Faktat
Julkaisija:Bandai Namco
Kehittäjä:Bandai Namco
Lajityyppi:RPG
PSN: Kyllä
Free-to-play: Ei
Vaadittava levytila: ei määritetty
Lisätietoa:https:

Kiitokset Bandai Namcolle arvostelukappaleesta!
Tuetut alustat:
PlayStation 3
PlayStation 4

Hyvää
  • Monipuolinen taistelu
  • Hahmojen väliset keskustelut
  • Värikkäät ja yksityiskohtaiset hahmot
  • Automaattitaistelu
  • Tekemistä piisaa

Huonoa
  • Lämpenee erittäin hitaasti
  • Tyhjät ja putkimaiset pelialueet
  • Taistelu käy puuduttavaksi
  • Ruudunpäivitys tökkii, varsinkin taisteluissa
  • Tylsät ja haaleat taustat

68

Käyttäjät ovat arvioineet pelin 0 kertaa.

Lisää samalta arvostelijalta
 Nioh90/100
 (15.03.2017)
 Necropolis: A Diabolical Dungeon Delve58/100
 (09.02.2017)
 Final Fantasy XV91/100
 (29.01.2017)
 Aragami71/100
 (23.01.2017)
 Dragon Quest Builders81/100
 (03.01.2017)
 Tales of Zestiria68/100
 (09.12.2016)
 7 Days To Die72/100
 (08.12.2016)
 World Of Final Fantasy85/100
 (28.11.2016)
 Farming Simulator 1765/100
 (07.11.2016)
 God Eater 2: Rage Burst45/100
 (10.10.2016)
 Transformers: Fall of Cybertron (Remas78/100
 (26.09.2016)
 Brut@l62/100
 (09.09.2016)
 Salt and Sanctuary90/100
 (01.09.2016)
 Shadow Blade: Reload75/100
 (14.07.2016)
 Neverending Nightmares65/100
 (20.06.2016)
 Layers Of Fear75/100
 (08.04.2016)
 Kholat55/100
 (29.03.2016)

Tales of Zestiria

Tales of Zestiria arvostelu

Arvostelija MavorsXXX, julkaistu 09.12.2016
Bandai Namcon menestyksekäs Tales Of –pelisarja on varmasti tuttu nimi monelle japanilaisten roolipelien ystäville. Miljoonia kappaleita myynyt sarja on tullut käytännössä jokaiselle mahdolliselle pelialustalle ja sen pohjalta on väännetty myös muutama elokuva, anime- sekä mangasarja. Pelit eivät liity varsinaisesti toisiinsa, vaikka niissä onkin paljon samoja piirteitä ja yhtäläisyyksiä. Käytännössä minkä tahansa pelin avulla voi tutustua pelisarjaan, kunhan nimen perässä ei ole numeroa. Itse tein juurikin näin, mutta Tales-ummikkona en halunnut kuitenkaan odotella ensi vuonna Euroopan julkaisun saavaa Tales Of Berseriaa, vaan sen sijaan kaivoin viimein hyllystä sarjan viidennentoista osan, Tales Of Zestirian.

Herättäkää, kun mainostauko on ohi

Zestirian tarinaa alkaa, kun nuoret kaverukset Sorey ja Mikleo ovat tutkimusmatkalla muinaisissa raunioissa ja löytävät sen pohjalta pyörtyneen tytön, Alishan. Pojat kantavat tytön kotikyläänsä turvaan, jossa tämä pian virkoaa ja ihmettelee, miksi Sorey asuu yksin Hobittien Kontua muistuttavassa pikkukylässä. Pian hänelle selviää, että kyläläiset, kuten myös Mikleo, ovat serafeja. Serafit ovat yliluonnollisia voimia omaava kansa, joita tavalliset ihmiset eivät näe eivätkä kuule. Sorey on kuitenkin kasvanut koko ikänsä serafien joukossa ja saanut näin myös kyvyn kommunikoida heidän kanssaan. Muutaman kommervenkin ja maailman pahuuden heräämisen jälkeen kohtalo kuitenkin pelaa korttejaan ja Soreysta tulee ”paimen”, supervoimia hallitseva sankari ja linkki serafien ja ihmisten välille, jonka tarkoitus on tuoda maailmaan tasapaino. Tällainen perinteiseltä kuulostava alkuasetelma siis.



Tarina saattaa kuulostaa kliseiseltä ja yksinkertaiselta ja sitä se tavallaan onkin, ainakin alussa. Jos siis pelin ”alulla” tarkoitetaan ensimmäistä kahtakymmentä pelituntia. Peli nimittäin käynnistyy tuskallisen hitaasti ja ensimmäiset kymmenen pelituntia kulutetaan tutkimalla maailmaa, keräämällä kokemusta, sekä etsimällä uusia jäseniä Soreyn maailmanpelastusryhmään. Hahmoihin kyllä syvennytään seikkailun aikana kunnolla ja kokonaisuus kasvaa mahtipontiseksi maailmanpelastustarinaksi, mutta jossain vaiheessa kyllästyminen tarinan seuraamiseen iskee ja pahasti. Tarinasta kiinnostuneet saavat kyllä rahoilleen ja ajalleen vastinetta, mikäli vain jaksavat seurata hahmojen välistä puuduttavaa ja pitkäveteistä keskustelua. Mukana tallustavat hahmot ovat sentään mukavan erilaisia ja hauskoja seurata, sillä heistä jokaisella on erilainen persoona ja he juttelevat niitä näitä keskenään. Yhtä ei kiinnosta maailman meno tippaakaan, toinen taas tahtoo tutustuttaa jäseniä paremmin toisiinsa. Jokainen hahmo myös edustaa jotakin elementtiä ja taistelutyyliä, josta mieleen tulee väkisinkin Avatar: The Last Airbender -televisiosarja.

