Pro Evolution Soccer 4

Kirjoittanut: Livegamers

01.12.2004

”Mies voi elämänsä aikana rakastaa kuutta tai seitsemää naista, mutta vain yhtä jalkapalloseuraa.” -Paolo Villaggio, italialainen näyttelijä-
Pelé – Brasilia

Jalkapallosta kirjoittaminen on tuskaisen vaikeaa. Tämä urheilulaji ja elämäntapa herättää niin paljon ajatuksia ja tunteita, että niiden kirjoittaminen ymmärrettävään ja lyhyeen muotoon on mahdotonta. Jokainen futista pelannut tietää, että kesäisin nurmikentällä nahkakuulan kanssa kikkaillessa ja kaverien kanssa potkiessa, aika lähes pysähtyy ja tuon fantastisen tunteen toivoisi kestävän ikuisesti. Valitettavasti talvi tulee joka vuosi, ja pakottaa Suomi-viheriöiden romariot ja baggiot sohvaperunoiksi seuraamaan ja kannustamaan omien suosikkiseurojensa otteita television välityksellä. Tänä vuonna jalkapallon ystävien rukouksiin on kuitenkin vastattu Konamin toimesta, ja kausi voi jatkua vuoden ympäri.

Johan Cruijff – Hollanti

Xboxille on tehty ja käännetty luvattoman paljon eri genren pelejä, joiden joukosta jokainen pelaaja on löytänyt oman suosikkinsa. Jalkapallopelien saralla asiat eivät ole kuitenkaan olleet yhtä ruusuisesti, sillä EA:n heikohkolle FIFA-sarjalle ei ole ollut varteenotettavaa vastustajaa aikoihin. Allekirjoittanut olikin jättänyt jalkapallon pelaamisen Xboxilla kokonaan muiden pelaajien iloksi (lue: huoleksi) tähän päivään asti.

Pro Evolution Soccer -sarja on ollut jalkapallopelien kiistaton kuningas jo vuosia, ja lähes yksistään syy hankkia kilpailevan konsolivalmistajan pelikone. Konami on kuitenkin nähnyt Xboxissa mahdollisuuden tuoda peliään useampien jalkapallon ystävien lähettyville, sekä samalla kehittää sarjaa eteenpäin. PES4:ssa on ensimmäistä kertaa mukana verkkopelituki Xbox Liven muodossa, kun taas muiden alustojen versioista se jätettiin pois.

Marco van Basten – Hollanti

Aloitetaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja kiteytetään PES4:n idea ja toteutus jo seuraavaan lauseeseen. Peli näyttää ja tuntuu jalkapallolta. Piste. *Mietin riittäisiköhän tämä jo arvosteluksi, jotta voisin palata takaisin pelaamaan?*

*Ylläpidolle ei varmaan riitä yhteen lauseeseen perustuva arvostelu, joten jatkan kirjoittamista* Vain ulkopuolista kauneutta arvostavat pelaajat voivat tässä vaiheessa lopettaa arvostelun lukemisen ja palata takaisin FIFA 2005:n ääreen. Graafisesti PES4 ei ole kaunein jalkapallopeli, eikä se ota Xboxin tehoista varmaan puoliakaan irti. Konami on mennyt sieltä mistä aita on matalin, ja käännöstyö PS2-versiosta on tuonut vain pari etua Xboxin omistajille. Hidastumisia eräissä pelitilanteissa, kuten kulmapotkuissa, ei PS2-version tapaan tarvitse pelätä. Peli on sujuvaa ja ruudunpäivitys pysyy vakaana koko ajan. Muistikorteilla räpläämisen voi myös unohtaa Xboxista löytyvän kovalevyn ansiosta. Live-tukeen palataan myöhemmin.

