Project Sylpheed

Kirjoittanut: Livegamers

04.09.2007

Kolmiulotteisia avaruusräiskintöjä ilmestyy nykyään harvakseltaan. Ennen suosittu peligenre on 90-luvun loiston ajoista pahasti näivettynyt. Wing Commander sekä TIE Fighter ovat vain muistoesineitä laajoissa pelikokoelmissa. PC:llä pelilaji on jotenkuten hengissä, lähinnä Freespace-pelin moottorille tehtyjen faniprojektien ansiosta. Project Sylpheed on kuitenkin pitkästä aikaa konsolille julkaistava juonellinen 3D-avaruushävittäjäpeli, jonka julkaisijana toimii maineikas japanilainen pelifirma Square-Enix.
Final Fantasy: Wings of Commander

Pelin juonta kuljettavien välinäytösten taso on melko korkea. Pelin ilme on tietokoneella tuotettua animea ja ääninäyttelijöinä on animedubbauksessa kunnostautuneita näyttelijöitä. Japanidubbauksiin tottuneille huonosti huulten liikkeisiin sopivat puheet ja ärsyttävät henkilöhahmot ovatkin tuttua tavaraa ja tässä pelissä se häiritsee monessa. Hahmogalleria on videopelikliseitä täynnä: pelaajan pelihahmo on jo aikaa sitten Squaren tavaramerkiksi muodostunut valju piikkitukkainen androgyynisankari ja hänen paras ystävänsä on ärsyttävällä äänellä kimittävä pikkusiskomainen taistelutoveritytteli. Myös muutkin sivuhahmot ovat kuin suoraan Squaren vanhoista peleistä kierrätettyjä.

Myös pelin juonenkerronnassa ovat omat ongelmansa. Esimerkiksi heti alussa ensimmäisessä välinäytöksessä pelaajan lentueen jäsen menehtyy – traagista ja dramaattista, mutta pelaajalle ei ole välitetty vielä pienintäkään tietoa hahmosta, jonka menehtymistä pelin hahmot surevat. Noin aikaisessa vaiheessa pelaaja ei edes tiedä, kuka hänen oma sankarihahmonsa on, joten sivuhenkilön kuoleman kiinnostavuuden aste on minimaalinen. Silti tämän hahmon hautajaisille uhrataan paljon CGI:tä ja kimeä-äänisten animeneitojen itkuntuherrusta. Sivuseikkana mainittakoon, ettei ensimmäisen tehtävän vihollisilla ole mitään mahdollisuuksia pelaajaa vastaan, vaikka välinäytöksessä he onnistuvatkin jo ensimmäisellä osumalla pudottamaan sankarihahmon toverin. Lähellekään Wing Commanderin kliseistä, mutta samalla erittäin viihdyttävää avaruusoopperaa ei Project Sylpheed pääse, vaikka yritystä toki onkin.

Täytä avaruus itsehakeutuvin ohjuksin

Pahimmaksi ongelmaksi muodostuu itse avaruustaistelun toteutus. Pelin grafiikka ja visuaalinen ilme on kyllä värikäs, mutta kaukana kiitävät pienet vihollishävittäjät ovat yleensä vain pisteitä ja pahimmillaan vain ohjuslukituksen tähtäinsymboleita. Vastustajia kohdataan tehtävissä satamäärin, ja ne onkin helppo tuhota itsehakeutuvilla ohjuksilla. Pelaajan tehtäväksi jää jännittävän kaartotaistelun ja tähtäyksen sijaan laukoa vain suuria automaattisesti kohteeseen lukittuvia ohjussarjoja kaukaisuuteen ja odottaa ruudulla vilahtavaa ”kill”-tekstiä. Ohjuspainotteinen avaruustaistelu satoja kärpäsen kestävyydellä varustettuja vihollisia vastaan on puuduttavaa pidemmän päälle.