Hahmoilla on totta kai muutakin tarkoitusta, kuin roikkua ryhmän mukana laukomassa puujalkavitsejä tai aukomassa päätään toisilleen. Jokainen heistä osaa taustalla tehdä omia erikoisjuttujaan, kuten valmistaa terveyttä parantavia leivoksia, havaita kaukana olevia aarteita tai tehdä koko jengistä vaikeammin havaittava. Taustatyöhön voi vaikuttaa itse täysin vapaasti, mikä tuo seikkailun rinnalle pientä mikromanagerointia. Hahmojen varusteita voi myös yhdistellä, mikäli matkalla sattuu löytämään kaksi samanlaista tavaraa, mutta ratkaisu tuntuu kovin väkinäiseltä ja turhalta. Myös ulkonäköä varten on paljon erilaisia vaatekappaleita, vaikkakin suurin osa niistä on vain hauskoja hiustyylejä, tekoviiksiä, yhteen kasvaneita kulmakarvoja ja muuta pilailupuotikrääsää. On toki hauskaa hupia katsoa vierestä kun afropäinen Sorey pelastaa maailmaa piippu suupielessä, lepakon siivet selässä valtavan kokoinen muoviklyyvari keskellä naamavärkkiä.

Yksi, joka hallitsee kaikkia

Parhaimmillaan tiimin jäsenten erikoisuudet kuitenkin tuodaan esiin, kun ryhmän eteen hyppää vihollinen. Tällöin jokainen hahmo taistelee itsenäisesti, pelaajan ohjatessa yhtä niistä (tai makoillessa sohvalla, kun laittaa automaattitaistelun päälle). Hahmot osaavat tehdä perusiskuja ja komboja tavallisella lähitaisteluaseellaan, mutta myös yhdistää sekaan omia elementtejään. Esimerkiksi Mikleo osaa ampua vedestä ja jäästä muodostuvia nuolia ja aaltoja, kun taas Lailah luottaa tulipalloihin ja valtaviin liekkitornadoihin. Sorey ainoana tavallisena ihmisenä osaa tehdä vain vähän sitä ja tätä, mutta ei oikein mitään kunnolla. Ainakaan yksin. Paimenena hänellä on kuitenkin voima yhdistää itsensä serafeihin, jolloin hänestä tulee Zestirian maailman Avatar. Kun Soreyn yhdistää esimerkiksi tulta hallitsevaan Lailahiin, tulee heistä kahdesta yksi, äärimmäisen voimakas, nopea ja kestävä taistelija. Tällöin he voivat tehdä vihollisarmeijaan massiivista tuhoa ja hienoja lopetusliikkeitä, mutta myös antaa paremmin tukea tiimikavereilleen esimerkiksi parannustaioin.




Aluksi taistelu on hyvin yksinkertaista, sillä pelkästään yhden napin taktiikalla pärjää jo pitkälle. Niinkin pitkälle, että vasta kymmenen tunnin jälkeen tunsin tarvitsevani vähän muitakin nappeja. Pomovastuksissa sentään joutuu jo miettimäänkin, että mikähän elementti tepsisi parhaiten mihinkin. Käyttääkö kasvihirviöön kenties vettä, vaiko tulta? Entäs jättimäiseen mustekalaan? Ehkä kuorma-auton kokoinen kivi naamaan auttaisi paremmin, kuin raikas roiskaus merivettä. Hirveästi ei siis aivojaan tarvitse käyttää, sillä vaikka pelaaja ei itse keksi, kertoo peli kyllä vihollisen heikkoudet mikäli pelin pysäyttää. Kun peli etenee, viholliset paranevat ja omat hahmot oppivat kaikkea uutta, myöskin taistelumekaniikka monimutkaistuu. Yhdistettäviä hahmoja joutuu valitsemaan useammin ja monesta vaihtoehdosta, eikä pelkällä perusiskulla tee enää mitään. Loppua kohden taistelut tosin tulevat vain kyllästyttämään, sillä niitä hyppii esiin jatkuvalla syötöllä ja touhu alkaa maistumaan pahasti puulta. Onneksi vaihtoehtona on myös automaattitaistelu, mikäli haluaa itse pitää välillä taukoa, eikä tahdo paeta jokaiselta viholliselta. Tällöin voi itse rauhoittua vaikka lukemalla puhelimestaan Facebook-päivityksiä, sillä automaattivaihteisto kyllä takoo pienemmät, ja miksei isommatkin, körmyt pois tieltä. Onneksi näin, sillä kun pelaaja on jo voittanut satoja, samalla kaavalla etenevää rivivihollistaistelua, alkaa jo vähemmästäkin kaipaamaan vaihtelua.