Pelaajien kasvot eivät ole aivan fotorealistisen tarkkoja, mutta esikuvat tunnistaa ainakin huippupelaajien perusteella helposti. Heikohkon lisenssin takia vain Hollannin, Espanjan ja Italian liigojen joukkueet, pelaajat ja peliasut ovat aitoja. Muistutettakoon tosin, että vanhoissa PES-sarjan peleissä lisenssejä ei ollut edes näin ruhtinaallisesti. Muiden liigojen ja joukkueiden nimet ja muut härpäkkeet ovat jotain hieman sinne päin, mutta onneksi muokkausmahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset. Editointisysteemi on kerrassaan loistava ja sillä voi korjata lisenssin puutteen aiheuttamat kosmeettiset virheet. Tosin lisäharmitusta aiheuttavat eräät varsin anteeksiantamattomat kömmähdykset joukkueiden koostumuksissa. Esimerkiksi jo aikoja sitten Manchester Unitediin siirtynyt Wayne Rooney löytyy vieläkin Evertonin palkkalistoilta, ja mitä tekee Hatem Trabelsi Arsenalin riveissä? Joukkuepäivitykset ovat lähes puoli vuotta vanhoja, mutta onneksi pelaajat on helppo sijoittaa oikeisiin joukkueisiinsa. Tosin Livessä pelatessa muutokset eivät toimi, eikä Konamin suunnitelmissa ole pelaajapäivitysten jakaminen CDL:n muodossa. Livessä pelaavia ManU-faneja luultavasti hieman harmittaa.

Yleisö ei todellakaan ole kauniin näköistä, mutta pikselimössökannattajia ei pahemmin ottelun tuoksinassa ehtisi ihastellakaan. Valikotkin ovat vähintään askeettisen ja yksinkertaisen näköisiä, ja sisällön ulostuomiseenkin on löydetty vain yksi ainoa fontti. C64-tyylille ei voi olla hymähtämättä varsinkaan jos takana on scifistisiä ja trendikkäitä Halo 2 -sessioita. Uutuutena pelaajien peliasut likaantuvat ottelun tuoksinassa. Tosin liukutaklauksen jälkeen pelaajan takapuoleen ilmestynyt vauhtiviiva ei ehkä kaikkein realistisimmalta näytä, mutta uudistus on kuitenkin mainitsemisen arvoinen.

Visuaalisesti voidaan mainita ettei kaunis ulkonäkö ole ikinä ollut Pro Evon tärkeimpiä ominaisuuksia, vaan Tokion pojat ovat luottaneet kivenkovaan sisältöön, joka ei uusimmassakaan versiossa petä vanhoja eikä uusia kannattajiaan.

Diego Maradona – Argentiina

Pelin ohjattavuus ja kontrollit hipovat täydellisyyttä. Jokaisen hukatun maalipaikan, pieleen menneen syötön ja tilanteen jälkeen, käyttäjä voi syyttää vain itseään. Pelistä löytyy kosolti erilaisia näppäinyhdistelmiä ja kaikki jalkapallon tärkeimmät elementit ovat käytettävissä. Liikkeiden sujuva ja oikea-aikainen hallitseminen vaatii paljon harjoittelua, ja se pitääkin pelin kiinnostavana vaikka pelitunteja olisikin takana hurja määrä. Miellyttävintä on huomata myös tietokoneen teköälyn toimivan loistavasti. Omat joukkuetoverit hakevat mainiosti vapaisiin paikkoihin ja antavat pelaajalle aikaa keskittyä syötön/laukaisun onnistumiseen ja oikeaan ajoitukseen. Tietokonevastustajien teköäly toimii myös moitteetta ja AI-pelaajat laukovatkin kaukaa ja läheltä, haastavat 1vs1-tilanteissa sekä syöttelevät mallikkaasti.

Paljon ennakkokeskustelua herättäneen Playstationin Dual Shock -ohjaimen L2 ja R2 -napit (strategian vaihto ja erikoisliikkeet) ovat loogisesti sijoittuneet Xboxin valkoiseksi ja mustaksi napiksi. Vanhoille PES-veteraaneille tämä voi tuntua hieman luonnottomalta, mutta ensimmäistä kertaa Pro Evoa pelaavat oppivat napit normaalisti ilman ylimääräisiä itkuraivareita. Huomautettakoon vielä, että markkinoilla on ainakin yksi varmasti toimiva adapteri, Dreambox Converter, jonka avulla Xboxiin voi liittää Dual Shock -ohjaimen. Laite tukee myös Voice Communicatoria. Itse en koe adapteria tarpeelliseksi, mutta jokainen muodostakoon omat mielipiteensä.

