The Darkness

Kirjoittanut: Livegamers

11.07.2007

Kukaan on tuskin koskaan väittänyt mafian palkkatappajan työtä helpoksi. Ei varsinkaan silloin kun työnantaja päättää olevansa kyllästynyt iskumieheensä ja aikoo lopettaa työsuhteen äärimmäisen lopullisesti. Jackie Estacadolle 21. syntymäpäivä ei todellakaan ole onnenpäivä. Tappomääräyksen lisäksi vanha kirous nostaa päätään. Kun suvun esikoinen täyttää 21, hänessä herää muinainen pimeyden ja kaaoksen puolijumala Darkness ja antaa kantajalleen kammottavat voimat. Hintana se vaatii kantajansa sielua ja vetää sitä peruuttamattomasti kohti täydellistä pimeyttä ja hulluutta. Synttärijuhlia sijaan merkkipäivän kunniaksi Jackien on päihitettävä sekä Yhdysvaltojen itärannikon suurin Don sekä itsessään asuva aikojen alusta olemassa ollut epäpyhä voima. Panoksena ei ole sen vähempää kuin kaikki ihmiset, joista hän välittää – ja oma sielu.
Pimeyden tyyny, lakana ja peitto

The Darkness perustuu Top Cow Productionsin samannimiseen sarjakuvaan, jota julkaistiin Suomessakin vielä muutama vuosi takaperin. Yhdysvalloissa se vieläkin porskuttaa riittävän hyvin, ja pelin lisenssi myönnettiin ruotsalaiselle Starbreeze Studiosille. Heidän käsialaansa oli muun muassa pari vuotta sitten ilmestynyt The Chronicles of Riddick: Escape From Butcher Bay. Harvinaisen onnistunut lisenssipeli yllätti monet tunnelmallisella toiminnalla ja sujuvalla tarinakuljetuksella. Riddickin paosta teurastamonlahdelta todisti erinomaisesti, että lisenssipelistäkin oli mahdollista tehdä hyvä, ei pelkkä mainos tai lisäke esikuvalleen. Starbreezen odotettu uutuus The Darkness jatkaa samalla laadukkaalla linjalla. The Darkness -lisenssiä on hyödynnetty peliä varten tyylikkäästi. Sarjakuvan synkkä, tunnelmallinen juoni ja omalaatuiset hahmot ovat siirtyneet uskollisesti pelimuotoon. Esikuvansa lailla The Darkness on hyvin väkivaltainen ja verinen peli. Se on siis syystä kielletty alle 18-vuotiailta.

Darknessin maailma tulee hyvin tutuksi pelin myötä, eikä sarjakuvan tuntemus ole millään tavalla vaatimus. Jackie Estacadonissa asuva muinainen pimeyden ja kaaoksen manifestoituma, Darkness, on tietoinen olento, joka antaa kantajalleen väkivaltaisia voimiaan. Darkness-muodossa Jackien olkapäillä näkyy kitoja, jotka havainnollistavat, mitä voimia on sillä hetkellä käytössä. Pelin edetessä pelaaja voi nostaa Darkness-tasoaan syömällä nujerrettujen vihollisten sydämiä. Tasojen lisääntyessä lonkerot näyttävät ilkeämmiltä ja tappavimmilta. Parhaimmillaan tuntuu kuin pelaajalta olisi pari HR Gigerin alienia olkapäillä istumassa.

The Darkness on Riddickin tavoin ensimmäisen persoonan toimintaseikkailu. Pimeys on tällä kertaa vieläkin merkittävämpi elementti, sillä se lataa Jackien käytössä olevia voimia. Valossa Darkness vetäytyy ja Jackie on helposti haavoittuvainen, mutta varjoissa hän on Darknessin avulla lähes pysäyttämätön. Valoja saakin olla jatkuvasti ampumassa, jotta Jackie kykenee listimään eteen käyvät vihollislaumat.