Värikkäitä tahroja haalealla paperilla

Taistelu ei kuitenkaan ole ainoa Tales Of Zestirian pitkäveteisistä kompastuskivistä. Toinen asia on nimittäin luolastot ja putkimainen pelimaailma. Luolastoja on pelissä kymmenkunta, joista jokainen on lähes identtinen putkisto keskenään. Välillä eteen saattaa tulla pientä pähkinää purtavaksi, mutta lähes jokainen on vain eteenpäin juoksemista, taistelemista, aarrearkkujen availua ja uloskäynnin edessä seisovan jättimörön niittämistä. Tästä samasta kärsii myös koko pelimaailma. Peli on olevinaan avoimen maailman seikkailu, mutta käytännössä koko pelialue on vain kasa vierekkäisiä ympyröitä, joita luoliksi maalatut putket yhdistävät. Kaikki tutkittava käytännössä puuttuu, sillä missään ei oikeastaan ole mitään. Jos tehtävämerkistä lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan, löytää korkeintaan vinkkimonumentin, joka kertoo kuinka taistelun voi painaa pysäytykselle. Tämä ei oikein lämmitä enää kolmenkymmenen pelitunnin kohdalla, vaan seikkailun varrelle toivoisi jotakin vähän jännittävämpää. Myös mainittavan arvoinen ja samalla myös hieman outo seikka on, että peli kyllä kertoo kymmenien tuntien jälkeen täysin yhdentekeviä asioita, mutta ei esimerkiksi kerro selkeästi mihin pitäisi edetä. Jäin muutaman kerran täysin jumiin, koska peli tai sen hahmot eivät vain yksinkertaisesti kerro mistä etenemiseen vaadittava tavara tai vihollinen löytyy. Siinähän lähdet etsimään jokaisen luolaston ja puoliavoimen maaston ympäri kun ainoa annettu ohje on ”Meidän pitää etsiä puu”, eikä sanaakaan enempää. Tässä vaiheessa katsoin parhaakseni vilkaista läpipeluuopasta, samalla säästäen varmasti useita tunteja peliaikaa.



Pelin visuaalinen anti täytyy tuoda myös erikseen esille. Grafiikka on värikästä, tarkkaa ja upean näköistä, mutta vain välivideoissa ja päähenkilöissä. Hahmot ovat kuin suoraan animesarjasta repäistyjä ilmeineen ja tarkkoine yksityiskohtineen, mutta muu maailma sitten ei sinnepäinkään. Pelloilla ja vuoristoissa juostessa taustat ovat sumeita, haalean värisiä ja tylsiä, mutta myös samalla vanhanaikaisia. Aivan kuin taustat olisi tehty edelliselle konsolisukupolvelle, kaiken muun loistaessaan nykypäivässä. Varsinkin taisteluissa tämä korostuu, kun upeita valoefektejä katsellessa sattuu vilkaisemaan taustalla näkyvää harmautta. Kun taistelun tuoksinnassa pelin ruudunpäivitys putoaa välillä lähes diashown tasolle, saa rumia taustoja katsella välillä oikein ajan kanssa ja useasti.

Yhteenvetona Tales Of Zestiria kuitenkin tarjoaa mukiinmenevää japsiropea sellaista kaipaaville. Sarjan fanit varmasti saavat pelistä sadan tunnin seikkailun irti, sillä tekemistä peli todellakin tarjoaa, jos ei välivideoiden, niin myös kymmenien sivutehtävien puolesta. Muille peli saattaa olla liian pitkäveteinen ja tylsä, mutta kunhan alkukankeuden ja yksitoikkoisen taistelumekaniikan läpi pääsee, alta kuoriutuu yllättävänkin toimiva ja monipuolinen toimintaseikkailu.


  --MavorsXXX


Kommentit

Ei kommentteja
Lukijoiden suosikit
RPG-lajityypistä

98/100 - Jade Empire
              Keskiarvo 1 arvion perusteella
96/100 - The Elder Scrolls IV: Oblivion
              Keskiarvo 4 arvion perusteella
95/100 - Fallout: New Vegas
              Keskiarvo 1 arvion perusteella
92/100 - Star Wars: Knights of the Old Republic
              Keskiarvo 26 arvion perusteella
90/100 - Fable
              Keskiarvo 11 arvion perusteella
90/100 - Lord of the Rings: The Third Age
              Keskiarvo 1 arvion perusteella
90/100 - Two Worlds
              Keskiarvo 1 arvion perusteella
90/100 - The Elder Scrolls III: Morrowind - Game Of The Year Edition
              Keskiarvo 9 arvion perusteella
90/100 - Final Fantasy XIII
              Keskiarvo 2 arvion perusteella
89/100 - Fallout 3
              Keskiarvo 6 arvion perusteella