Spider-Man 3

Kirjoittanut: Livegamers

22.05.2007

Treyarch tekee paluun Hämähäkkimies-elokuvalisenssipelien pariin Spider-Man 3:lla. Viime yritys Spider-Man 2:n kanssa oli mielestäni erittäin onnistunut muutamia pikkumurheita lukuunottamatta. SM2 vangitsi Hämis-tunnelman oivasti ja tarjosi lukemattomia pelitunteja pelkkää seittiflengailua ja salaisuuksien etsimistä – tietysti elokuvan tapahtumia sivuavan pääjuonen ohella. Mutta entäpä sitten Spider-Man 3?
Paperilla kaiken pitäisi olla kunnossa – lisenssi on kattava ja pitää näköjään sisällään elokuvan lisäksi muutakin Marvelin sarjakuvaan liittyvää, kuten eri vihollisia. Myös seuraavan sukupolven tehot avittavat peliä varmasti, SM2 kun kärsi staattisesta ja tylsästä pelimaailmasta, vaikka alue olikin iso. Elokuvan näyttelijätkin ovat lainanneet äänensä pelin hahmoille ja kaiken lisäksi SM2:n kamerasysteemi oli toimiva, eli siis valmiina siirrettäväksi uuteen peliin.

Teoria eroaa käytännöstä…

Halusin pelin olevan hyvä, jopa mahtava, elokuvan aiheuttaman pettymyksen takia. Treyarch on kuitenkin tehnyt käsittämättömän ja korvannut toimivan kamerasysteemin uudella, jonka teoriassa pitäisi seurata Hämistä tarkemmin. Käytännössä kamera seuraa vähän liiankin ärhäkkäästi ja nopeat liikkeet täten aiheuttavat silmitöntä hyppimistä kuvakulmassa, jopa niinkin paljon, että kadottaa (pitkälti Spider-Man: The Movie -pelin kaltaisesti) kaiken tajun ympäristöstään. Jopa niin seesteinen ja leppoisa seittiflengailu aiheuttaa matkapahoinvointia, kun kamera hyppii spiidiä nauttineen hillerin kaltaisesti.

On myös vaikea nähdä mihin uuden konsolisukupolven tuomat lisätehot ovat menneet – ympäristö on edelleen staattistakin staattisempaa, autot näyttävät kopioilta toisistaan, tekstuurit ovat niin edellistä sukupolvea ja sahalaidat ”koristavat” lähes jokaista reunaa, lukuunottamatta itse Hämiksen hahmoa. Miksi kaikki esineet on liimattu katuun kiinni? Eikö hurjistunut Hämähäkkimies voisi antaa rangaistusta valaisintolpilla tai autoilla Crackdownin tyyliin? Kaiken staattisuus, pintatekstuurien lähes täydellinen puuttuminen, värimaailman apaattisuus ja interaktiivisuuden puuttuminen saavat pelin vaikuttamaan vain HD-grafiikoille nostetulta edellisen sukupolven peliltä. Manhattan on isompi kuin edellisessä pelissä mutta vain skaalaltaan, sillä itse alue on täsmälleen sama. Lisänä tällä kertaa ovat kuitenkin myös metrotunnelit ja viemärit, joita Treyarchin mukaan on tarkalleen 20 mailia. Käytännössä isompaa aluetta ei huomaa, koska Manhattanin koon kasvattaminen ei lisää vaihtelua, vaan vain taloja. Viemärit ja metrotunnelit taas tuntuvat välttämättömältä pahalta muutamien tehtävien tapahtumapaikkoina, mutteivät innosta vapaaseen tutkimiseen.

Elokuvalisenssipelimäisyys paistaa läpi. SM3 on tehty tiukassa aikataulussa käyttäen edellisen sukupolven teknologiaa ja tästä pitänee Treyarchille antaa hieman anteeksi. Anteeksianto koskee kuitenkin vain teknistä puolta – Spider-Manin taustat on unohdettu ja peliin on lisätty DC Comicsin Batmanin tyylisiä teemavihollisjengejä. On punkkarit, on taistelulajeja taitavat aasialaiset ja sitten ihmeelliset anime-/mangatyttöset sateenvarjoineen ja ihmeellisine pukuineen. Pienellä vaivalla olisi voitu pysyä sarjakuvan ja elokuvankin hengessä käyttämällä tavallisia rikollisia ja miksei -jengejäkin. Hauskempaa olisi ollut esimerkiksi laukkuvarkaiden, kidnappaajien, pankinryöstäjien ja pahoinpitelijöiden etsiminen ja pidättäminen, kun SM3:n satunnaiset rikokset näyttävät keskittyvän (jengi)kaahareiden ja katutappeluiden estämiseen.

Masennusta aiheuttavat myös peliin eksyneet bugit, joita jo lyhyen pelitestin aikana ilmaantui 5(!) kappaletta, puhumattakaan sitten pidempikestoisesta pelailusta. Yleistä on vihollisten spawnaaminen rakennusten sisään, harvinaisempia bugeja mm. kamerakuvakulman yllättävä zoomaus lähelle (ainoa ratkaisu käynnistää peli uudelleen) ja kuoleminen jonkin esineen päälle, jolloin Hämiksen ruumis nykii eikä täten pysähdy ja ei pysty syntymään uudestaan (käynnistä peli uudestaan). Kamera tekee kepposet myös usein näyttäen läpileikkauksen rakennuksesta tai jopa pelimaailmasta – kaikki nämä ja monet muut antavat kuvan vioittuneesta pelistä.

