The Amazing Spider-Man

Kirjoittanut: Livegamers

03.08.2012

Elokuvalisensseillä varustetut pelit – tuo epäsikiöiden tyyssija, jonne moni on mennyt helpon rahan perässä ja tullut matti kukkarossa takaisin. Ei ole helppoa tehdä peliä, joka olisi uskollinen elokuvassa toteutetulle käsikirjoitukselle samalla, kun pelin toteutus vastaisi nykyajan odotuksia. Mahdollisuuksia on koitettu parantaa tekemällä hybridejä, joissa tarinaa on esimerkiksi saatettu muunnella tai tarkastella aivan erilaisesta näkökulmasta. Onnistujia on tästä huolimatta vain muutama hassu.
Jos puhutaan Spider-Manista ja menestyksestä, niin suurin ja ehkäpä ainoa kultakaivos oli vuonna 2004 julkaistu Spider-Man 2. Onnistuuko nyt juuri julkaistu kolmannesta persoonasta kuvattu hiekkalaatikkomättö viemään kakkosen ykköspaikan vai onko The Amazing Spider-Man vain yksi epäonnistuja lisää muiden pelisarjansa osien joukossa?

OSCORP – Ihmiskunnan pelastaja ja tuhoaja

Hieman erikoisesti pelin tarina on itsessään jatkoa siihen, mihin tänä vuonna julkaistu elokuva loppuu. Liskona tunnettu Curt Connors on saatu aisoihin ja toimitettu kiven sisään. Hänen tutkimuksensa vaarallisista risteytetyistä lajeista on takavarikoitu OSCORPin toimesta. Sen sijaan että tutkimukset olisi arkistoitu X-mappiin, päättää hallituksen jäsen Alistair Smythe jatkaa Connorsin perintöä luomalla lisää tutkimuskohteita kehittäen samalla robotteja, jotka voisivat valvoa ja tarpeen tullen estää vastaavaa katastrofia uusiutumasta. Peter Parker saa tästä vihiä ja päättää tutkia asiaa. Gwen Stacy on arvostettu tutkija OSCORPissa ja Peterin läheinen ystävä. Hänen avullaan Parker pääsee salaiseen laboratorioon, jossa risteytyksiä kasvatetaan. Lupaavasti alkanut päivä ei kuitenkaan pääty hyvin, sillä yksi risteytyksistä onnistuu pakenemaan säilöstä ja vapauttamaan kaikki muutkin hengenvaaralliset risteytykset – uusi kaaos on saanut alkunsa.

Iso osa OSCORPin tutkijoista menettää henkensä ja loput saavat tappavan tartunnan, minkä vuoksi heitä odottaa karanteeni – Gweniä mukaan lukien. Peterin on löydettävä vastalääke ennen kuin on liian myöhäistä. Epidemian rajoittamiseksi OSCORP päästää robottiarmeijansa valloilleen Manhattaniin, mistä tosin on enemmän harmia kuin hyötyä. Ne näkevät lisäksi Hämähäkkimiehen uhkana.

Ei niin ruusuinen tulevaisuus

Tekniseltä toteutukseltaan Spider-Man ei ole kummoinen luomus. Graafisesti ainoastaan Hämähäkkimiehen puku näyttää hyvältä – mikään muu ei. Kaikki sisätilat vaikuttavat geneerisiltä ja ontoilta ja näyttävät hyvin samankaltaisilta keskenään. Edes viemäreissä ei noussut tunnetta, että nyt ryvetään ulosteessa. Kannen toisella puolella asiat ovat sentään hieman paremmalla mallilla. Läheltä tarkastellessa kaupunki näyttää yllättävän yksityiskohtaiselta ottaen huomioon sen suuren koon, mutta ilmateitse ei nähtävyyksiä paljon voi alkaa ihailla, sillä horisontti puuroutuu toden teolla ja pakottaa epäilemään, ovatko silmälasien vahvuudet kohdillaan.

Äänentoisto on enimmäkseen keskinkertaista parempaa ja ääninäyttely toteutettu pääasiallisesti hyvin, mutta jatkuvasti samojen kommenttien lataaminen Hämiksen suusta saa kylmäpäisimmänkin pelaajan räjähdyspisteeseen.

Hämähäkkimiehellä liikkuminen on sentään vaivatonta eikä seiteissä roikkuminen vaadi ylimaallisia suorituksia. Tätä on vielä helpottamassa hidastus, jonka aikana pelaaja voi miettiä hetken ja asettaa automaattisesti liikuttavat reitit. Tämä on hyvä ratkaisu jo siinä mielessä, että hyppääminen tarkasti johonkin erityiseen kohtaan ei ole helppoa ja nopeissa tilanteissa kuvakulmat eivät pysy mukana. Taistelumekaniikka on kuin suoraan kopioitu kilpailevalta taholta. Annettakoon anteeksi siinä mielessä, että kyseinen mekaniikka on hyväksi todettu ja hyvää kannattaa kopioida. Yhdestä napista hyökätään, toisesta tehdään vastaiskuja hämähäkkivaiston huutaessa hoosiannaa ja kolmannella voidaan joko ampua seittiä tai suorittaa lopetusliikkeitä. Erilaisia liikesarjoja on melko rajatusti, joten taistelu alkaa puuduttaa pidemmän session seurauksena. Myöskään tekoälyn tyhmyys ei paljon intoa kasvata – kaikki odottavat turpajonossa aina kiltisti vuoroaan.

