The Crew

Kirjoittanut: Livegamers

10.03.2015

Peli aloitetaan rytinällä, ja pelaaja pääseekin suoraan ajelemaan miliisiä karkuun keskellä peltoa. Tämä on suora tutustuttaminen siihen, missä kaikkialla voikaan ajella The Crew:n pelimaailman puitteissa.
Alex huolehtii veljestään Daytonista, joka kuuluu jengiin. 510 on häijyksi muuttunut katujengi, joka määrää tahdin siitä, kuka tekee ja mitä tekee. Pimeällä parkkipaikalla kaikki ei menekään ihan putkeen, ja Alex pääsee pienelle lomalle. Itse pelin tapahtumat sijoittuvat parin vuoden päähän parkkipaikan tapahtumista, ja Alex pääsee FBI:lle töihin käräyttämään valtion omia mustia lampaita ja tekemään muitakin hanttihommia. Alex lähtee henkilökohtaiselle kostoretkelle ja soluttautuu 510-jengiin. Tästä alkaakin musteen metsästys iholle, statuksen kasvattaminen jengissä ja ennen kaikkea kisailu osavaltion halki.

NEVER DRIVE ALONE!

Yksinään Crew ei ole kovinkaan kaksinen, tosin tarinaltaan se jaksaa pitää otteessaan. Oletuksena tosin se, että kampanjan ajaa suoraan läpi, koska kaikkea muuta välissä on aivan järjetön läjä. Perustehtävien lisäksi matkan varrelta löytyy pienempiä tehtäviä, joista voittaa omaan autoonsa lisää osia, jolloin menopelistä tulee parempi. Mitä parempi suoritus on, sen parempi osa. Minitehtävistä löytyy muun muassa ajolinja-, nopeus-, etäisyys- ja slalomhaasteita. Jokaista minihaastetta on noin sata, ja edellä mainittuna on vasta noin puolet. Paremman annin pelistä saa, kun on kavereita mukana. Jos on itse surkea kuski, niin kaverit voivat aina pelastaa omalla suorituksellaan. Käytännössä kaikki tehtävät pelissä ovat pelattavissa yhteistyössä kaverin kanssa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Perustehtäviin lisänä tulevat Factionit. Factioneita on viisi, yksi per osavaltio. Valittavana on Wolves, Eagles, Crocodiles, Snakes ja Bears.

Factionit sisältävät omia tehtäviään porukan kesken, ja niiden kestot vaihtelevat paljonkin. On aina puolen tunnin seteistä parituntisiin kisailuihin kavereiden kesken. Esimerkkinä käytettäköön noin tunnin settiä, jossa tarkoituksena on vaihtaa osavaltiota. Jos tällä matkalla joku ryssii ja tuhoaa autonsa, hän saa odotella kisan loppuun asti ”vaihtopenkillä”. Vauhtia kun ei pelistä puutu, saa ajamiseen tosissaan keskittyä, jottei romuta autoaan.
The Crew:n pelimaailma on massiivinen, ja se jakautuu viiteen eri alueeseen: East Coast, The South, Midwest, Mountain States ja West Coast. Ajettavissa on siis käytännössä koko Jenkkilä pienillä muutoksilla. Suurimmat kaupungit ovat näkyvissä ja vapaasti ajettavissa, mihin itse sitten haluaakin suhata.

Ajamista siis riittää. Jos on oikein laiska kuski, ja pitää päästä kartan toiselle laidalle, eikä siellä ole vielä fyysisesti käynyt, voi haluamaansa kohteeseen mennä vaikka lentokoneella. Julkisten käyttäminen luonnollisesti maksaa rahaa. Pikamatkustus on myös mahdollista, mutta silloin pitää olla haluttu kohta kartasta auki, jotta sinne voi hypätä.

EMEM OU?