Darknessin yksi mielenkiintoisimmista kyvyistä on luoda tietoista elämää Darkling-pirulaisten muodossa. Darklingeilla on omat erikoiskykynsä ja niitä voi manata esiin auttamaan vihollisten nujertamisessa tai valojen tuhoamisessa. Muutoinkin Darknessin supervoimat antavat vastustajille verisesti isän kädestä. Creeping Darkin voi lähettää luikertelemaan ja avaamaan ovia sisäpuolelta tai tekemään tylyjä yllätyshyökkäyksiä pahaa-aavistamattomia vihollisia vastaan. Demon Armilla pelaaja voi keihästää vastustajansa veitsenterävällä lonkerolla ja retuuttaa heitä kuin räsynukkea. Demonikäsivarrella voi myös kätevästi tuhota valonlähteitä ja heitellä esineitä ympäriinsä tuoleista autoihin asti. Myöhemmin Jackie oppii myös kanavoimaan voimaansa erityisiin Darkness-aseisiin sekä luomaan pieniä mustia aukkoja, jotka imevät lähistöllä paniikissa huutavat viholliset ja irtaimiston itseensä kuolettavin seurauksin.

Peliin on hyvin helppo päästä mukaan. Jackien ja Darknessin ohjaaminen on vaivatonta. Ohjaus on toteutettu erinomaisesti ja sen oppii luonnollisesti pelin edetessä. Tutoriaaleja ei tarvita, ja alkunäytös sekä sitä seuraava toiminta tuntuvat luonnolliselta jatkumolta. Tunnelma on katossa, kun Darkness pääsee ensimmäisen kerran valloilleen ja repimään sydämet mafian kätyreiltä.

Pimeyden tango

The Darkness sijoittuu nimeltä mainitsemattomaan Yhdysvaltojen itärannikon kaupunkiin. Varsinaisia kenttiä ei ole ja juoni etenee mukavan saumattomasti, eikä turhia välinäytöksiä ole keskeyttämässä. Yleensä tapahtumat ja keskustelut näytetään samoin kuin muu peli ensimmäisestä persoonasta pelin omalla moottorilla. The Darknessin visuaalisessa toteutuksesta on vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa. Valon ja varjon leikki on päin vastoin hienoa katseltavaa, eikä tyylikkäästi animoiduissa henkilöhahmoissakaan ole mitään vikaa. Erityismaininnan saavat pelin latausruudut, jotka on piilotettu Jackien monologikohtausten alle. Jackie seisoo näissä teatraalisesti spottivalossa loppumattoman pimeyden keskellä ja syventää tarinaa ja henkilöiden välisiä suhteita ja motivaatioita. Ääninäyttely on erinomaista. Erityisesti Jackien ääni sopii hahmoon kuin nakutettu. Valituksen aihetta tosin löytyy tosin hahmojen suiden liikkeistä, jotka eivät aina täysin sovi puheeseen. Välillä huulien liikkeet näyttävät siltä kuin hahmo kuiskaisi, vaikka tunteet palaisivat kovimmillaan.

Kaupungin metrojärjestelmä toimii neutraalina siirtymäalueena toiminnallisten alueiden välillä. Metrossa olevilta ihmisiltä saa myös pieniä sivutehtäviä, joita suorittamalla voi avata menuun lisäsisältöä sarjakuvien ja konseptitaiteen muodossa. Niitä voi avata myös keräämällä pelialueelta kirjeitä ja puhelinnumeroita. Välillä pelissä pääsee myös vierailemaan veikeään helvettiulottuvuuteen, jossa sen vankina olevat raukat taistelevat loppumatonta ensimmäistä maailmansotaa zombisaksalaisia vastaan. Alueella on tärkeä merkitys pelin kannalta, sillä se on tiukasti sidoksissa Darknessin motiiveihin ja luontaiseen haluun aiheuttaa kaaosta ja kärsimystä.