PeterMUMMumummMUmum…MUMmum

Nimekkäät näyttelijät harvoin loistavat elokuviin perustuvissa peleissä – kenties se on kokemattomuutta kyseisen genren alalla, tai sitten heitä ei vain kiinnosta se sopimukseen sisällytetty lisäpykälä äänensä lainaamisesta peliin. Spider-Man 3 ei ole poikkeus tähän sääntöön, mutta oikeat näyttelijät sentään hoitavat hommansa rasittamatta pelaajan korvakäytäviä, toisin kuin Mary Janen näyttelijän Kirsten Dunstin sijainen, joka erikoisten ”Thrill Ride”-tehtävien aikana ajaa ihmisen kuin ihmisen masennuksen syövereihin toistuvilla kommenteillaan (puhumattakaan kerättävien sydämien tauottomasta *plop*-äänestä…).

SM3 käyttää osittain elokuvan musiikkiraitaa ja näissä tilanteissa, joissa sitä käytetään, on harvoin mitään valittamisen aihetta. Musiikki on hyvää tasoa, kunnes elokuvan musiikki loppuu ja alkaa peliin sävelletty sekametelisoppa. Lisäksi musiikkia vaivaa se, että se reagoi nykien pelimaailman tapahtumiin – käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vauhdilla seittiflengaillessa kaupungin läpi musiikki nykii esimerkiksi vihollisten ollessa lähellä.

Shenmue-Spider-Man

SM3 sisältää lukuisia juonipolkuja teemajengeihin liittyvistä aina elokuvan tapahtumia läheltä liippaavaan juoneen. Pääpahiksista mukana Sandmanin ja Venomin lisäksi ovat mm. Scorpion Lizard Man ja Kingpin. Tehtäviä on yhteensä hieman yli 40 kappaletta, mikä on aivan riittävä määrä. Tehtävät tarjoavat kiitettävää vaihtelua satunnaisten rikosten estämiselle ja ovat ihan kelvollista tasoa valtaosa.

Pelimekaniikka nojaa vahvasti pomotaisteluihin ja interaktiivisiin, Shenmue-pelien tyylisiin välianimaatioihin. Tässä ei sinänsä ole vikaa, mutta vaikeammat pomotaistelut tuovat esille muuten hauskan ja intuitiivisen taistelusysteemin heikkoudet. Taisteluissa käytetään kaikkia ohjaimen nappeja suorittamaan erinäisiä liikkeitä, kuten voimahyökkäyksiä, erikoishyökkäyksiä ja tavallisia nopeita iskuja. Vaikeammissa taisteluissa vasemman olkanäppäimen ”Spider Senses”-hidastustilan käyttö korostuu tarpeettoman paljon. Vihollisten päiden päällä näkyy keltainen merkki varoittaen hyökkäyksestä ja LB-nappia painamalla pystyy välttämään tämän. Lisäksi hidastuksen aikana tulee aika ajoin indikaattori painaa X-näppäintä, jolloin pystyy tekemään vastahyökkäyksen. Tavallisia vihollisia vastaan vastahyökkäystä ei juurikaan tarvita ja vihollisten suojaukset pystyy kiertämään vaihtelemalla ilma- ja maahyökkäyksiä satunnaisesti.

Pomotaisteluissa Spider Sensesin ja vastahyökkäyksen käyttö kuitenkin on melkeinpä vaatimus, jos haluaa selvitä hengissä. Pomotaistelut muuttuvatkin pian pelkäksi väistö/vastahyökkäys-ralliksi ja vaikka välillä saisikin perille tavallisia iskuja, on suuri riski joutua pomon voimakkaan hyökkäyksen armoille niiden seurauksena. Ja kun lisää elämää harvoin saa tehtävän aikana, voi yksikin erhe olla kohtalokas ja tällöin joutuu pelaamaan lähimmän tehtävän osion alusta. Osiojako on useimmiten armelias, mutta jos alkaa olemaan lähemmäs tunnin mittaisen kamppailun loppumetreillä ja joutuu sen aloittamaan alusta, on nauru jokseenkin kaukana.

Pienempi paha, mutta suurempi ärsyyntymisen aihe ovat aiemmin mainitsemani interaktiiviset välivideot. Suoraviivaisessa toimintapelissä on vaikea miettiä oikeutusta tällaiselle ominaisuudelle, toisin kuin rauhallisempitahtisessa Shenmuessa. Välikohtaukset ovat näyttäviä, se on selvä, mutta ”yritys/erehdys/uudelleenyritys jne.”-pelimekaniikka rasittaa, varsinkin kun usein näitä kohtauksia edeltää jonkinlainen välivideo, jonka joutuu katsomaan uudestaan ja uudestaan.

Loppusanat
Spider-Man 3 on aluksi kiehtova, sitten ärsyttävä ja harmittavan pian tylsistyttävä peli. Teknisenä edistysaskeleena se on kenties askel taaksepäin SM2:sta. Spider-Man-fanaatikoille se tarjonnee seittifiilistelyä ja pelattavaa salaisten ”Tokenien” etsimisen muodossa pidemmäksikin aikaa, mutta ainakaan minulle tämä ei riittänyt, vaikka Spider-Man-fani olenkin.

Viihdyttävä ja näyttävä taistelusysteemi jaksaa kiehtoa jonkin aikaa vapaan seikkailun ohella, mutta pomotaisteluiden äkillinen vaikeutuminen ja niiden toistavuus syövät peli-ilon tehtävien suorittamisesta.