Splinter Cell: Blacklist

Kirjoittanut: Livegamers

11.09.2013

Hiiviskelypelien genre kasvaa jälleen tänä syksynä yhdellä uudella tuotoksella, kun legendaarinen Splinter Cell -sarja saa jatkoa. Viime vuosina hieman hiiviskelystä toiminnantäytteisemmäksi muuttunut pelisarja palaa takaisin juurilleen – pelissä luvataan olevan yhtä paljon hiiviskelyä kuin sarjan ensimmäisissäkin osissa. Onko paluu vanhaan onnistunut vai alkaako Sam Fisherin taru olla jo taputeltu?
Tälläkin kertaa Sam Fisher on pistetty ratkaisemaan Yhdysvaltain äityneitä terroristiongelmia. Herra Fisher lähtee presidentin pyynnöstä listimään vaarallisia terroristikytköksiä yksi kerrallaan ja tyhjentämään mustaa listaa, jonka henkilöillä on aikeita kaataa isoilla aseilla Yhdysvaltain mahtiasema maailmassa. Uusin peli on suoraa jatkumoa Conviction-pelin juoneen.

Hiiviskelyä tättärää!

Pelin yksinpelikampanja on tuttua huttua pelin edellisiä osia pelanneille. Sam lähtee tappokeikoille komentokeskuksesta, josta mies valitsee mukaansa sopivat pelit ja vermeet. Tehtävissä Sam Fisher saa vapaat kädet suorittaa tehtävänsä. Kentät voi mennä läpi hiiviskellen tai räiskien. Kaikki on kiinni pelaajasta ja ennen kaikkea siitä, minkälaisia aseita valitsee mukaansa keikalleen – rynnäkkökiväärin kanssa keikasta tulee verinen ja kovaääninen koitos. Toisin sanoen, pelistä löytyy periaatteessa kolme erilaista tapaa mennä kentät lävitse: Ghostissa hiivitään kenttä vähin äänin, Pantherissa toiminta lisääntyy ja Assaultissa räiskitään suojien takaan kuin suoraan Gears of Warissa.

Vaikka hiiviskelyä löytyykin uusimmasta pelituotoksesta enemmän kuin tarpeeksi, ovat toimintakohtaukset aivan turhia. Ne eivät toimineet Convictionissa, eivätkä ne toimi Blacklistissäkään. Pahimmillaan Splinter Cell: Blacklist onkin kolmannen personnan räiskintää ilman minkäänlaista mielenkiintoa.

On hienoa, että Splinter Cellin tehtävissä pelaajalle annetaan pelaajalle vapaat kädet edetä. Kun vertaa varsinkin edellisiin osiin, Convictioniin tai Double Agentiin, se on selvä askel parempaan suuntaan. Pelaamisestakin tulee paljon mielenkiintoisempaa, kun kaikkea ei ole etukäteen käsikirjoitettu.

Pelit ja vehkeet

Mukana on paljon edellisistä osista tuttua aseita ja välineitä, kuten esimerkiksi kaikkien tuntemat pimeänäkölasit. Oikeastaan on pieni pettymys, ettei asearsenaaliin ole keksitty juurikaan mitään edellisistä osista radikaalisti poikkeavaa. Pelissä pystyy ansaitsemaan rahaa, jolla saa avattua erikoisaseita ja päivitettyä valmiina olevia aseita uuteen uskoon.

Blacklistin viholliset eivät ole tyhmiä. Välillä tuntuu, että miehet huomaavat Samin pienetkin liikkeet ja aavistavat tilanteen ennen kuin pelaaja ehtii kissaa sanoa. Mutta se ei oikeastaan edes haittaa – jos tämä olisi liian helppoa, ei pelaaminen olisi lähellekään yhtä jännittävää.

Graafisesti peli on ihan kelvollinen. Välillä televisiota on säädettävä kirkkaammaksi, kun tuntuu, ettei pimeissä paikoissa erota tarpeeksi yksityiskohtia. Siihen tietenkin auttavat myös pimeänäkölasit. Edellisistä osista tunnettu Fisherin ääninäyttelijä Michael Ironside on vaihtunut uuteen, Eric Johnsoniin. Mies kuitenkin hoitaa tonttinsa Samin ääninäyttelijänä paremmin kuin hyvin.

Blacklistissä moninpelipaletille palaa takaisin suosittu Spies vs Mercs -pelimuoto. Toisin sanoen kyseessä on vakoojat vastaan sotilaat -moninpelivääntö, jossa palkkasotilaat pelaavatkin peliä ensimmäisestä persoonasta. Vakoojat koittavat hakkeroida tietokoneita sotilaiden yrittäessä estää hiiviskelijöiden aikeet. Spies vs Mercs on raikastava piristysruiske moninpelipalettiin ja harvinaisen koukuttava pelimuoto kavereiden kanssa pelattavaksi. Myös muut pelimuodot skulaavat mainiosti, ja täytyy sanoa, että Splinter Cell: Blacklist tarjoaa parasta moninpelimeininkiä Ubisoftin tuotoksista pitkään aikaan. Moninpelikenttiä voisi kylläkin olla muutama lisää.

Onnistunut jatko-osa

Splinter Cell: Blacklist on pätevä jatko-osa jo yhdentoista vuoden ikään ehtineelle Splinter Cell -pelisarjalle. Yksinpeli tarjoaa jännittävää viihdettä koko rahan edestä ja moninpeli onnistuu yllättämään positiivisesti huikean Spies vs Mercs pelimuodon siivittämänä.

Ainoaksi kysymysmerkiksi jää vain se, että miksi näissä Tom Clancyn peleissä jenkit on aina hyviksiä ja muut pahiksia?