground Zeroes. Mutta, kuten alussa sanoin: Metal Gear Solidit ovat toimineet console-sellereinä, Ground Zeroes teki tehtävänsä, ja näillä näkymin uuden sukupolven konsoli tulee hankittua, ei Ground Zeroesin takia, vaan Phantom Painin.