Pelin aikana tulee myös paljon tilanteita, joissa suora hyökkääminen johtaa kuolemaan. Tarvitaan siis hienovaraisempia ratkaisuja. Aseistetut pahikset taltutetaan yksi kerrallaan toisten huomaamatta. Mikäli käry käy, niin sitten piilotellaan taskulampuilta katon rajassa ja odotellaan oikeaa hetkeä iskeä.

Mutantit Manhattanilla

Manhattan on toiminut Hämähäkkimiehen temmellyskenttänä niin kauan kuin minä muistan – niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin peleissäkin. Eihän sitä turhaan kannata omilta ”huudeilta” lähteä, kun rikollisuus rehottaa kaupungissa pahimmillaan samalla, kun mutantit tekevät tuhoa ja levittävät tappavaa virusta, joka uhkaa koko Manhattanin väestöä. OSCORPin on estänyt evakuoinnin, joten muuttoliikkeen harjoittaminen ei ole jokamiehenoikeus.

Ensimmäisen episodin jälkeen avatuva Manhattan tarjoaa pelaajalle pelin edetessä koko ajan laajenevan repertuaarin sivutehtäviä. Alkuun pelastetaan kansalaisia joutumasta väkivallan kohteeksi tai otetaan autolla pakenevia roistoja kiinni. Myöhemmässä vaiheessa yleistyvät pattitilanteet, joissa on tulitaistelu meneillään Manhattanin poliisin ja luodinkestävien konnien kesken. Mikäli valokuvaus on lähellä sydäntä, on tarjolla tehtäviä, joissa pitää ottaa kuvia mitä erikoisimmista kohteista. Valokuvaus kannattaa, mikäli haluaa päästä enemmän sisään Spider-Manin tarinaan ja sen sisältämiin hahmoihin. Eniten ihmetystä saivat aikaan vankimielisairaalasta karanneet potilaat. Heitä piti kyyditä selässä pilvenpiirtäjien päälle, jossa joko poliisi tai tohtori oli vastaanottajan asemassa. Olettaisin, että normaaleissa olosuhteissa hullujen huoneesta karanneet palautetaan pikimmiten omiin pehmustettuihin huoneisiinsa. Tähän kaikkeen kun lisätään vielä mutanttien aiheuttamat kalabaliikit, niin voidaan todeta, että tekeminen ei ihan heti sankarilta lopu.

Mikäli haluaa ottaa pelistä kaiken irti, on ympäri kaupunkia löytyvien sarjakuvien kerääminen ”se juttu”. Tarpeeksi sarjakuvia keräämällä avataan alkuperäisiä ja harvinaisia Hämähäkkimiehen sarjakuvalehtiä luettavaan muotoon.

Tehtäviä suorittamalla kasvatetaan kokemuspalkkia. Kokemuspalkin täyttyessä ansaitaan Hämähäkkimiehelle uusia kykyjä tai vahvistetaan jo aktiivisena olevia. Tämän lisäksi tuhoamalla OSCORPin robotteja tai löytämällä piilotettuja salkkuja ansaitaan teknologiapisteitä, joilla voidaan esimerkiksi vahvistaa ammuttavan seitin paksuutta, joka puolestaan estää tehokkaammin vihollisjoukkoja hyökkäämästä kimppuun, kun ylivoima yllättää.

Kun Parker ja Wayne kilpailivat keskenään…

Tarina on keskinkertainen ja lyhyt, ja toteutus tuntuu takkuilevan lähes jokaisella osa-alueella. Katastrofin ainekset ovat siis kupissa. The Amazing Spider-Man ei ole kuitenkaan täysin susi. Kaupungissa hengaileminen, sivutehtävien tekeminen ja niiden myötä kerättävät kokemuspisteet ovat ihan oiva tapa tappaa aikaa, jos muuta pelattavaa ei yksinkertaisesti ole ennen syksyä. Uusien kykyjen valjastaminen käyttöön tuo aina vähän lisää mielenkiintoa muuten tylsiin kahinoihin. Parhaita paloja pelissä ovat isot pomotaistelut, jotka eivät ole pelkkää nappien hakkaamista, vaan liikkeessä on oltava koko ajan.

Harmin paikka, että pelintekijöiden laiskuus vie mahdollisuudet päästä kärkisijoille. Hämähäkkimies imitoi myös luvattoman paljon kilpailevaa siivekästä kollegaa. Ajoittain peli tuntuu liiankin paljon viime vuonna julkaistulta Batmanilta. Joko rahat ja aika loppuivat kesken tai sitten tiimillä ei yksinkertaisesti ollut edes mielenkiintoa kakun leipomisen jälkeen käyttää tovia koristeluun.

Kovimmat Hämis-fanit saavat varmasti pelistä jonkinlaiset ”kiksit”, mutta perinteinen toiminta- ja seikkailupelien suurkuluttaja ei paljon kylmiä väreitä tule seittisankarina kokemaan. Ottaen huomioon sen, että tarjolla on paljon parempaakin pelattavaa samassa genressä, niin The Amazing Spider-Mania ei voi suositella ostoslistalle. Kerrottakoon vielä yksi tylsä vitsi loppuun, joka on tässä tapauksessa surkuhupaisasti totta: Peter Parker ja Bruce Wayne mittelivät keskenään – Batman voitti.

Katso traileri: