The Escapists 2

Kirjoittanut: Livegamers

11.10.2017

Vankilapakoihin keskittyvä The Escapists julkaistiin vuonna 2015, mutta sai pian myös jonkinlaista spinoff-jatkoa omalla The Walking Dead -versiollaan. Nyt pari vuotta myöhemmin vankilapalo jatkuu virallisen jatko-osan parissa, kun Escapists 2 tuo pelisarjaan täysin uudenlaisia vankiloita sekä moninpelin.

Mielikuvitus – Avain pakoon

Paettavia vankiloita pelissä on yhteensä yksitoista, mukaan lukien yksi vain ennakkotilaajille tarjoiltu vankila. Jokainen laitos on erilainen niin teemaltaan, pakoreiteiltään kuin kooltaankin, mutta jokaisessa (ajastettuja vankiloita lukuun ottamatta) on samat perusperiaatteet. Päivä alkaa vankien laskemisella, jonka jälkeen tarjoillaan aamupalaa, kuntosaliaikaa, henkilökohtaista huoltoa ja työntekoa. Osa aikataulutetuista tehtävistä on pakollisia ja mikäli vanki ei ole paikalla, vartijat etsivät henkilön ja pamputtavat tämän vuodeosaston kautta seuraaviin tehtäviin. Mistään Kylmästä Ringistä ei ole kyse, vaan kaikki hoidetaan siististi ja sarjakuvamaisesti.

Jollei jo tullut selväksi, Escapists-pelin idea on paeta jokaisesta pelin vankilasta. Paosta saa avaimia, joiden avulla pääsee sisään seuraavaan laitokseen. Tyyli vankilapaon toteuttamiseen on vapaa, eikä peli hirveämmin rajoita asiaa. Peli ei myöskään kerro suoraan miten pako onnistuu, vaan se antaa pieniä vihjeitä etenemiseen, kuten kertomalla puuttuvat osat vesi jettiin. Yleensä vaadittavia varusteita ei ihan noin vain löydy, vaan ne pitää koota monesta muusta osasta, joita esimerkiksi varastetaan tai ostetaan toisilta vangeilta. Mitenhän tavarajunasta löytäisi esimerkiksi porkkanan, jolla voisi ruokkia hevosta? Ei mistään, mutta voisiko sellaisen tehdä jotenkin?


Lukeminen kannattaa aina

Tehtävissä on kolme selkeää pakotapaa, jotka vaativat erilaisia tavaroita, tarkkaa vankila-alueen tutkimista ja mahdollisesti jopa useita yrityksiä. Esineet eivät ole aina samoissa paikoissa tai samoilla henkilöillä, vaan ne vaihtavat paikkaa sattumanvaraisesti jokaisella pelikerralla. Osan tavaroista voi tehdä itse, mutta vain jos esimerkiksi älykkyys on hahmolla tarpeeksi korkealla. Kirjoja lukemalla taitoa voi kehittää, muuten hahmo ei osaa edes sitoa kahta lakanaa yhteen. Ei ihme, että on päätynyt vankilaan.

Välillä tavaroiden etsiminen turhauttaa, kun yhtä hammastahnatuubia nyt ei vain satu löytämään mistään ja aikaa menee turhaan huoneiden läpikäymiseen ja kerrosten väliseen juoksenteluun. Kun sen viimein löytää, kannattaa se piilottaa visusti ja elää nätisti, etteivät vartijat ota sinua päivittäisen huonetarkistuksen kohteeksi. Toisaalta, kyllähän oikeastakin vankilasta pakeneminen varmasti turhauttaa ja ärsyttää, ei sen helppoa (tai edes mahdollista) pidäkään olla.

Aikajaksojen läpi

Onneksi aikataulutettuihin tehtäviin ei varsinaisesti tarvitse osallistua, vaan hyväkseen voi käyttää pelin omaa rekisteröintijärjestelmää. Kun kello soi ja on aika mennä vaikkapa syömään, ei pelissä varsinaisesti tarvitse mennä syömään pöytään asti. Kunhan pyörähtää ovella rekisteröiden itsensä ruokalaan ja sen jälkeen voikin poistua muihin hommiin. Tässä säästää älyttömästi aikaa, kun ei tarvitse istua viittä minuuttia lapioimassa makaronivelliä naamariinsa.

Jokaisen vankilapaon suunnittelu vaatii aikaa jo pelkästään löytämällä oikeat tavarat, jonka jälkeen täytyy vielä suunnitella ja toteuttaa itse pako. Mikään kiire ei tavallisissa vankiloissa ole, vaan aikaa voi käyttää juuri niin paljon, kuin itse haluaa. Vankilaelämää voi elää rauhallisesti päivätolkulla, eikä kiire ole minnekään, kuten vangeilla yleensä tuppaa olemaan. Poikkeuksena näissä ovat uudenlaiset ajastetut tehtävät, jotka ovat huomattavasti yksinkertaisempia ja suoraviivaisempia kuin valtavat vankilakompleksit. Esimerkkeinä näistä vaikka 1800-luvun villiin länteen sijoittuva tehtävä, jossa pitää paeta liikkuvasta junasta ennen sen päätymistä kaupunkiin. Ajastetut tehtävät ovat oikein mukavaa vaihtelua samankaltaisille ja monikerroksisille vankilaitoksille, sillä niissä ei ole vangeille aikataulutettuja ruokailuja tai muitakaan tehtäviä.


Scofield ja kumppanit

Mikäli pakosuunnitelmien toteutukseen haluaa vaihtelua, voi mukaan kutsua myös sellitovereitaan, eli oikeita kavereita kylään ja pelata peliä jaetulla ruudulla, samalla sohvalla istuen tai nykyaikaisesti myös netin välityksellä. Samaan vankilaan mahtuu neljä pelaajaa ja jotkut pakototeutukset vaativatkin enemmän väkeä kuin vain yhden, kun taas joitain ei voi toteuttaa moninpelissä lainkaan. Vaihtoehtona on myös versus-tila, jossa vartiointi on poistettu, varusteet ovat helpommin saatavilla ja kyse on pelkästä nopeudesta. Kuka pakenee nopeiten ensimmäisen päivän aikana?

Escapists 2 on mukavaa vankilamaisemaan sijoittuvaa aivopähkinää, jonka parissa viihtyy pitkään, varsinkin jos haluaa löytää jokaisen mahdollisen pakotavan ja paeta jokaisesta vankilasta. Moninpeli tuo vielä oman huumorilisänsä, kun viikonlopun kunniaksi voi kutsua kaverit kylään ja selvittää kuinka toisen maailmansodan keskitysleiriltä paetaan.