Crew onkin omien sanojensa mukaan ensimmäinen MMO (massive multiplayer online) -ajopeli. Pelin sisäisesti pystyy muodostamaan nimestäkin tutun crewn, possen, jengin miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Yhteen porukkaan mahtuu vain neljä pelaajaa samanaikaisesti, mikä on harmillista, kun kyse on kuitenkin MMO-pelistä. Toki kartalla näkyy muita pelaajia ja pelaajalle annetaankin napin takaa tieto lähimaastossa ajelevista kanssapelaajista, joista voi osan kutsua vaikkapa omaan posseen mukaan. Muuten MMO-pelin piirteitä on vähän, eikä Crew tunnu siltä, että siellä suhaa pari tuhatta jamppaa samanaikaisesti. Teiden pitäisi olla käytännössä tukossa. Tosin onhan ajettavaa tietä yli 10,000 kilometriä. Tähän kun lasketaan mukaan vielä offroad – voi jokainen suorittaa laskutoimituksen päässään. Esimerkiksi Key Westistä ajaa Grand Canyonille noin tunnin, kaasu pohjassa ja 200km/h keskinopeudella. Grand Canyon on siis Key Westiin nähden puolessa välissä koko pelialuetta.


Toki löytyyhän Crewsta myös moninpeli kilpailullisellakin puolella, eikä vain yhteistyömoodi. Sen toimiminen on edelleen hyvin satunnaista, koska lagia on aivan järjettömästi. Tämä taas tekee kilpailullisesta kisaamisesta hyvinkin hankalaa, koska kaikkien pitäisi olla käytännössä samasta maasta.

CARS CARS CARS

Ajokkeja löytyy runsaasti, ja jokaiseen ajoneuvoon saa omat luokkansa. Parit poikkeukset toki tästäkin löytyy, riippuen täysin autosta.

Autovariaatoita löytyy mallia kohden käytännössä kuusi.

– Fullstock: Perussäädöillä oleva auto, jonka voi ajaa tallista suoraan pihalle.

– Street: Katuauto, jolla pärjää tiukat mutkat ja asfalttitiet.

– Dirt: Vaativimmille teille, lähinnä sorat yms. ei asfalttitiet.

– Perf: Suorituskykyä, vauhtia ja ajettavuutta, siitä on performance-autot tehty.

– Raid: Allrounder. Raid-autolla voi ajaa missä vain, miten vain. Tosin tässä joutuu tinkaamaan siitä perusvauhdista.

– Circuit: Se nopein kaikista, jäätävää pitoa ja vielä jäätävämpää vauhtia.

Pelistä löytyy päämaja jossa voi muun muassa hallinnoida autojaan, valita itselleen erilaisia etuja, joita uudet hahmot tuovat mukanaan porukkaan, seurata edistymistä ja katsella löytämiään auton osia. Jokaisessa osavaltiossa on oma piilotettu ajoneuvo, jonka saa omakseen kaikki osat löytämällä. Onneksi tätä etsimistä helpottaa eräänlainen signaali, joka voimistuu kun pelaaja lähestyy piilotettua osaa. Viimeisimpänä voi sitten kustomoida sitä omaa ajoneuvoaan sellaiseksi kuin haluaa. Signaali varoittaa myös pelaajaa satelliittien läsnäolosta, jolla saa auki hieman kattavampaa informaatiota ympäristöstään.

Ajettavuus vaihtelee autosta riippuen, siltikin ajotuntuma pelissä on hassuhko. Ei ihan Forzan tasoa, muttei se ole myöskään Need For Speed. Itse kokemalla voi päätellä, mihin se kallistuu. Soundit ovat muhkeat ja vastaavat autoa kuin autoa. Siitä hyvänä esimerkkinä Hot Rodit – ah dat sound!

The Crew on mainio ajopeli. jos on kavereita Yksin pelatessa tarinamoodi on tarttumisen arvoinen, mutta muuten peli jättää suhteellisen kylmäksi yksin suhaillessa. Ajettavaa on paljon ja dynaaminen sääilmiö on muikeaa katsottavaa. Sen nähneenä kerran tai pari, Little Eagle Speedromea ympäri ajaneena muutaman päivän, sitä vain oppii arvostamaan eri lailla. Jos siis olet ajopelien ystävä, on Crew myös sinun ystäväsi. Pysyipä sitten tiellä tai ei, jokaiselle on oma ajoneuvonsa siellä jossain.

Tutkittavaa riittää enemmän, kuin ehtii, ja ennen kaikkea sitä tietä mitä voi ajaa. Älä koskaan aja yksin, hanki oma posse.