Star Wars: The Force Unleashed 2

Kirjoittanut: Livegamers

24.11.2010

Tähtien Sota -lisenssin alla on skenen 30-vuotisen historian aikana tuotettu jos jonkinmoista oheistuotetta. Myös pelit ovat saaneet oman osansa, ja taistelu Imperiumin ja kapinallisten välillä jatkuu pelilaitteilla edelleenkin kiivaana. Sohvalta ohjattavia jedi-seikkailuja on nähty aikojen saatossa enemmän kuin jaksaa laskea ja pelien taso on liikkunut ääripäästä toiseen. Vuonna 2008 ensi-iltansa saaneessa Star Wars: The Force Unleashedissa Voima oli kuitenkin vahvasti esillä, ja peli oli niin omastani, kuin useiden muidenkin mielestä viihdyttävin Star Wars -pläjäys vuosikausiin.
Pelissä seurattiin Starkilleriksi nimettyä Darth Vaderin nuorta oppipoikaa, jonka tehtävänä oli tappaa jedi-mestareita. Starkiller löi jedejä kylmäksi kiitettävään tahtiin, mutta sai itsekin nenilleen pelin lopussa. Päähenkilön hiippakunnan vaihdosta huolimatta tarina jatkuu. Imperiumi nimittäin loi miehestä kloonin syrjäisellä Kamino-planeetalla. Starkiller 2.0 ei kuitenkaan vielä vastannut Darth Vaderin odotuksia ja hänet tuomittiin likvidoitavaksi. Tähtientappajan näky kuitenkin paljastaa Sith-lordin pahat aatokset ja niin hän päättää jättää tämän planeetalle korisemaan itsekseen.

Pelin tapahtumat sijoittuvat ajallisesti aikaan ennen Star Wars 4: Uusi Toivo -episodia ja tapahtumat pyörähtävät toden teolla käyntiin, kun Keisari Palpatine palkkaa Boba Fettin metsästämään Starkillerin morsmaikun, Junon käsiinsä. Hänen avullaan keisari uskoo saavansa Kaminolta paenneen Starkillerin hyppysiinsä. Paljoa tämän syvällisempää tarinankerrontaa pelissä ei nähdä, joten pesäero ensimmäisen osan mielenkiintoiseen tarinaan on suuri.

Tanssii tähtien kanssa

Starkilleriä ympäröi kymmeniä Stormtroopereita. Hän seisoo hievahtamatta paikoillaan ja syvältä hupun alta erottuvat kiiltävät, keskittyneet silmät. TZUM! TZUM! Sithin oppipoika pitelee nyt käsissään kahta valomiekkaa, joiden punainen hehku saa viholliset ottamaan muutaman askeleen takapakkia. Yksi vihollisista antaa käskyn surmata kaapuun sonnustautunut soturi. Aseiden piipuista lentävät valojuovat syöksyvät kohti Starkilleriä. Miehen refleksit toimivat ja niin ensimmäinen vihollisaalto putoaa liikkumattomana kanveesiin – omiin luoteihinsa kuolleina.

Kaukaisessa galaksissa tapahtuva taistelu muistuttaa enemmänkin psykedeelisen balettiesityksen näyttämöä kuin sotatannerta: Valojuovat poukkoilevat ilmassa ja Starkiller puskee eteenpäin kieputellen lasermiekkoja vinhasti ympärillään. Raajattomat viholliset (Kyllä, ne irtoaa!) muodostavat soturin taakse valkoisen vanan ja sieraimet täyttyvät pekonin ja kärventyneen muovin aistikkaasta aromista.

The Force Unleashed 2 on edeltäjänsä tavoin vahvasti jedi-fiilistelyyn pohjautuva peli. Starkillerin veressä olevat midi-klorianit takaavat hänelle miekkojen heiluttelun lisäksi monta vänkää jedi-taitoa. Muun muassa miljoonan voltin lailla iskevät sormenpäistä purkautuvat siniset salamat, taito nostaa ihmisiä ja esineitä ilmaan pelkän ajatuksen voimalla ja kyky suorittaa varomattomille vihollisille kauko-ohjattu lobotomia ovat näistä taidoista hyviä esimerkkejä. Lisäksi päähenkilö osaa aika-ajoin kadota näkymättömiin, mutta tämä johtuu pelin sekoilevasta kamerasta.

