NHL 12

Kirjoittanut: Livegamers

29.09.2011

Kiekkokansaa hemmotellaan jälleen. Kevään mm-villityksen laantuessa saamme nauttia Electronic Artsin NHL 12 -pelistä, jonka on luvattu olevan autenttisin virtuaalikiekkokokemus mitä tähän asti EA Sportsin NHL-sarjassa on nähty. Peli näyttää pohjimmiltaan edeltäjältään, mutta onko se muutankin kuin vain pelaajapäivitys.
Old stick, new tapes

NHL 12:n käynnistäessä tulee vastaan vanha tuttu näky NHL 11:n parista sillä alkuvalikot ovat pysyneet lähes koskemattomina edellisen vuoden tuotoksesta. Pienen pieni muutos näkyy alk valikossa siten, että muutamat pelimuodot on tuotu esille heti ensimmäiseen valikkoon.

Pelimuotoja on runsaasti, kuten jo vanhat tutut Be a GM, Hockey Ultimate Team ja Season-pelimuoto. Kaikki ovat säilyneet tuttuina ja turvallisina pelimuotoina.

Be a Pro –pelimuoto koostuu useasta vaihtoehdosta. Voit hypätä askiin jo olemassa olevana NHL- tai CHL-pelaajana tai luoda oman ammattilaisen ja toteuttaa unelmaa rapakon takana pelaamisesta. Tekoälyn ohjastamat ketjukaverit ovat saaneet hieman pelisilmää peliinsä ja pyrkivätkin toimittamaan kiekkoa ylöspäin vapaalle pelaajalle sekä päättämään hyökkäyksen laukaukseen.

Toisinaan tuntuu, että tekoäly tuppaa laukomaan turhankin hanakasti, kun itse olisit vapaana paremmalla maalintekopaikalla. Be a Pro on kokenut peliä parantavia uudistuksia. Valmentajat antavat vaihdon jälkeen välittömästi joko positiivista tai negatiivista palautetta riippuen omasta pelisuorituksesta. Hyvillä peliesityksillä jääaikaa on luvassa enemmän ensimmäisessä ja toisessa ketjussa, kun taas heikoilla esityksillä jääaika jää pienemmäksi jarruketjuissa.

Tämän vuoden versiossa peli käydään reaaliajassa, joka tarkoittaa, että ottelu kestää kokonaiset 60 minuuttia. Vaihtopenkillä ei sentään tarvitse istuskella puremassa tuppia mikäli jääaikaa ei heru, sillä vaihtojen välisen ajan voi simuloida seuraavaan vaihtoon, jolloin ottelun kesto määräytyy jäällä vietetyn ajan mukaan. Pelaaja kehittyy otteluista saatavilla XP-pisteillä, jotka voi itse sijoittaa haluamilleen kyvyille.

Perinteiseen Be a Pron rinnalle on tuotu Be a Legend. Tässä pelimuodossa pääset luomaan uraa NHL-legendojen silmin. Alkuun valittavissa on vain Jeremy Roenick, mutta Be a Prota pelaamalla saa avattua sellaisia legendoja kuten Wayne Gretzky, Gordie Howe, Mario Lemieux ja Ray Bourque. Pelit eivät sijoitu kyseisten pelaajien aikakausille vaan legendat nuorenevat parikymppisiksi tämän päivän kokoonpanoihin.

Tavallisen pikapelin tueksi on päävalikkoon lisätty Winter Classic -pelimuoto. Tässä moodissa pelataan NHL:ssä jo perinteeksi muodostuneita ulkoilmaotteluita. Voit uudelleen elää Pittsburghin ja Washingtonin välisen ottelun tai valita minkä tahansa NHL-joukkueen ulkoilmaotteluun. Talviklassikoiden tunnelma hyisestä talvisäästä välittyy pelaajalle hyvin.

Are you willing to donate your body

Pelin merkittävin uudistus löytyy uudesta fysiikkamoottorista. Fysiikat on uudistettu täysin uudelle tasolle ja täten on saavutettu realistisempi ote pelin kulkuun. Uuden fysiikkamoottorin ansiosta on saatu eri pelaajien taidot ja ominaisuudet paremmin esille, esimerkiksi Jussi Jokinen (180 cm, 86 kg) ei pärjää isommalle ja voimakkaammalle Zdeno Charalle (206 cm, 118 kg) fyysisyydessä vaikkapa maalin edustalla tai taklauspelissä, mutta päihittää tämän nopeudessa ja ketteryydessä. Maskimieheksi on siis turhaa käskyttää joukkueen tarkkalaukojaa, joka viedään maalivahdin näkökentästä sivummalle hetkessä.

