Prototype 2

Kirjoittanut: Livegamers

12.05.2012

En muista huomanneeni, minkä pelin myötä supervoimien ja hiekkalaatikkopelien yhdistämisestä tuli suosittua. Oliko se Crackdown, joka buumin aloitti, vai juontavatko juuret muualle? Joka tapauksessa vuonna 2009 ilmestynyt Prototype toi pelaajille infektoituneen New Yorkin -kaupungin leikkipaikaksi, ja pelattavana oli tuolloin prototyyppinä ja koodinimellä Zeus tunnettu Alex Mercer. Pelaaja pystyi sulauttamaan muita hahmoja yhteen Mercerin kanssa, mikä sai Alexin omaksumaan muiden hahmojen ulkomuodon ja muistot. Jatko-osa sijoittuu hiukan yli vuoden päähän ensimmäisen pelin tapahtumista ja seuraa uuden päähahmon James Hellerin tarinaa. Kersantti Hellerin ensimmäinen tehtävä New York Zerossa menee heti alusta asti päin honkia, ja Mercer tartuttaa oman viruksensa Helleriin.
Tarinaan ja hahmoihin on erittäin vaikea samaistua. Perheensä infektiolle menettänyt Heller vetää koko hernepalon nenäänsä ja vie kostoretkensä uusiin atmosfääreihin, mikä tuntuu erittäin ylivedetyltä. Sama pätee melkeen kaikkiin muihinkin hahmoihin, ja tuntuukin, että näiden profiilit on kaivettu Ö-luokan jämäelokuvista. Tarina toimiikin kesän toimintaleffoista totuttuun tapaan vain syynä aiheuttaa kaaosta infektoituneessa New Yorkissa. Tarinalle annetaan aivan liikaa ruutuaikaa, ja katkot rikkovat pelin rytmitystä. Lähes joka välissä katsellaan muutaman sekunnin välivideoita mitä turhemmista asioista tai pysäytetään toiminta puhelun takia. Välillä tehtävän loputtua taistelu on vielä päällä ja vihollislaumat unohtavat sodan keskellä olevan Hellerin olemassa olon, koska herra kersantti puhuu puhelimessa. Äly hoi, älä jätä!

Onko se lintu? Onko se lentokone?

Ensimmäinen Prototype oli rikottuyliluonnollisilla aisteilla varustetuilla vastustajilla, mutta nyt hiippailua on helpotettu huomattavasti. Aikaisemmin Blacklightin sotilaat äkkäsivät Mercerin pienenkin epänormaaliuden perusteella, mutta nyt Helleriä ei huomata, vaikka tämä hyppii yli 20-metrisiä loikkia sotilastukikohdassa – kunhan valepuku on päällä. Helpotettu hiippailu ei sinäänsä ole huono juttu, sillä yksittäisten vihollisten napsiminen varjoissa sotilas kerrallaan on mielekästä mutta Hellerin ylivertaisuuden vuoksi hiukan turhaa. Hellerin parantelu on hauskaa ja kyvyt paranevat tehtäviä tekemällä tai absorboimalla vastustajia. Asetaitojen parantelun lisäksi Heller oppii erilaisia mutaatioita, kuten luotiliivit kiväärien luoteja pysäyttämään.

Graafisesti Prototype vakuuttaa tietyillä alueilla ja pettää toisilla. Kaupunki on iso ja korkeuserot näyttäviä, mutta paikoittain peli on ruma. Grafiikan tasosta on selvästi jouduttu tinkimään sillä peli yskii jo nykyiselläkin tasolla. Neo-noir-kuvaustyylillä tehdyissä välianimaatiossa korostetaan mustaa ja punaista, mikä on suhteellisen näyttävää. Äänipuolelta ei jää käteen mitään erikoista, mutta ääninäyttely on siedettävää, jos ei ota huomioon Hellerin jatkuvaa kiroilua: ärräpäitä lentelee kuin Sam Jacksonilla lentokoneessa. Aseista puuttuu munakkuus, eikä vastapuoli tunnu uhkalta vaan ärsykkeeltä.

”Those massive claws could rip a tank apart!”

Taisteleminen – tai paremmin sanottuna tuhon aiheuttaminen – on pelin parasta antia. Irtaimisto lentelee ja hajoaa toiminnan keskellä. Arsenaalia Helleriltä löytyy kuin pieneltä armeijalta. Käytössä ovat myös Hammerin veljekset Jack ja Sledge, jotka Heller muuttaa tarvittaessa teräaseiksi tai kivimöhkälemäisiksi vasaroiksi. Tarvittaessa voi myös kaapata vastapuolen tankkeja ja helikoptereita soittamaan tuhon sinfoniaa. Taistelu on hiukan selkeämpää kuin aikaisemmassa pelissä, mutta suuremmissa yhteenotoissa on vieläkin liiallisen kaaottisuuden tunnetta, eikä välillä tiedä, mitä taistelukentällä tapahtuu.

Prototype 2 on kiva hiekkalaatikko, New York Zero on täynnä tutkittavaa keräiltävien mustien laatikoiden sekä tuhottavien kenttäoperaattoreiden ja pesien muodossa. Kun keskitytään toimintaan, niin peliä jaksaa pelata, mutta liian usein tehtävien alut ja loput rikkovat pelin sujuvuutta. Audiovisuaalisesti peli joutuu antautumaan nykykonsolisukupolven raudasta johtuvien rajoitusten myötä eikä optimointi siltikään riitä täysin sulavaan pelaamiseen. Tehtävää löytyy paljon pääjuonen ja sivutehtävien muodossa, ja kun kaikki on nähty ja koettu, pelikello kertoo taakse jääneestä vajaan kahdenkymmenen ristiriitaisen tunnin seikkailusta.

Katso traileri: