NHL 16

Kirjoittanut: Livegamers

07.10.2015

Kuvitellaanpa maakuntamatka Helsingistä Lappiin. Jossain vaiheessa pysähdytään Muhoksen ABC:lle, jossa muuan kaveri paistaa pihveja asiakkaille. Hän on nimeltään Jouni. 32-vuotias Jouni on väsännyt burgereita asiakkaille tasan yhdeksän vuotta. Kiinnostuksen kohteet ovat kalastus ja autojen virittely. Jouni silloin tällöin myös juo kavereiden kanssa olutta ja haaveilee uudesta Nissan Primerasta, jota kaveri kaupittelee Tori.fi:ssä hyvään hintaan. Ennen sitä kuitenkin pitää tehdä pirusti töitä. Jouni ei ole ikinä harrastanut mitään urheilua. Hän olisi halunnut pelata pesäpalloa lapsena, muttei osannut käsitellä pesismailaa ja pelkäsi niin hemmetisti sitä kovaa palloa. Jääkiekosta nyt puhumattakaan: Jounin kädet ovat kuin ne Myllyn Parhaan spagettitangot. Iltaisin hän kuitenkin on todellinen tähti: hän pesee kavereilla pöytää NHL-videopelissä. Joka ikinen syksy Jouni pakahtuu huomatessaan, että uusi NHL on kilahtanut postiluukusta omiin hyppysiin. Nämä ovat hänen elämänsä parhaita hetkiä.
Jounin tarina ei ole todellakaan ainutlaatuinen. Ympäri Suomea löytyy näitä kavereita, jotka vain fanittavat tätä pelisarjaa iästä, asuinpaikasta ja ammatista huolimatta, ja jotka nyt vain ostavat sen pelin joka ikinen syksy. Me olemme todellinen virtuaalilätkäkansa ja EA:n NHL on mittatilaustyötä meille suomalaisille. Emme tuuleta tosielämässä, mutta kun teemme maalin NHL:ssä, silloin tuuletamme.

Jounin tarinassa piilee myös pelisarjan vakava ongelma. Ihmiset eivät tajua, kuinka monta vuotta EA on käytännössä ratsastanut samalla pelillä, joka nyt sattuu olemaan vain uusissa kiiltävissä kuorissa. NHL 16 roikkuu varmasti julkaisun jälkeen myyntilistojen kärjessä ja peliä ostetaan pukinkonttiin kuin mitäkin Pandan konvehteja. Jos katsomme uutta peliä suoraan silmiin, mitä siellä näemme? Otetaan siitä selvää.

Me tarjottas tällä kertaa vähän ”uudistuksia”

Viimevuotinen NHL 15 oli pelisarjan uuden konsolisukupolven debytantti, ja se myös näkyi: tuskastuttavan vähäsisältöinen ja pelattavuudeltaan vanhahtava olivat nimityksiä, joita kukaan ei tälle nousukkaalle lätkäpelisarjalle toivonut. Peli leimattiinkin suureksi pettymykseksi. Se herätti myös ajatuksia, että eikö EA Sports oikeasti kuuntele pelaajia? Elintärkeitä pelimuotoja oli karsittu ja näytti siltä, että uuteen versioon ei oltu oikeasti keksitty mitään uutta.

Joka tapauksessa EA Sports on ottanut edellisvuoden NHL:stä opiksi. Peliä tehdessä on kuunneltu studion omien sanojensa mukaan tällä kertaa hyvin paljon fanien toiveita. Yksi isoimmista uudistuksista on täysin uusiksi vedetty EA Sports Hockey League – 6vs6-otteluita, joissa jokaista pelaajaa ohjaa oikea ihminen, on tasapainoitettu ja verkkopeliä paranneltu. Mahtavaa on myös huomata, että pelimuoto kannustaa yhä enemmän pelaamaan joukkuepeliä ja jokaisen panos pelejä voittaessa on tärkeä. Tästä kiitos kuuluu erikoistuneille peliluokille, eli jokaisella pelaajalla on omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. Linjoilta on löytynyt julkaisun jälkeen paljon joukkueita ja pelejä on mahdollista pelata ilman yhtäkään nettiyhteyden nykäystä.


Mitä tulee pelattavuuteen, on peli itsessään hieman hitaampi. Hitaus ei ole kuitenkaan ongelma, vaan hyppää piirun verran arcade-fiiliksestä realistisempaan suuntaan. Edelleen on kuitenkin huomattavissa tekoälylapsuksia, kuten se, että pelaajat eivät välillä vain osaa mennä poimimaan sitä kiekkoa sieltä oikeasta paikasta tai se, että muutamalla kikkabugilla pystyy taiteilemaan kentän läpi tuosta vaan. Taklauspeli dominoi myös edelleen, ja alivoimalla on yliluonnollisen helppo tehdä maaleja vastustajan päätyyn. Nämä ovat asioita, joita pikkuhiljaa odottaisi korjattavaksi uusiin versioihin.

Mainittakoon, että tutut pelimuodot Be a GM:stä Be a Prohon ja Hockey Ultimate Teamiin ovat edelleen mukana. Peliin on mahdutettu mukaan myös jatkoaikauudistus, jossa pelataan lisäajalla 3vs3-kiekkoa. Jatkoaika osoittautui varsinaisen kiihkeäksi ja pelejä ratkeaa virtuaalilätkässäkin ihan oikeasti nyt helpommin ennen rankkareita.

Graafisesti peli on hyvin timmissä kunnossa, ja sitä on hankala erottaa enää oikeasta jääkiekkolähetyksestä. En edelleenkään vain ymmärrä, miksi peli pitää kuvata ylhäältä alaspäin? Jos TV-kuvakulma olisi vakiona, saataisiin pelistä tasapuolisempi ja vielä enemmän TV-lähetyksen näköinen!

Valitusvirsi on paikallaan

NHL 16:ssa on paljon toivottuja uudistuksia, joten studion pienoiselle heräämiselle pitää nostaa hattua. Peli on edelleen hauska, vauhdikas ja tyylikäs. Se ei kuitenkaan ole todellakaan harppauksiltaan pelisarjan paras osa.

EA Sports on NHL-pelisarjan kanssa tällä hetkellä vain siinä asemassa, että on ihan sama, mitä kansien väliin laitetaan, pelaajat kuitenkin ostavat sen. Kyllä tässä jo pikkuhiljaa toivoisi, että vaikkapa 2K-sarja aktivoituisi lätkäpelien suhteen ja ideoisi jotain täysin uutta ja mullistavaa – pikkuhiljaa alkaa tuntua, että EA Sportsista ei ole enää siihen.

Onko EA:n virtuaalilätkä kokenut siis jo oman kliimaksinsa, jota on vain luonnotonta enää ylittää? Uudistuksia tulee vuosi vuodelta vähemmän ja ne korvataan jollain Ultimate Team -hötöllä, joka on tietenkin osaksi maksullista. Vaikka tiettyjä juttuja on tasapainotettu, ovat tietyt asiat niin kuin ennenkin – huonossa mielessä: koukkiminen on turhaa, koska voi taklata, käyttöliittymää ei ole ehostettu vuosiin, tietokonepelaajan vaikeustasot liittyvät loppupeleissä oman joukkueen huonontamiseen etseteraa, etseteraa. Ja mikä hirveintä: nämä asiat tulevat olemaan mukana luultavasti myös seuraavat kuusi vuotta.

Tiivistettynä NHL 16 ei ole huono peli, mutta studion laiskat toimintatavat saavat välillä kyseenalaistamaan koko Electronic Artsin. Että semmosta.