Uutta on myös se, että lähes kaikki kentällä oleva on interaktiivista. Kovien taklausten seurauksena pelaaja saattaa menettää kypäränsä, mailansa tai jopa päätyä laidan yli vaihtoaitioon. Itse peliväline on saanut oman osansa uudesta fysiikasta ja niin sanottu magneettikiekko on poistunut. Pelaajan nostaessa mailan irti kiekosta, kiekko ei enää seuraa pelaajaa vaan noudattaa luonnon lakeja. Esimerkiksi liian pitkä lyöntilaukauksen virittely saattaa kostautua kiekon karatessa jalkoihin tai jäädessä pelaajasta jälkeen, joka yleensä kostautuu nopeana vastahyökkäyksenä. Vaikka uudessa fysiikkamoottorista on paljon hyvää niin siitä löytyy myös heikkouksiakin. Taklausten tunne ei välity kunnolla pelaajalle, ikään kuin niistä puuttuisi jotain mitä en osaa kuvailla. Välillä taas taklatessa ohi kohteesta päin laitaa pelaajaa kimmahtaa yhtä kovalla vauhdilla takaisin kuin kumiseinästä konsanaan ja jatkaa peliä. Lonkkataklauksen voi tehdä paikaltaan vieressä seisovalle pelaajalle joka saattaa lennähtää puolivoltin vaikka varsinaista kontaktia ei ole edes tapahtunut.

Are you afraid of the masked man

Maalivahdit, joka joukkueen tärkeimmät pelaajat, ovat nyt oikeasti osa joukkuetta. Maalivahtien täydellinen koskemattomuus on vihdoin historiaa ja samat fysiikan lait koskevat heitä siinä missä kenttäpelaajiakin. Maalivahdit reagoivat törmäyksiin kompuroiden ja kaatuillen osumasta riippuen. Pahimmissa rytäköissä oma maalivahti saattaa löytyä selällään jään pinnasta ilman maskia. Veskarin tahallisella kolaamisella on tietenkin myös seurauksensa: kahden minuutin jäähyn lisäksi veräjän vartijan yliajanut pelaaja saa yleensä vihaisen vastustajan kimppuunsa ja joutuu tilille teostaan. Maalivahdit eivät myöskään kaihda kovia otteita ja saattavat itse muistuttaa pelaajaa käytöstavoista. Tämä johtaakin siihen, että enää ei voi ajaa silmittömästi maalille vaan maalivahtia täytyy varoa mikäli ei halua kuluttaa jäähypenkkiä.

Pelitilanteissa maalivahdit tuntuvat käyttäytyvän kuten niiltä odottaakin. Varmoissa paikoissa haastavat kiekollista pelaajaa vaikeuttaen hyökkääjän maalintekoa ja maskitilanteissa etsivät vapaata näkökenttää kiekolle vaikka jäänpinnan läheisyydestä.

Go online

NHL 12 on parhaimmillaan verkkomoninpelissä. Livessä voit ottaa mittaa toisista pelaajista yksin tai joukkuepeleissä. Parhaan virtuaalisen jääkiekkokokemuksen saa EASHL–peleistä, joissa pelataan itse luodulla pelaajalla lukitulla pelipaikalla samassa joukkueessa kavereiden kanssa. Uudistuksena tähän on tuotu mahdollisuus tehdä pelaaja jokaiselle pelipaikalle valmiiksi jottei joukkuepeleistä tarvitse lähteä luomaan eri pelipaikan pelaajaa erikseen, jos vaikka haluaakin pelata puolustajana hyökkääjän sijaan. Myös oman pelaajan kehitystä on viilattu helpommin lähestyttäväksi niille, jotka eivät ole aikaisemmin peliä pelanneet. Nyt jokaisen tason sisälle on lisätty kolme etappia joista kehityspisteitä jaetaan käyttöön. Yleensä kokemuspisteitä saa 5-10 pelin, arvosanan ja tietyn voitto määrän saavutettua. Mitä pidemmälle pääset, sen vaikeammaksi niiden saavuttaminen käy, sillä ensimmäiseen Legenda-kortin vaiheeseen vaaditaan 150 ottelua, A-arvosana ja 75 voittoa.

Overall

Otteluiden tilastot ovat saaneet hienon NHL-lisän perinteisten tilastojen lisäksi, sillä peli tallentaa kaikki taklaukset, laukaukset ja maalit jotka voi katsoa uusintana kesken pelin. Muuten peli ei ole muuttunut graafisesti paljolti, mutta tämän vuoden pääpaino on ollut edellisvuoden puutteiden ja vikojen hiomisessa, sekä tekoälyn ja fysiikan parantamisessa. Nämä pienet parannukset ovat tuoneet peliin tasapainoa kaikilla osa-alueilla. Verkkopelit tuntuvat pääosin toimivan sulavasti, mutta rapakon takana olevan vastustajan kanssa saattaa nykimistä esiintyä. Pienistä fysiikkamoottorin vioista huolimatta peli tuntuu ja näyttää erittäin hyvältä. NHL 12 ei ole vain kokoonpanopäivitys eikä uusi peli, vaan pienillä uudistuksilla tuotettu hyvä kokonaisuus.