Pallon fyysinen liike on täydellistä. Se pyörii, pomppii, ottaa kimmokkeita ja painuu vastustamattomasti omaan ja vastustajan maaliin uskomattoman realismin voimalla. Pelaajien animointi ja liikkeet eivät kalpene sen rinnalla yhtään. 1vs1-tilanteet, puskut, syötöt, taklaukset, torjunnat, kaatumiset ja laukaiseminen ovat kaikki loppuun asti hiottuja mestariteoksia. Erilaisia liikkeitä riittää myös kosolti, joten toiston tunnetta ei synny häiritsevän usein. Nämä kaksi tärkeää palasta yhdessä luovat meille pelaajille illuusion aidosta ja oikeasta jalkapallosta, jota PES4 tarjoaa jokaisessa pelaamassamme ottelussa. Peli näyttää ja tuntuu tosiaankin jalkapallolta. Pelatessa huomaa kuinka jokaiseen yksityiskohtaan on panostettu tosissaan. Esimerkiksi pelaajien yksilölliset ominaisuudet eroavat selkeästi toisistaan. Muun muassa hitaat pakit eivät enää saa juoksemalla kiinni nopeampia hyökkääjiä vaikka turbonappi olisikin pohjassa. Pallon hallinta isoluisella puolustajalla on myös vaikeampaa kuin taitavalla keskikentän maestrolla, joka pystyy leikkimään pallon ja vastustajien kanssa taidokkaasti. Myös laukaistaessa heikommalla jalalla onnistumisprosentti on huomattavasti heikompi kuin vahvemmalla jalalla laukaistaessa. Lisäksi potku- ja liikeanimaatioissa on selkeästi huomattavissa aitojen esikuvien mukaisia liikkeitä; esimerkiksi Becks vetää vaparinsa omalla mahtavalla tyylillään.

Erikoistilanteissa kuvakulma siirtyy pallon taakse. Pelaaja pääsee määrittelemään potkun suunnan, kovuuden ja kierteen, jonka jälkeen kamera palaa takaisin asetuksen mukaiseen asentoonsa. Uudistetuissa vapaapotkuissa löytyy myös enemmän vaihtoehtoja, kun mukaan voi kutsua joukkuetoverin, joka voi hämätä, laukoa itse tai syöttää pallon muurin ohitse parempaan laukaisupaikkaan. Toisena uudistuksena tuomari pyörii kentällä pelin tiimellyksessä mukana koko ottelun ajan, eikä ilmesty teleportilla jakamaan kortteja vanhojen versioiden mukaisesti. Lisäksi rikkeen tullessa tuomari antaa pelin jatkua hyötynäkökulman mukaisesti jos pallon hallinta säilyy rikotulla joukkueella. Tämä ei tosin aina toimi täysin aukottomasti, mutta useimmiten kuitenkin mallikkaasti.

Franz Beckenbauer – Saksa

Uskallan sanoa, että peliä ei tule kukaan ikinä oppimaan täydellisesti. Aina voi ja pystyy kehittymään lisää varsinkin taktiikoiden saralla. Erilaisia taktiikoita Pro Evossa on paljon ja niiden muokkaaminen on helppoa. Pelaajille voi muun muassa antaa yksilöllisiä ohjeita liittyen hyökkäys- ja puolustuspelaamiseen. Joukkueena pelaamisen taktiikkaa voi hioa myös monipuolisesti. Eron myös huomaa pelin aikana kun taktiikat toimivat. Esimerkiksi EM-kisojen aikana trendiksi tulleen Kreikka-taktiikan hyödyntäminen onkin jo muodostunut omaksi suosikikseni. Koko joukkueella puolustetaan ja vastahyökkäyksillä isketään kovaa ja tehokkaasti. Suosittelen aloitteleville ja englantia osaaville pelaajille pelin mukana tulevan ohjekirjan lukemista, koska se selittää oivasti monia pelistä löytyviä asioita. Pelistä ja taktiikkavalikoista löytyvät apuohjeet myös auttavat jos niille vain suo mahdollisuuden ja kärsivällisyys riittää viivyttämään pelin alkua hieman.

