Rise of Nightmares

Kirjoittanut: Livegamers

04.10.2011

Rise of Nightmares on Segan Kinect-liikesensorille kehittämä ensimmäinen kauhupeli. Se on laitteella myös ensimmäisiä pelejä, joissa päästään kokeilemaan vapaata liikkuvuutta. Rise of Nightmares pudottaa pelaajan keskelle aviokriisiä; Kate on lähtenyt reissuun miehensä Joshin kanssa korjatakseen parisuhdettaan. Alku ei ole kuitenkaan lupaava, vaan kesken junamatkan Josh jää jälleen kerran nalkkiin juomisestaan, jonka hän on luvannut kokonaan lopettaa. Kate ryntää vihastuneena pois ja peli voi alkaa.
Nainen pulassa

Kuten useimmat B-luokan kauhuelokuvat, myös Rise of Nightmares on tuskastuttavan kliseinen. Josh etsii vaimoaan junasta, mutta kohtaakin vain muita paperinohuita hahmoja; venäläisiä ballerinoja, eurooppalaisia reivaajanuoria ja eksoottisen ennustajatytön, joka kertoo Joshille synkästä tulevaisuudesta. Hetken päästä juna sinkoutuukin raiteiltaan ja pelaaja päätyy keskiaikaisen linnan lähistölle. Muita juna-onnettomuudesta selvinneitä alkaa hävitä kirkumisen saattelemana, joten joukkio pakenee hullun tiedemiehen, zombien ja muiden kauheuksien asuttamaan linnaan. Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin myöntää, että tarinan kehnoudesta huolimatta (tai sen ansiosta) pelissä on jotain hohdokasta, jota koettiin ainoastaan ihanissa 90-luvun peleissä.

Avaa ovi! Kyykisty! Ole liikkumatta!

Rise of Nightmares on ensimmäinen kauhupeli Kinect-sensorille, joten kaikki liikehdintä tapahtuu pelaajan vartalolla. Ovet avataan heilauttamalla kättä, tikkaiden kiipemistä imitoidaan keholla, venttiilejä pyöritellään ja esteiden alta möyritään. Liikkuminen luonnistuu asettamalla jalka eteen tai taakse, ja pelaajan saa kääntymään pyörittelemällä ylävartaloa. Tämä tärkein osa-alue on ikävä kyllä myös pelin heikoin. Josh juoksee kyllä seiniä ja piikkejä päin sekä peruuttaa sirkkeliin, mutta sujuvasti hän ei osaa liikkua vaikka vaimon henki on kyseessä. Onneksi kehitystiimi on myös huomioinut tämän heikon lenkin ja tehnyt kaksi asiaa vähentääkseen pelaajan henkistä ja fyysistä tuskaa; Josh on tehty juopoksi ja suurimman osan ajasta pelissä voi liikkua automaattiohjauksella nostamalla oikean käden ylös.

Liikkumisen jälkeen toinen tärkeä alue on zombien lahtaaminen. Tähän tarkoitukseen pelaaja saa muun muassa macheteja, heittoveitsiä ja moottorisahoja. Varsin yksitoikkoinen kameran edessä heiluminen on yllättäen erittäin tyydyttävää. Jokainen ase toimii yksinkertaisesti viuhuttamalla nyrkkejään vuorotellen, ja välillä innostuessaan voi jopa potkia ilmaa, mutta ruudulla räiskyvä veri ja ruumiinosat tekevät asiasta jotenkin hohdokkaan. Pelissä on myös pomotaistoja, mutta ne eivät eroa normaaleista vihulaisista pientä kestävyyttä ja kikkailua lukuun ottamatta.

Päät putoilevat

Rise of Nightmares on kauhupeli. Gorea siitä löytyy valtavasti, mutta kauhua ei juurikaan. Muutamat kohtaukset yllättivät ja jopa uppoavan junan päältä pois juokseminen tuntui jännittävältä. Sadat sairaanhoitajazombiet eivät kuitenkaan pelota, vaikka joka toinen niistä tippuisikin yhtäkkiä taivaalta. Asiaa ei ainakaan auta se, että Kinect vaatii toimiakseen melko valoisia olosuhteita.

Rise of Nightmaresin tylsä, mutta jopa hieman tunnelmallinen linnamiljöö pääsi myös yllättämään. Kuka olisikaan uskonut, että tyhjässä ovien ja kaltereiden täyttämässä linnassa olisi jotain niin nostalgista, että mieleen nousi muutama Nintendo-klassikko. Hyvät tunnelmat kuitenkin kaikkoavat vähän väliä turhautumisen tieltä, kun joka toiseen oveen pitää etsiä avain ja joka toinen kalteri avataan kaukaisesta vivusta. Suurimmat turhautumiset tulevatkin varmasti siitä, että pelaaja ei voi enää luottaa automaattiseen liikkumiseen, vaan joutuu itse hortoilemaan seiniä päin.

Rise of Nightmares yllätti minut. Se yllätti minut varsin monella negatiivisella, mutta myös erittäin monella positiivisella alueella. En olisi uskonut suoraan kävelyn olevan näin vaikeaa, kuten en olisi uskonut muutamien quick-time-eventien olevan jännittäviä. Rise of Nightmares on kauhupeli, jota kukaan ei pelaisi normaalilla ohjaimella, mutta Kinectillä sille antaa anteeksi ja osaa arvostaa tätä mielenkiintoista kokemusta.