NBA Jam

Kirjoittanut: Livegamers

18.01.2011

Korispelit eivät ole suurinta huutoa Euroopan mantereilla. Rapakon takana ne kuitenkin myyvät erittäin hyvin, lähinnä siksi joka vuosi nähdään myös korispelien vuosipäivitykset. Nyt EA kuitenkin julkaisee hieman erilaisen korispelin. Tai oikeastaanhan kyseessä on vain uudelleenjulkaisu aikaisemmasta pelistä. Se, mikä tekee pelistä erilaisen, löytyy sääntökirjasta. Niin, tai oikeastaan sen puutteesta. NBA JAM on siis korista, vain muutamalla sääntökiellolla varustettuna. Lähestulkoon kaikki on siis sallittua.
Slam Dunk

Pikkutarkka sääntökirja on siis heivattu mäkeen ja tilalle on jätetty vain muutama perussääntö koriksen maailmasta. Normaalit kenttäjaot on laitettu uusiksi, sillä pelissä pelataan pääosin vain kaksi vastaan kaksi -menetelmällä. Virallisen lisenssin myötä jokaisesta NBA-joukkueesta voi siis valita kaksi mieleisintä pelaajaa temmeltämään korien väliin.

Kaikki on siis sallittua, ainakin melkein. Myös niin sanotusti sikaa voi pelata, eli pelaaja voi ottaa kovat keinot käyttöön, mikäli muutoin ei tulosta tunnu syntyvän. Varoituksen sana on paikallaan, sillä myös tietokonevastustaja käyttää häikäilemättömästi kovia otteita ja vieläpä toistuvasti vaikeammilla tasoilla. Tässä vaiheessa yleensä jo toivoisi sääntökirjan olevan edes satukirjaa paksumpi, sillä peli on todella vaikea ilman sikailevaa tietokonepelaajaakin.

Monster Jam

Pelaajalle on tarjolla kaksi yksinpelimoodia. JAM-muoto on ”perinteisempi”, sillä siinä pelataan kaksi vastaan kaksi ja kierretään pelaamassa pitkin Yhdysvaltoja. Valittavana on lisenssin myötä kaikki nykyajan kovimmat pelurit sekä myös vanhoja legendoja avautuu käytettäväksi pelaamisen edistyessä. Tavoitteena on voittaa kausi ja ennen kaikkea mestaruus.

Toinen pelimuoto, Remix Tour, heittää sitten viimeisetkin tavallisen koriksen rippeet ankkalampeen. Pelikentälle ilmestyy tämän tästä erilaisia kerättäviä perkkejä, joiden avulla pelaajalle suodaan hetken verran erkoistaitojen buustausta. Tarjottimelta löytyy muun muassa pelihahmon ylinopeaksi muuttava perkki.

Bryant Carries Much

NBA JAM on ideana jo vanha, ja se onkin niin sanottu re-make, eli uudelleenjulkaisu – päivitetyillä pelaajilla ja hieman parannellulla ulkomuodolla. HD-grafiikoihin siirtynyt peli näyttää ihan hyvältä, mutta ei yllä muiden nykyisten korispelien tasolle. Pelaajien naamataulut ovat selkeitä ja yksityiskohtaisia, mutta muutoin peli ei juuri näytönohjainta rasita.

3-pointer

Yksinpelin hermoja raastava vaikeus saa monet jättämään yksinpelin sikseen ja se onkin järkevää, sillä pelin hauskuus löytyykin pääasiassa moninpelistä. Kaverin kanssa pelatessa harvemmin tulee sikailua vastaan, livepuolella sitä tosin satunnaisesti näkee. Ajanvietteenä NBA JAM onkin ihan mukiinmenevää, mutta koska korispelien suosio on mitä on, jää pelikaveriksi lähinnä vain ylivaikeat botit ja satunnaiset pelaajat rapakon tuolta puolen.

NBA JAM olisi varmasti tehnyt kauppaa paljon paremmin, mikäli se olisi julkaistu Xbox Live Arcade -pelinä. Hassulla idealla varustettu korispeli harvoin tarttuu kaupan hyllyltä, kaiken muun tarjonnan vierestä. Peliä voi silti suositella varsinkin korispelien ystäville, mutta myös niille, jotka arastelevasti katsovat korispelien takakansia kaupassa. Aivan täydellä hintalapulla ei peliä voi suositella sen niukaksi jäävän sisällön takia, mutta mikäli kaverin kanssa löydätte pelin alelaarista, on illanvietto suunnitelmissa varmasti hauskaa tiedossa.