Shellshock: Nam ´67

Kirjoittanut: Livegamers

20.02.2004

Hollantilainen Guerrilla Games kehittää yhdessä Eidoksen kanssa Vietnamin sotaan perustuvaa Shellshock: Nam ´67 -peliä, jossa keskitytään nuoren sotilaan (pelaajan) sotakokemuksiin hänen ensimmäisellä komennuksellaan. Pelaajan ohjaama hahmo on osa sotilasryhmää, mutta peli ei kuitenkaan ole joukkuepohjainen.
Kehittäjät lupaavat Shellshock: Nam ´67 -pelin tuovan sodan kauhun, kaaoksen sekä realistisuuden esille tavalla, jollaista ei ole ennen tämän tyyppisissä peleissä nähty. Näin ollen pelin ikäraja tulee olemaan 18 vuotta.

C&VG on testannut pelin aikaista versiota ja heidän mielipiteitä voit lukea täältä. Sivulla on myös kuvia pelistä.

Huonona puolena mainittakoon, että Shellshock: Nam ´67 kehitetään pääasiassa PS2:lle, jonka pohjalta sitten parannellaan muut versiot konekohtaisesti. Mahdollisesta Xbox Live -tuesta lienee turha haaveilla, koska Eidos toimii pelin kustantajana, eikä tunnetusti tue Liveä. Guerrilla Games tunnetaan tällä hetkellä ehkä parhaiten Sonyn kanssa PS2:lle kehitettävästä Killzone -pelistä.

Shellshock: Nam ´67 ilmestynee kaikille nykykonsoleille sekä pc:lle kesällä Pohjois-Amerikassa. Euroopan julkaisusta ei ole vielä tietoa.