Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 3

Kirjoittanut: Livegamers

29.03.2013

Naruto on maailmalla edelleen kova juttu. Mangasta animeksi ja animesta myöhemmin moneksi peliksi kääntynyt japanilaissarja kertoo nuoresta ninjasta, jonka sisällä kirjaimellisesti kuohuu – pojan sisään on kätketty vaarallinen demonikettu. Vuoteen 2012 mennessä sarjasta on tehty jo yli 600 lukua, ja mangaa on saatavina nykyisin myös suomeksi.
Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3 on itse asiassa jo viides Xbox 360:lle julkaistu Naruto-peli – sarjasta tehdyille pelituotoksille täytyy siis olla kysyntää pelaajien keskuudessa. Ennen kuin pääsin edes kokeilemaan Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3:a, minulla oli vähän skeptiset fiilikset pelin suhteen. Ensimmäinen boksille julkaistu Naruto-peli, Naruto: Rise of a Ninja oli kyllä hyvä peli – sitä jaksoi pelata ja tarinassa oli vetoa. Valitettavasti tämän jälkeen ilmestyneet tuotokset eivät ole olleet mitään järin hienoja kokonaisuuksia. Varsinkin tämä Ultimate Ninja Storm -sarja on kehkeytynyt hieman etäiseksi tappelupelisarjaksi, josta innostuvat vain fanit – muilla siihen ei ole ollut mitään aihetta koskea. Sarjan uusin tuotos yllätti kuitenkin varsin positiivisesti: innostuin koko Narutosta ihan erilaisin silmin.

Pistetäänkö ninjaillen?

Kyseessä on tarinavetoinen tappelupeli. Kolmiulotteiset tappelut ovat pelin ydin ja suola. Täytyy sanoa, että Ultimate Ninja Storm 3 ei ole mikään Soul Calibur, Tekken tai Dead or Alive. Se on hyvin yksinkertainen tappelupeli, jossa tappelumekanismi on vain parin napin varassa. Kaikki counterit ja iskujen täydelliset ajoitukset saa siis unohtaa, sillä tappelu on tehty mahdollisimman simppeliksi.

Tämä ei kuitenkaan oikeastaan edes haittaa: tappeleminen on yllättävän vauhdikasta ja jännää. Yli 80 erilaista animesta tuttua hahmoa, paljon erilaisia taistelutantereita ja hieno grafiikka luovat myös tunnelmaa mainiosti. Tässä jälleen yksi oiva esimerkki siitä, kuinka tv-sarjasta on saatu aikaiseksi todella kelpo tappelupeli. Ainoa miinus tappelukohtauksissa on liian pitkä kesto; taistelut voivat kestää useita minuutteja ja homma alkaa hieman puuduttamaan loppua kohden.

Pomotaisteluista pisteet!

Tappeluita ryhmittävät alkuperäismangaan perustuvat videopätkät ja vapaa pelimaailma, jossa pystyy tekemään tehtäviä omaan tahtiin. Mukana on tappelukohtausten lisäksi myös pieniä bonustehtäviä ja läjä lisäsälää, jota on ripoteltu peliin keräiltäväksi. Minä tykkään hurjasti pelin pomotaisteluista. Niissä ei vain ja ainoastaan listitä vastusta, vaan homma on monikerroksinen. Välillä tapellaan, välillä painetaan reaktiopelimäisesti oikeita nappeja oikeaan aikaan ja sitten mätkitään taas lisää. Vastuksissa on munaa ja taistelut ovat massiivisia. Tästä meikäläinen tykkää.

Täytyy sanoa, että sarjan animesta ja mangasta piittaamaton (niin kuin minä) ei saa pelin videopätkistä irti kovinkaan paljoa. Paikoittain tuntuu, että niitä on liikaa ja välillä ei ole minkäänlaista hajua, mistä on oikein kysymys. En kuitenkaan voi sanoa sarjaa katsomattomana matti meikäläisenä asiaan juuta enkä jaata.

Pelistä löytyy myös moninpeli niin samalla konsolilla kuin Livessäkin. Ihan hauskaahan tuo kaveria vastaan mättäminen toki on mutta that’s it – yksinpelin läpäistyä moninpeli ei kuitenkaan tuo juurikaan uusia tuulahduksia pelaajalle.

Ei mikään ihan mangan laiha peli

Naruto Shippuuden: Ultimate Ninja Storm 3 on ihan kelpo peli. Se on hienossa Naruto-hengessä väännetty japsimättö, jota on addiktoivaa pelata. Parasta on se, että Ultimate Ninja Storm 3 pitää menon tarpeeksi simppelinä, että siitä voivat innostua myös monimutkaisia taistelupelejä pelaamattomat tyypit. Pelin läpäiseminen oli kohtuullisen helppo pala tällaiselle taistelupelejä ikänsä mättäneelle veteraanille, mutta mitä siitä? Liian vaikea taistelupelihän saa vain hermot palamaan.

Tiivistetään nyt vielä, että kyseessä ei ole mikään ihan turha lisenssitekele.