Minkäänlaista avaruuden Top Gun -fiilistä on vaikea repiä irti työstä avaruudessa kahdeksikkoa pyörivänä ohjuslavettina. Taistelut ovat heikoimmillaan todella unettavia. Yleensä pelaajalla on mukana useita satoja ohjuksia, joten konetykkiin ei pieniä perushävittäjiä tuhotessa edes kannata turvautua. Isommat alukset sentään tuhotaan jännittävämmin suuremmilla ohjuskärjillä, ja näiden alusten osat voi tuhota yksi kerrallaan. Aseistukseen ja tykkitorneihin kannattaakin ensin tähdätä. Suurimpia laivoja upottavia ohjuksia on yleensä mukana vain vähän verrattuna pienempiin ohjuksiin, jolloin tehtävissä on pakollista hakea tukialukselta täydennystä useita kertoja.

Mitähän aseita tällä kertaa mukaan?

Lentomalli on kiikkerä ja alussa isompia aluksia tuhottaessa niiden kylkiin törmääminen on pelaajan yleisin kuolinsyy. Pelaajan alus on melkoinen sporttivehje, jonka kiihtyvyys aiheuttaakin ajoittain kolareita. Vihollisista ei juurikaan ole vastusta pelaajan ohjusarsenaalille, mutta tehtävissä suojeltavat kohteet ovat usein pulassa. Kiinnostava ominaisuus on pelaajan aluksen aseistuksen valinta ja kehittäminen. Tehtävien suorittamisesta ja vihollisten tuhoamisesta saa pisteitä, joilla voi ostaa parempia työvälineitä tuleviin tehtäviin. Etenkin alussa aseiden teho kehittyy reippaasti, kun ohjusten määrät ja kantomatkat kasvavat sekä hävittäjään saa pultattua entistä voimakkaampia tykkejä. Alukseen voi ripustaa varsin kattavan määrän tuhovoimaa, mutta täysi varustus tekee pelaajan hävittäjän raskaammaksi ja hitaammaksi.

Peliä torpedoivat julman tehokkaasti täysin keinotekoiset aikarajat. Joissakin tehtävissä on mukana luonnollisesti kiireen tuntua, kun vihollista on paettava ja suojeltava alukset kärsivät vahinkoa. Tällöin tehtävän ripeä suorittaminen tuntuukin mielekkäältä. Kuitenkin monissa tehtävissä ei mitään uskottavaa syytä ole tiukalle aikarajalle, jonka täyttyminen johtaa pitkän uurastuksen mitätöitymiseen. Kun jäljellä on vain pari vaivaista vihollishävittäjää ja pelaajan joukoilla valtava ylivoima, ”mission failed” -teksti ajan loppuessa aiheuttaa melkoista turhautumista. Kiperimmät tehtävät voi ohittaa, mutta silloin pelaajalta evätään pisteet ja uusien aseiden avautuminen, jolloin myös pelin seuraavat tehtävät ovat käytännössä mahdottomia läpäistä. Tämä ominaisuus napauttaakin pitkän naulan Sylpheedin arkkuun.

Aikasi lukea tämä arvostelu päättyy minuutin kuluessa!

Pelintekijät eivät ole saaneet peliin haastetta reilusti, vaan virkamiesmäiset tehtäväajat turmelevat peli-iloa. Tämän tarkoitus on pidentää pelin pituutta, joka on nyt melko lyhyt. Minkäänlaista moninpeliä ei ole. Lisävastinetta rahoille voi etsiä tehtävien uudelleenpeluusta sivukohteiden etsinnällä, mutta tämä on melkoista arvuuttelua, koska toissijaisia tehtäviä ei etukäteen yksilöidä mitenkään. Pelaajan on vain kokeiltava kaikkea mahdollista, mitä hänen olisi tehtävä lisäpisteiden saavuttamiseen. Esimerkiksi vihollisen lentäjä-ässien tiputtaminen aikarajan puitteissa on yhden tehtävän salainen tavoite.

Kokonaisuutena Project Sylpheed jää puolitiehen. Pelissä olisi paljon potentiaalia, eikä avaruustaistelupelejä liikaa ole Xbox 360:lle ilmestynyt, mutta kaukotaisteluun nojaava räiskintä ja kömpelö pelimekaniikka yhdistettynä tiukkoihin tehtäväaikarajoihin nitistävät peli-ilon. Pelin juoni ja välinäytökset olisivat ylidramaattisuudesta ja ärsyttävistä henkilöhahmoista huolimatta viihdyttävää nähtävää, mutta eivät kuitenkaan tylsien tehtävien tahkoamisen arvoisia.