Gerd Múller – Saksa

Aloitteleva Pro Evonisti voi mennä harjoituskentälle opastettuun treeniin, jossa käydään läpi pelistä löytyviä ominaisuuksia. Kentälle pääsee harjoittelemaan myös taktisia kuvioita tai vaikkapa vapaa- ja kulmapotkujen ampumista. Pelistä löytyy lisäksi erilaisia taitoa ja nopeutta vaativia harjoituksia, joissa tulokset tallentuvat kovalevylle. Niitä voi myöhemmin yrittää rikkoa tai vain yksinkertaisesti leveillä kavereilleen omilla huipputuloksillaan. Harjoitus tekee mestarin.

Kun harjoittelu riittää (tai se on jätetty väliin), voidaan aloittaa pelaaminen. Tavalliset ottelut, turnaukset ja liiga ovat jokaisen futispelin perustavaraa ja katse kohdistuukin Master League -uramoodia kohti. Siinä valitaan joukkue, joka aloittaa divisioonatasolta tavoitteena nousta korkeimmalle sarjatasolle ja voittaa mestaruus sekä cup. Joukkue koostuu vakiopelaajista, omista junioreista sekä muualta ostettavista lahjakkuuksista. Pelaajia pitää harjoittaa, jotta he kehittyisivät paremmiksi pelaajiksi. Pelaajat myös väsyvät liiallisesta pelitahdista ja vanhojen konkarien kyvyt hiipuvat hitaasti ja varmasti vuosien saatossa. Parhaan pelikunnon löytäminen juuri ennen tärkeitä otteluita vaatiikin välillä huippupelaajien oikea-aikaista lepuuttamista hieman merkityksemättömistä otteluista. Jokaisessa ottelussa parhaalla kokoonpanolla pelaaminen ei siis ole suositeltavaa jos pärjääminen on tavoitteena. Kun tulosta alkaa syntyä, tilille ropsahtaa eräänlaista PES-rahaa, jolla voi ostaa pelin lukittuja ominaisuuksia PES-kaupasta. Muun muassa uusi vaikeustaso (6 tähteä), uusia kuvakulmia, erilaisia palloja ja muuta kivaa odottaa ostajaansa kaupan hyllyillä.

Pro Evossa voi pelata samanaikaisesti neljä pelaajaa samalta Xboxilta. Pelin ostaneiden kannattaakin samalla päivittää ohjainmääränsä vähintään kahteen (mieluiten neljään), koska kokemuksesta voin kertoa, että kyläilevät kaverit haluavat pelata myös.

Michel Platini – Ranska

Jos pelistä pitäisi huonoja puolia etsiä, niin ehkäpä katse (tai tässä tapauksessa kuulo) kohdistuisi ääniin ja musiikkipuoleen. Ne eivät ole tajunnanräjäyttäviä, vaikka yleisön mylvintä ja kannustushuudot parhaimmillaan tuovatkin oman lisänsä pelifiilistä kohottamaan. Itseään toistavat valikkomusiikit alkavat hieman ärsyttämään kun niitä on taktiikoita suunnitellessa kuunnellut lukemattomia kertoja. Selostus pelin aikana on täysin turhaa ainakin brittiselostajien osalta. He eivät pysy pelitapahtumissa yhtään mukana ja alkavat toistaa itseään jo toisella puoliajalla. Muutaman ottelun jälkeen selostus onkin pakko kääntää pois päältä tai vaihtaa espanjan kieliseksi. Locon selostuksista ei nimittäin ymmärrä yhtään mitään (lue: virheitä ei huomaa) ja hän sentään tuulettaa maaleja tunteella maan tapojen mukaisesti. Loput äänet tulevatkin pelaajan suusta kun hän epäonnistuneen tilanteen tai virheen jälkeen purkaa kiukkuaan äänihuuliensa kautta. Been there, done that.