Edellä mainitut ja kaikki muutkin manööverit kuuluvat Starkillerin osaamisalueeseen heti pelin alusta alkaen, mutta Voima kehittyy edelleen pelin vanhetessa. Uusia taitotasoja voi nimittäin ostaa start-valikon takaa löytyvästä kaupasta. Tämän pidemmälle hahmonkehitystä (jos siitä voi edes puhua) ei viedä, mutta pelaaja pystyy itse määrittämään esimerkiksi lasermiekkojen värin sekä hahmon pukeutumistyylin. Valomiekkojen kristallit avautuvat löytämällä ympäristöön piilotettuja holokroneja.

Kota keskellä taivasvaltakuntaa

Starkillerin tämänkertainen seikkailu ei ole pituudella pilattu. Lopputekstit valuivat ruudulle jo seitsemän pelitunnin jälkeen, vaikka seikkailuni koostui ajoittain myös maisemien ihailusta ja yleisestä kukkien haistelusta. Toisaalta lyhyempi pelikokemus on Force Unleashed 2:n kohdalla siunaus. Peli nimittäin nojaa alusta loppuun samaan kaavaan: Käytä oikeita liikkeitä oikeaan vihollistyyppiin, tuhoa isommat pultti-mutteri -viritelmät pois tieltä ja jatka sitten matkaa kohti seuraavaa taistelua. Raskaampi laitteisto, kuten AT-ST-kävelijät, viimeistellään näppärillä QuickTime Eventeillä, joissa ruudulla näkyvää nappulaa täytyy painaa oikeaan aikaan. Efekti on hauska paria ensimmäistä romua selättäessä, mutta loppupuolella idea pilataan selvällä liikakäytöllä. Suoranaista toimintaa rytmittävät pienet tasohyppelyosuudet ja erilaiset esteet. Mitään puzzleksi kutsuttavaa peli ei kuitenkaan tarjoa.

Pelissä on myös pomotappeluita, jotka huipentuvat lopun kohtaamiseen itse Darth Vaderin kanssa. God of War on tuskin pelin tekijöille täysin tuntematon käsite, sillä esimerkkiä on selvästi haettu siltä suunnalta. Vihollisten kolossaalisuudessa päästään GoW:in kanssa lähelle samaa tasoa, mutta yhtä eeppisiä vääntöjä Force Unleashed 2 ei pysty tarjoamaan. Itse koin pomotaistot paikoin ylipitkiksi ja itseään toistaviksi. Olisin kaivannut enemmän vaihtelua ja tuoreita ideoita geneerisen napinhakkaamisen sijasta.

Visuaalisesti Padmé

Teknisesti Star Wars -pelit ovat vihdoin sillä tasolla, missä niiden olisi aina toivonut olevan. Niin graafinen kuin audiovisuaalinenkin puoli on toteutettu erinomaisesti. ”Välivideoiden materiaali sopisi lähes suoraan valkokankaalle” -hämmästelin ensimmäisen videon pyöriessä ruudulla. Taistelun äänet kuulostavat yhtä hyvältä kuin elokuvissa ja ääninäyttelijäkaartikin on huolella valittu. Vaikka James Earl Jonesin uhkaava lausunta Darth Vaderina on vaihtunut Matt Sloanin tulkintaan, on eroa lähes mahdoton huomata. Ainoa lovi pelin teknisesti kiiltävään haarniskaan tulee kontrolleista, jotka eivät aina tottele pelaajan ajatuksia: Peli valitsee kohteet automaattisesti, josta johtuen pelaaja voi vahingossa kurittaa marmoripatsasta varsinaisen uhkan sijaan.

Valo vai Pimeys – katsojan silmissä

Star Wars: The Force Unleashed 2 on parhaimmillaan lyhyinä sessioina. Pelin tunnelma on kaiken kaikkiaan mainio ja Starkillerin kolttoset ruudun toisella puolen saavat pelaajan itsensäkin tuntemaan itsensä kaikkivoivaksi ritariksi. Peli tyydyttää varmasti Star Wars -fanien odotukset, mutta saagasta ei-niin-kiinnostuneille sillä ei ole tarjota kuin perushyvä sci-fi-seikkailu. Henkilökohtaisesti aistin pelissä vain yhden isomman tunnelmanpilaajan ja se on päähahmon kyvyttömyys kävellä hitaasti – kaverilla on aina sellainen pieni kipitysvaihde päällä.