Pelin tekoälyssä olisi ollut vielä parantamisen varaa. Vaikka suuren osan ajasta vastustajat käyttäytyvät suhteellisen uskottavasti, aina vähän väliä jokin vihu jää kesken toiminnan objekteihin kiinni tai muuten vaan juoksevat itsetuhoisesti suoraan päin pelaajaa ampumatta laukaustakaan. Joskus vastustajat unohtavat pelaajan heti kun menettävät näköyhteyden. Harmittavasti pimeydellä ei ole tässä pelissä muuta virkaa kuin toimia polttoaineena kyvyille. Hiiviskely on täysin mahdotonta, sillä pahiksilla tuntuu olevan meedion vikaa. Joskus viholliset alkavat huutaa hälytystä jo kun pelaaja on heidän lähellään ala- tai yläpuolella tai seinän takana. Joskus taas vihollisten taakse voi täysin kylmästi juosta suorittamaan teloitusliikkeen ilman että uhri tietää mistään mitään.

On pimeässä hyvä vaeltaa

The Darkness on vangitseva pelikokemus. Sen voi parhaimmillaan tai pahimmillaan pelata läpi muutamalla istumalla. Peliaikaa on luvassa vaikeustasosta riippuen 8–12 tuntia. FPS-veteraaneille voi suoraan suositella suoraan vaikeampaa vaikeusastetta, sillä helpolla pelin voi juosta läpi todella nopeasti, etenkin jos sivuuttaa kaikki lisätehtävät ja extrojen metsästykset. Voimakkaasti juonivetoisilla ja vuoristoratamaisilla peleillä on usein vain vähän uudelleenpelaamisarvoa. The Darknessin pienet lisätehtävät – vaikka ovatkin helppoja – ja saavutukset vetävät ainakin ensimmäisen pelikerran jälkeen vielä kokeilemaan lisää pimeää nektaria. Moninpeli luonnollisesti tuo oman lisänsä mukaan peliin. Moninpeli on keskivertoräimettä, johon on yritetty saada mukaan omaleimaisuutta pelistä tutuilla elementeillä. Pelaajat pääsevät esimerkiksi pelaamaan darklingeilla. Pelityyppeinä mukana ovat perinteiset lipunryöstöt, death matchit ja pari muuta darkling-vetoista peliä. Otteluita voi myös muokata kiitettävästi, joten innostuneelle riittää tekemistä.

The Darkness jättää jälkeensä hyvän maun ja ärsyttävän kaipauksen lisäpelattavasta. Suurimpana valituksen aiheena on väistämättä pelin suhteellinen lyhyys. Varsinkin kärsimättömälle pelaajalle peli voi olla suuri pettymys. Jos peliä pelaa etäisellä suoritusasenteella, siitä ei saa läheskään kaikkea irti. Toisaalta sivutehtävät ja tietysti moninpeli lisäävät varmasti peliaikaa, vaikka se ei voi millään kilpailla tosissaan muita moninpelejä vastaan. Juoni oli minusta tyydyttävä, mutta olisi ansainnut nykyistä suuremman ja mahtipontisemman loppunäytöksen. Varsinaista lässähdystä ei mielestäni onneksi kuitenkaan esiintynyt, vaan tarina kuljetettiin tyydyttävästi loppuun asti.

The Darkness on jälleen osoitus siitä, että naapurimaan puolella Starbreezellä ollaan oikeilla jäljillä. Olen varma, että firmalta voidaan odottaa tulevaisuudessa vieläkin enemmän. The Darkness on laatutyötä, josta voi nauttia, vaikka ei olisi koskaan koskenut sarjikseen. Vaikka Darkness ei vikojensa ja lyhyytensä takia nouse huippupelien rinnalle, on se toimintapelien ystäville yksi tämän kesän parhaimmista julkaisuista sekä ehdottomasti kokeilun arvoinen.