Thierry Henry – Ranska

Xbox on alustoista ainoa, jonka moninpelipalvelu oli tarpeeksi toimiva Konamin mielestä. Xbox Liven välityksellä voi pelata 1vs1-otteluita kun taas pelin PS2- ja PC-versioista ei moninpelitukea löydy. Live-tuki ei ole ominaisuuksiltaan hienoimpia, mutta kuitenkin riittävä. Muun muassa ääniviestin lähetys pelikutsun ohessa on mahdollista. Peli tukee myös tilastoja joten viikottaisen, kuukausittaisen ja kokonaistilanteen voi helposti käydä tarkistamassa, kuten myös vertailun ystävälistalta löytyvien kaverien kesken. Tilastoihin sokeasti luottaminen ei kuitenkaan kannata, koska jos pelin lopettaa kesken esimerkiksi ollessaan häviöllä, niin tästä ei seuraa minkäänlaisia seuraamuksia. Tämä on uskomaton unohdus Konamilta kun ovat tilastotuen peliin kuitenkin sisällyttäneet. Onneksi suomalaisten kesken pelatessa huijareita ei ole näkynyt ja tuskin tulee näkymäänkään.

Vastustajan löydettyään päästään taktiikkavalikkoon. Kummallakin on minuutti aikaa laittaa taktiikat kuntoon, joka on osoittautunut useasti liian lyhyeksi ajaksi. Suosittelenkin omien taktiikoiden lataamista yksinpelin kautta ennen Live-sessioita. Pelin aikana taktiikoita ja pelaajavaihtoja pääsee suorittamaan maksimissaan kolme kertaa. Pelaaja ”pyytää lupaa” pelin ollessa käynnissä ja seuraavan pelikatkon jälkeen hän pääsee minuutin ajaksi suunnittelemaan kuvioita vastustajan pään menoksi. Valitettavasti mistään ei pääse vaikuttamaan kursorin vaihtumiseen, joka on automaattisella koko ajan. Tämä voi sekoittaa puolustuspeliä hieman.

Itse peli toimii kuten yksinpelikin, mutta valitettavasti yhteydellä on erittäin suuri merkitys ottelun sujumisen kannalta. Kotijoukkueella ei ole verkkoviivettä koskaan, mutta vierasjoukkue voi turhautua mahdolliseen nykimiseen. PES-sarjan peleissä nopeilla ja herkillä liikkeillä on suuri merkitys, joten huonoyhteyksisiä vastustajia vastaan vieraana pelaamista kannattaa välttää, jos ottelun lopputulokseen haluaa vaikuttaa. Parhaimmillaan pelit ovat kuitenkin erittäin toimivia ja viivettä ei ole. Konami on luvannut tehdä päivityksen korjaamaan Live-puolella ilmenneitä ongelmia.

Päätösvihellys

Pro Evolution Soccer 4 on kaikkien aikojen paras jalkapallopeli, joka onnistuu tuomaan maailman hienoimman urheilulajin taian jokaisen Xbox-omistajan olohuoneeseen. Xbox Live -tuen ansiosta pelit eivät rajoitu neljän seinän sisälle, vaan huippuvastuksia voi etsiä myös lankojen välityksellä. PES4 yksinkertaisesti kuuluu jokaisen jalkapallon ystävän sivistykseen. Suosittelen peliä varauksetta kaikille. Jos päivitys korjaa Live-puolen ongelmat niin pisteet nousevat 95:een.

”Kaiken minkä olen oppinut elämästä ja filosofiasta, olen oppinut jalkapallokentältä.” -Albert Camus, ranskalainen Nobel-kirjailija-